ochan1

Hapuilevat tarjoilijat raikkaine jälkiruokineen. Olemukseltaan Kuu on miellyttävä ja sopivan kokoinen, joskin turhan meluisa. Pöydän saaminen onnistui lauantai-iltanakin ilman ajanvarausta. Tapettivalinta uhkuu amatöörisisustajan innokkuutta; tuolit ovat tyylikkäitä ja söpöjä, mutta hieman matalanpuoleisia. Tarjoilijat eivät mukavuudestaan huolimatta saanet kontaktia asiakkaisiin - niin tilauksen ottamista kuin laskua joutui odottamaan. Ruokalista oli sisällöltään monipuolinen ja innostava, mutta ulkoasu oli jätetty perinteiselle muoviläpyskätasolle. Alkušampanjoille arvosanaksi vahva yhdeksän ja puoli - mainostettu lakkaisuus ehkä vähän ontui. Alkuruokien kanssa tarjoiltiin perusmaalaismössöleipää, mutta pääruoat, jotka olivat annoskooltaan n. puolet S-ravintoloiden lanttulootista, olivat maukkaita ja mukavan pehmeitä - ei yllätyksiä. Tilattu viini jäi tarjoilematta pääruoan kanssa, ja jälkiruokaviinikään ei vastannut tilausta. Itse jälkiruokasavariini puolestaan oli niin makeaa, että sen seuralaisina tarjoiltujen vaahdon ja marjojen maut hukkuivat sokeriin. Myös aikasemmin tutuksi tullut jälkiruokaviini koki metamorfoosin pirskahtelevasta aterian viimeistelijästä happamaksi rypälemehuksi. Summa summarum miellyttävä kokemus, mutta hehkutus työkavereille maanantai-aamuna jää vähemmälle - onko maksaminen tiskillä enemmän noloa asiakkaalle vai ravintolalle?

Mitä tehdä, jos olet unohtanut millaista on olla rakastunut? Mene Postresiin syömään. Vierailtuani nyt kolme kertaa tässä kulinaristisessa paratiisissa tiivistän mielipiteeni seuraavasti: Postresin ovesta sisään käveleminen tuntuu samalta kuin jouluaattona herääminen. Modernin sisustuksen värimaailmaa hallitsee lempeä beige ja vahva viininpunainen. Pöydiltä löytyy eläviä kukkia, ja taustalla soi jazzmusiikki. Ruokalista on mukavan yksinkertainen: kolme alkuruokaa, kolme pääruokaa ja neljä jälkiruokaa – tai vaihtoehtoisesti viiden ruokalajin menuu. Kokit ovat etukäteen miettineet jokaiselle ruoalle viinin, ja ehdotuksia kannattaa noudattaa, sillä ruokalistan perusteella on vaikea saada todenmukaista kuvaa keittiön luomuksista. Esimerkiksi eilen yllätyin melkoisesti, kun alkuruoaksi tilaamani marmorifile olikin lähes yhtä makea kuin jälkiruokasorbettini. Kolmen hengen pöytäseurueemme voimin kävimme lähes koko ruokalistan läpi, ja yksikään lautanen ei ollut pettymys. Maut olivat puhtaita ja annokset kadehdittavan esteettisiä. Tarjoilijoiden asiantuntemus oli myös eilen topluokkaa (hei mitä ihan oikeasti tarkoittaa biodynaaminen?), ja henkilökohtaisesti voisin käydä Postresissa jo ainoastaan erään eilisiltana työskennelleen miespuolisen tarjoilijan miellyttävän ulkokuoren takia. Mutta takaisin asialinjalle risujen merkeissä: 1) veden kaataminen pöytäliinalle on aika noloa (varsinkin kun siinä onnistuu useammin kuin kerran) 2) ”raksujauhe” on jo niin loppuunkulutettu jälkiruokaainesosa, että sen käyttö misukkakeittiössä voisi myös oikeasti loppua ja 3) palvelujärjestyksessä etiketteihin sortuminen ahdistaa. Mutta summataampa nyt tämä (ihan vaan sen takia, että minulla on muutakin tekemistä tänään): ihana kokemus, en utflykt till en kulinaristisk drömvärld, fantastiskt. Värd vart enda korvöre.