Rikka

7 Bewertungen

Abzeichen

Blog link

Bewertungen (7)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt
Restaurant: Karu Izakaya

Karu on osoittautunut erinomaiseksi lisäykseksi Turun ravintolatarjontaan. Konsepti, jossa ruokaa voi tilata 'nälän mukaan' ja annokset jakaa pöytäseuran kanssa, toimii omaan makuuni hyvin. Sushi etenkin täällä on aivan taivaallista, joskin hintaakin on - mutta muissakin annoksissa on maut aina olleet kohdillaan. Pientä miinusta tulee siitä että palvelu on aina ollut kyllä ystävällistä mutta samalla vähän hakevaa. Yksi ruokalaji esimerkiksi oli myös aasialaisen seuralaiseni mielestä syömäkelvoton pelkillä puikoilla, ja silti meille ei tarjottu muita ruokailuvälineitä kuin erikseen pyytämällä. Myös ravintolan pöydät ovat aika pienet ja aurinkoisella säällä niissä tulee herkästi kuuma, kun verhoja tai kaihtimia ei ole. Nämä pienet seikat kuitenkin antaa anteeksi, kun ruuan hinta-laatusuhde itsessään on Turun parhaimmistoa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 25€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 1

Kävimme nauttimassa nuudelikeitot ja kokeilemassa dim-sumeja. Teellä maustettu kasvisnuudelikeitto oli varsin autenttista ja maut hyvin kohdillaan, annoskoko oli niin iso ja tofua sen verran runsaasti, että vei varmasti nälän mennessään. Dim sumitkin olivat hyviä ja tuoreita, mutta hinnaltaan aika korkeita verrattuna paikan muuhun tarjontaan. Niiden takia en ehkä menisi uudelleen, mutta keiton kylläkin. Vastaanotto oli muutenkin todella ystävällinen.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 17€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0

Restaurant: Delhi Darbar

Edelleen Turun paras intialainen ravintola, vaikkakin lista on tullut koluttua läpi jo niin moneen kertaan, että sille pikkuhiljaa alkaisi ehkä kaivata pientä uudistumista. Paneer- ja lammasruuat ovat täällä etenkin suurta herkkua. Parempaa naan-leipää sen sijaan olen syönyt muuallakin. Hinta-laatusuhde on kuitenkin uskomattoman hyvä etenkin opiskelija-alennuksen kanssa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 12€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0

Restaurant: Cup&Pint

Cup&Pint on Turun keskustan mukavimpia istuskelupaikkoja viikonloppuiltaisin ja hyvällä paikalla asemaan ym. nähden. Listalta löytyvät hapanjuuritaikinana tehdyt pizzat ovat pääosin yllättäneet positiivisesti, mutta vegaanipizzasta puuttuivat harmi kyllä melkein kaikki maut.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 12€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0

Restaurant: Ravintola blanko

Blanko on perusvarma paikka rennompaan illanviettoon. Annokset ovat riittävän isoja viemään nälän mennessään ja samalla riittävän maukkaita, jotta tulee aina tultua toisenkin kerran. Samojen annosten taso tosin tuntuu jossain määrin vaihtelevan illan ja keittiöhenkilökunnan mukaan. Paikka on arki-iltaisinkin melkein aina täynnä, joten jos kaipaa rauhallista tunnelmointia, kannattaa ehkä suunnata jonnekin toisaalle.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0

Restaurant: Mami

Käymme Mamissa puolisoni kanssa kerran tai kahdesti vuodessa, kun haluamme jotakin merkkipäivää juhliessamme olla varmoja siitä, että saamme rahalle vastinetta. Ruuassa on toki vuosien varsilla tullut vastaan sekä huippuannoksia että sellaisia, jotka ovat menneet vähän huti - maussa ei ole koskaan ollut pahaa sanottavaa, mutta joskus pääruoassa on ollut kastiketta turhan paljon ja sinällään hyvät maut ovat hukkuneet siihen. Mamin jälkiruuat ovat kuitenkin niin hyviä, että hyvällä mielellä on aina lähdetty ulos ovista. Palvelu on pääosin lämmintä ja ote ammattitaitoinen. Tunnelma on täällä kohdillaan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 45€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0

Restaurant: Pizzarium

Olen käynyt pizzariumissa säännöllisesti siitä lähtien kun ravintola perustettiin, harvoin on tarvinnut pettyä saati sitten lähteä kotiin nälkäisenä. Pizzoissa on täytteet kohdillaan lähes joka kerta ja vain harvoin on tullut vastaan sellaisia, jotka ovat olleet vähän niin ja näin - joidenkin palojen tymäkämmät juustot tosin eivät ole olleet ihan omaan makuuni. Ehdoton plussa myös kasvissyöjien hyvästä huomioimisesta tarjonnassa. Palvelu on aina ystävällistä, joskus tosin jonot venyvät pitkiksi ja tilassa on ahdasta seisoskella odottamassa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 10€ Hinzugefügt: 23.09.2014
Note 0


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites