Kitchen is open

Ravintola Frankly

european
Rating 4.3 / 5

Customer experience

Child friendly
Vegetarian

Reviews (83)

Juuri ennen teatteriesitystä kävin vaimon kanssa Fraklyssä lauantaina 12. 8.17. Tilaamani perinteinen pippuripihvi sipuli- ja yrttipedillä tuotiin juuri niin mureana ja mehevänä kuin vain odottaa saattoi. Tosin pippureita oli kastikkeessa vähemmän kuin muissa ravintoloissa, ehkä edukseen. Lihan maku pääsi esille eikä peittynyt pippureilla. Perunat lisukkeina tuotiin eri astiassa. Kokonaisuus oli kiitettävä.

Vaimon tilaamassa vuohenjuusto-kasvispaistoksessa oli liikaa paprikaa, jonka maku tuli läpi, siitä tuli hieman miinusta.

Ravintola oli siisti, palvelu toimi erinomaisesti ja paikka oli aivan mainio ajatellen teatterikäyntiä. Ehkä tulemme uudelleen.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 13.08.2017
Rating: 0

Kastikkeet olivat varsin osuvia annoksissa. Savuolutpihvissäni oli liha hieman liian kypsää että sitä olisi saanut sanoa hyväksi mediumiksi, mutta hyvin se meni alas kurkusta. Kastike oli hieman pettymys omalla kohdallani, koska odotin voimakkaampaa savun makua. Seuralaiseni kehuivat omat annoksensa maasta taivaisiin, ja maistaessani karitsaa viikunakastikkeessa jäin hieman kadehtimaan makukokemusta. Annos oli selkeästi näistä annoksista paras. Jos väkisin pitää negatiivista löytää, pari papua olivat hieman kärähtäneitä. Lisäksi tätä annosta oli vain yksi jäljellä, joten toinen seuralaiseni "joutui" tyytymään turskaan. Turskaa leppäsavujuustokastikkeessa en maistanut joten siitä en osaa antaa kantaa ottavaa kommenttia, mutta seuralaisen mielestä annos oli erittäin hyvä ja kypsyysaste erinomainen. Jälkiruokana olevani panna cotta oli oikein onnistunut. Seuralaiseni suklaakakku oli varsin tukeva mutta erittäin maukas.

Naapuripöydässä ei selvästi osattu arvostaa hyvää ruokaa. Ilmeisesti kasvisten olisi pitänyt olla keitetty muusiksi ja kala paistettu kuivaksi korpuksi. Makunsa kullakin. Asiakaspalvelija hoiti kuitenkin tapauksen mallikkaasti.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 33€ Added: 15.10.2016
Rating: 0

Verraton paikka. Keliaakikko turvallinen. Suosittelen pikkumenua kokonaisuudessaan, vaikka yksin syömiseen. Tulee todella hemmoteltu olo.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 32€ Added: 29.09.2016
Rating: 0

Aivan mahtava vappumenu oli!

Alkuruoaksi oli taivaallista olutjuustokeittoa, jonka kruunasi koristeena ollut pekonisilppu. Pääruoaksi oli ylikypsää kassleria, jolle ei tosiaan tarvinnut paljoa veistä näytää. Jälkiruoaksi oli todella hyvää Cava-meloni-sorbettia.

Koko menu siis vain 32 € ja ruokalajit olivat vielä hyvän kokoisia ja kotiin lähtiessä oli täys ellei jopa vähän ähky olo.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 32€ Added: 01.05.2016
Rating: 0

poikani suosituksesta meninmme frankylyyn ruokailemaan hyvän pihvin toivossa , emmekä pettyneet . Tilasimme valkosipuli härkää kahdelle ,valinta osoittauti loistavaksi sillä lihan kypsyys oli just eikä melkein se mitä tilasimmenkin eli medium - ,lihan maustaminenkin oli kovin onnistunut , annoksen punaviinikastikekastikkeessa maistui taito ja laatu todellakin tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan , valkosipuliperunoiden maku oli hivelevä sillä niissä maistui aito valkosipulinmaku juuri sopivasti ,kasviksia ehkä olisin toivonut pikkasen enenmän sillä nekin oli hyvin valmistettuja ja maukkaita .Annos kokonaisuudessaan oli näyttävä pöytään tuodessa ja annoskoko oli aivan riittävä ,Tarrjoilija oli ystävällinenja palvelu oli asikkasta huolehtivaa alusta loppuun saakka .Alkuun tuotiin leipäkorija voi eli ruan odottelussa ei aika käynyt pitkäksi ja ruoka valmistui nopeaan ,. Ruoan maku oli todella herkullinen ja maittava , kaikki annoksen osaset sulautuivat toisiinsa vaikka maut eroittuivatkin toisistaan .selkeesti.lopksi tarjoilija kyseli otammeko kenties jälkiruuokaa , mutta tällä kertaa jätime sen väliin jolloin tarjoilija kysyi kelpaisiko kahvi tai tee meille ,kelpasihan ne ja se kuului samaan hintaan santsikuppeineen , loistavaa .. Omasta puolestani suosittelen paikkaa todella lämpimin mielin joka meidätkin täytti tuolla käynnillä .Kiitos onnistuneesta ruokahetkestä fangly . nim minä ja poikani

     
     
     
Experience: À la carte Price: 26€ Added: 28.01.2016
Rating: -1

Joululounas 22. 12. Ruokaa joutui odottaan yli tunnin..leipä ei ollut tuoretta. Ruoka oli haaleaa kun sen lopulta sai. Kauan sai odottaa likaiset astiat pöydässä...

     
     
     
Experience: Lunch Price: 30€ Added: 22.12.2015
Rating: -1
Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Lounaaksi Porsaan pihvi tummalla valkosipulikastikkeella ja tikkuperunoita. Läpikypsä possu, kaksi palaa porkkanaa ja lanttua sekä pakaste tikkuperunoita. Ihan syötävää, mutta odotin arvostelujen perusteella parempaa. Kiva miljöö ja hyvä palvelu.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 11.06.2015
Rating: 1
     
     
     
Experience: À la carte Price: 24€ Added: 04.06.2015
Rating: 0

Aivan tajunnan räjäyttävät safkat! Söimme karitsaa ja naudan sisäfilettä ja en muista milloin olisin näin hyvää karitsaa syönyt.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 25€ Added: 30.05.2015
Rating: -1

Alkupalaksi otettiin Juustolla kuorrutetut valkosipulietanat aurajuustolla, jotka olivat erittäin hyviä. Pääruoaksi Valkosipulihärkää kahdelle valkosipuliperunoilla. Ruoka oli erinomaista ja hinta/laatu-suhde kohdallaan. Palvelu ystävällistä ja aitoa :) Erittäin viihtyisä ravintola, jota voin suositella kenelle tahansa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 35€ Added: 26.05.2015
Rating: 0


Location

Hallituskatu 22, 33200 Tampere - Route
(03) 2120 235
http://www.ravintolafrankly.fi