Closed now

Gastropub Jalo

Note 3.2 / 5

Bewertungen (31)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Kävimme syömässä isolla porukalla 11. 12.2017. Valitsimme ko. ravintolan, koska se oli saanut hyvää palautetta uuden keittiönsä ja uudistuneen ilmeensä vuoksi. Tila jossa aterioimme, olikin tosi viihtyisä ja kaunis. Hiukan häiritsi se, että viereisessä pöydässä oli melko äänekäs seurue. Ilmeisesti meidän olisi pitänyt varatessamme kertoa että haluaisimme keskustella ruokaillessamme. Mutta ruoka oli ikävä kyllä tosi huonoa! Ilmeiseisti broileri oli taas sitä brasilialaista isosyistä, todella kuivaa ja mautonta. Riisi, joka oli annoksessa, oli kuin limaista riisipuuroa. Annoksessa oli myös paistettua fenkolia, joka ei kyllä mitenkään sopinut tuohon makumaailmaan?

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 35€ Hinzugefügt: 19.12.2017
Note 0

Perjantaina alkuillasta isomman seurueen kanssa syömässä. Paikka oli melko täynnä. Tila vaikutti siistiltä ja paikan nimen mukaisesti pubimaiselta, ja tarjoilijat olivat ystävällisiä ja avuliaita.

Tilasin alkupaloiksi perunalastut ja pääruuaksi vegeburgerin. Perunalastut olivat nahistuneita ja kylmähköjä, ja pääsääntöisesti myös palaneita. Surullinen kokemus.. Niitä tilatessani varmistettiin, olisinko kuitenkin halunnut niille myös jonkin dippikastikkeen. En halunnut, sillä hyvät, paikan päällä valmistetut perunalastut eivät sellaista kaipaa - no nämä olisivat kaivanneet. Tuli mieleen Hesen lämpölampun alla säilytetyt ranskalaiset, ja sitä en olisi osannut odottaa, enkä myöskään toivonut saavani.

Pääruokana tarjottu kasvispurilainen saapui isona sämpylänä, jonka välissä oli majoneesia, S-ketjun ravintoloiden vakiolisuketta hillottua punasipulia, majoneesia, surullinen yksinäinen salaatinlehti ja yllättävän onnistunut kasvis-juustomurekepihvi. Annoksen ohessa oli ranskalaiset. Hampurilainen oli yllättävän onnistunut, vaikka jätinkin sämpylän päällispuolen syömättä. Sen voisi tilata toisenkin kerran, ja näin saattaa jopa tapahtuakin. Ranskalaiset olivat alkuruuan sipsejä paremmin valmistetut, sopivan suolaiset ja jopa hiukan rapsakat.

Jälkiruokalista oli suppea sisältäen vain kolme annosta, joten päädyin jättämään jälkiruuan väliin. Kofeiinitonta teevaihtoehtoa (rooibosia kysyin) ei ollut saatavilla.

Aterian edetessä tarjoilija kävi kysymässä, maistuuko ruoka ja tarvitaanko jotakin.

Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus, vaikka yli 15 euroa hampurilaisesta olikin mielestäni melko suolainen hinta.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 18.03.2016
Note 0

Söin alkupalaksi valkosipulisia katkaravun pyrstöjä ja ihania olivat! Annokkseen kuului paahdettu bruchetta-leipä, joka oli täydellinen. Pääruoakseni valitsema kanacaesar ui kastikkeessa, eikä kanaa ollut kovinkaan paljoa. :( Jälkiruoaksi otin jäätelö-sandwitchin, joka oli aivan ihanaa. Siinä oli jotain kirpeää viinimarjakastiketta lautasen reunalla. Palvelu oli todella ystävällistä, tarjoilija varmisti moneen otteeseen, että onhan seurueellamme kaikki hyvin, osasi suositella viinejä ruoan kanssa jne. Kiva paikka, mutta turhan kallis.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 20.12.2015
Note 0

Jyväskylän myöhäisessä kesäillassa (9. 7.15) me kolme rouvaa saimme hyvät annokset loistavan, mieleenpainuvan palvelun kera! Tunnelma nousi heti ovelta, ja jatkui vaikka sulkemisaika lähestyi. Pelastitte harvinaisen yhteisiltamme yön, KIITOS!!!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 07.09.2015
Note 0

Olisi vain pitänyt kuunnella kaveriani, joka sanoi että täältä ei kannata ottaa hampurilaista. Otin kuitenkin ja pettymyshän se oli.

Sain purilaisen vasta muistutettuani tarjoilijaa siitä. Tässä vaiheessa kaikki muut seurueestamme olivat jo saaneet ruuat tovi sitten. Hampurilainen ei ollut kokonaan lämmin ja mautonkin oli. Ranskalaisiakin oli niukasti. Ehdottomasti ylihintaisin hampurilaisateria mitä on tähän mennessä tullut syötyä.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 17€ Hinzugefügt: 15.06.2015
Note 1

Alkuruoka oli pettymys - perunalastut olivat mauttomia ja suolattomia, kaupastakin saisi parempia. Pääruoaksi otin Jalon nieriää, mikä oli perushyvää. Tunnelma oli mukava ja pubiksi paikka oli siisti. Palvelu oli iloista ja reipasta! Kiva paikka mennä istumaan iltaa kavereiden kanssa ja syömään hyvin. Hinta kuitenkin hieman korkea ruoan laatuun nähden.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 10.02.2015
Note 0

Eräs keskiviikko ilta. Porukkaa oli ravintolassa paljon, mutta meidät ohjattiin pöytään nopeasti, ja saimme palvelua myös erittäin jouhevasti, joka ei yleensä S-ketjun paikoissa ole itsestäänselvyys.

Meitä palvellut nuori tarjoilijatyttö oli mukava ja palvelualtis, joskin tuotetietous ei ollut huipussaan. Tämäkään asia ei juuri häiritse, otti nopeasti kyllä selvää erikoisemmista olueista.

Tilasin turska-annoksen, joka oli juurikin pubiruokaa, gastro-sanaa en välttämättä laittaisi eteen. Muuten oikein maistuvaa, ja oluen kanssa kiva napostella, mutta annos olisi kaivannut jotain vihreää rinnalleen.

Paikasta jäi hyvä fiilis, ja voin mennä toistekin, tosin ei ehkä ensimmäinen valinta. Lähdimme tyytyväisinä.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 06.10.2014
Note 0

Possunniska briossi ja kanabriossi toimivat mutta hieman hinnakkaita, erinomainen palvelu ja aurinkoinen terassi silloinkin kun muut paikat ovat jo varjossa

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 18€ Hinzugefügt: 14.08.2014
Note 0

Joka kerta ruoka maistunut ja palvelu pelannut. Aina odotan seuraavaa kertaa Jalossa. Viime kerralla pettymykseksemme lähes kaikki oluet hanoista olivat loppu.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 21.03.2014
Note 0

Olemme käyneet ystäväni kanssa aikaisemmin Jalossa, ja silloin sekä palvelu että ruoka oli erittäin hyviä. Tällä kertaa näin ei ollut. Palvelu oli edelleen hyvää. Tarjoilija oli asiallinen ja rento ja otti palautteen hyvin vastaan. Ruoka olikin sitten aivan toista maata. Alkuun otetut saaristolaisleipä tikut olivat hyviä, mutta kummatkin pääruoat olivat mitään sanomattomia ja mauttomia, ystäväni otti lohta joka oli hyvin kuivaa ja lisukkeena olleet "kuivatut tomaatit" olivat puoliksi jääkaappi kylmiä, puoliksi huoneenlämpöisiä ja maistuivat kitkerän palaneelle. Oma possun poski annokseni oli täysi pettymys, ainut maistuva asia annoksessa oli ryynimakkara joka tulee valmiina ravintolaan, muuten annos ei maistunut miltään. Jälkiruoaksi ystäväni otti päärynästrudelin, jossa oli niin paljon kanelia että se peitti kaiken muun maun ja oli kitkerää. Oma minttusuklaa kakkuni oli tarjoilijan mukaan uunituore, kakku oli kuitenkin viileä ja niin kuiva että se mureni kun siitä viimein sai haarukalla palan irti.. Kokonaisuudesta jäi huono maku, eikä kyllä kyseiseen paikkaan olla enään uudestaan menossa..

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 35€ Hinzugefügt: 28.02.2014
Note 2

Community

Fans (2)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (0)


Standort

Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä - Route
(014) 265 1724
http://www.gastropubjalo.fi

Options