J4RM0

13 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (13)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Burger King Mannerheimintie liekitetyt hampurilaiset

Paras ketjuista.

Usein tulee Mäkkärissä käytyä, ja joskus harvoin Hesessä, pari kertaa Rollsiinkin erehtynyt. Nyt käytiin koeponnistamassa uusi tulokas, ja melko korkeista ennakko-odotuksista huolimatta oli ehdottomasti positiivinen yllätys.

Otimme Whopper ja Steakhouse -ateriat mukaan, perjantaina myöhäisiltaan ravintola oli melko täynnä ja jonoa oli koko ajan yli 10 henkeä. Kassalla oli kolme asiakaspalvelijaa ja homma soljui kohtalaisen tehokkaasti eteenpäin, vaikka se näyttikin aika verkkaiselta verrattuna esim. useampaan Mäkkärin ravintolaan ja drive-inniin. Juoma piti itse hakea automaatista ja tuoda takaisin kassalle, vaikka ateriat tuli mukaan, ja myyjä sitten pakkasi sen kassiin muiden tuotteiden kanssa, mikä tuntui vähän hölmöltä. Lisäksi kassatoiminta oli sen verran verkkaista, että myyjä olisi ihan hyvin ehtinyt itsekin laskea juoman, jolloin kassalla olisi ollut rauhallisempaa. Nyt siinä oli jatkuva hälinä kun ihmiset hakivat juomiaan automaatilta ja palasivat kassalle odottamaan ruokiaan. Odottelu ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, ja siitä huolimatta myyjä kuitenkin pyysi anteeksi odottelua, ja jaksoi hymyillä vaikka ihmisiä oli ruuhkaksi asti. Palvelussa ei sinänsä mitään moittimista, ja kunhan käytännöt hioutuvat myyjien ja asiakkaiden osalta rutiineiksi, homma toimii varmaan paremmin jatkossa.

Hinnat ovat mielestäni ihan linjassa muidenkin ketjujen hinnoitteluun, ainakin aterioiden osalta.

BK:n ranskalaiset ovat ehkä lähimpänä "aitoa" ranskanperunaa. Mäkkärin perunoihin verrattuna ne ovat selkeästi paksumpia eivätkä taitu lötköiksi kuten Mäkkärin tikkuperunoilla on tapana. Suutuntuma on lähimpänä aitoa perunaa, olisiko peräti ihan aitoa suikaloitua perunaa. Maun puolesta kilpailee tasapäisesti mäkkärin kanssa, koko ja rakenne on mieltymyksestä kiinni, ja Hesen jauhopotut jäävät kauas taakse.

Ketsuppipussit ovat kätevämpiä kuin kilpailijoilla. Koko on turhan pieni, itselläni olisi helposti mennyt 5 pussia tavallisten ranskalaisten kanssa, kun mäkkärissä riittä 3 ja Hesessä 1-2. Pakkaus on kuitenkin helpoin avata, ja Heinzin valmistama tavara on eri makuista ja omasta mielestäni erittäin maukasta, mutta kaikki eivät ehkä tykkää näin etikkaisesta. Maun puolesta BK on voittaja myös tällä osastolla.

Whopper-hampurilainen on tähän mennessä paras ketjupurilainen, mitä olen syönyt. Yksinkertaisesti. Piste. Sämpylä on juuri sopiva, täytteenä suolakurkku ja majoneesi tomaatin ja salaatin kanssa, ja tuore sipuli kruunaa mehevän savunmakuisen pihvin. Pieksää kuivan ja mauttoman Big Macin ihan koska vaan, Hesen kerrospurilainen on toki ihan hyvä myös, mutta paljon keinotekoisemman makuinen eli mauttomampi, kaikista majoneeseista huolimatta. Whopper on ylivoimaisesti paras peruspurilainen mitä olen syönyt, vain itsetehty on parempi.

Steakhouse-purilainen on myös erittäin hyvä. Siinä on erilainen sämpylä, ja välissä bbq-kastiketta, cheddaria, sipulirouhetta ja pekonia. Lisäksi tietysti perus-salaatti, tomaatti ja majoneesi. Yhdistelmä on erittäin onnistunut ja nimensä veroinen, ja verrattuna esim Mäkkärin Big Baconiin, BK vetää jälleen pisimmän korren.

Sipulirenkaat olivat ehtineet jo vähän lässähtää kun päästiin kotiin, mutta makunsa puolesta nekin olivat oikein hyviä, ja kuorrutus pysyi kiinni siitä huolimatta.

Kokemus oli kaikin puolin positiivinen, ja olisimme syöneet paikan päällä jos olisi ollut tilaa. Käymme varmasti uudelleen ja monta kertaa, ja toivottavasti ketju laajenee nopeasti myös ainakin isompiin kauppakeskuksiin. Veikkaan, että Mäkkärin asemaan BK:n tulo ei kovasti vaikuta ainakaan heti, ellei nyt aivan vierekkäin ole ravintolat (kuten Manskulla), mutta Hese voi olla aika kovilla jos näitä alkaa kovin tiuhaan nousemaan ympäri maata.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 25.01.2014
Arvosana: 4

Ravintola: Ristorante Momento italialais-rankalais

Edullinen ja tuoreet raaka-aineet.

Uudella paikalla Tallinnanaukion päädyssä, entisissä Nordean tiloissa avattu ravintola on valoisa ja modernisti sisustettu. Heti ikkunassa on ruokalistat, ja kerrankin niin isolla että kauempaakin näkee. Annokset ovat edullisia, possunpihvit 10e molemmin puolit, naudanpihvit 15e molemmin puolin, ja sisäfilettäkin saa 20e molemmin puolin. Lisäksi pizzaa, pastaa ja salaattia, eli varmasti jokaiselle jotakin.

Palvelu pelaa erittäin hyvin, listalta valitaan mitä syödään ja juodaan, tilataan tiskiltä, ja annokset tuodaan pöytiin. Palvelu erittäin ystävällistä ja nopeaa, ja tehokasta.

Söimme pihvit, ja sekä naudan sisäfile että ulkofile olivat erittäin tuoreita ja kypsyys oli oikea - tarjoilija kävi jopa pöydässä kysymässä kypsyydet kun unohti tilaushetkellä ne kysyä. Harvoin tapahtuu paremmissakaan paikoissa. Annokset tulivat nopeasti vaikka paikka oli juuri avattu ja kiirettä tuntui riittävän, kuitenkin henkilökuntaa ei ollut yhtään ylimääräistä ja homma vaikutti tehokkaalta. Myöskin ruokarauha säilyi hyvin, vaikka asiakkaita tuli ja meni koko ajan.

Tarjous-bernaise-sisäfile-annos maksoi vaivaiset 15 euroa, ja pihvi oli 200g eikä normaali 120-160g siivu kuten monessa muussa paikassa. Kupeeseen valitut lohkoperunat olivat sitä tavallista pakaste-rasvakeitin-tavaraa, ja lisäksi oli keitettyjä porkkanoita ja kurkku-tomaatti-salaattia salaatinkastikkeella. Iso limu maksoi 2.50e.

Kahden ihmisen naudanpihvit ja juomat maksoivat yhteensä vajaan 35e, millä hinnalla ei monesta muusta paikasta saa edes yhtä annosta, ja harvoin on näin tuoretta ja maukasta lihaa saanut kuin täältä. Ehdottomasti positiivinen yllätys, ja taso sekä viihtyisyys on noussut huomattavasti niistä ajoista kun ravintola sijaitsi vielä itiksen uudella puolella. Annoksen koko oli niin suuri, ettei meinannut jaksaa kaikkea syödä.

Suosittelen, ja tulemme varmasti käymään täällä vielä monta kertaa uudelleen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 01.10.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Gandi intialaista

Hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu.

Tullut pari kertaa käytyä, sekä lounaalla että listalta. Lounas on normaalihintainen ja hyvä, listalta kolmen hengen sapuskat jälkiruokineen maksoi noin 90 euroa, eli ei mikään edullinen.

Autenttinen miljöö, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu, tullaan käymään uudelleenkin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 30€ Lisätty: 12.08.2013
Arvosana: -1

Ravintola: Pukaron Paroni

Yksinkertaista perusmättöä.

10,50e possunpihvi lohkoperunoilla ei tarjonnut yllätyksiä mihinkään suuntaan. Ohueksi nuijittu ja leivitetty pihvi maustevoilla maistui ihan siltä kuin voi kuvitellakin, ja kupeessa oli vielä lusikallinen keitettyjä vihanneksia. Salaattipöytä suht monipuolinen, leipätiskissä myös paikallisia erikoisuuksia, ja jälkiruokakahvin voi kätevästi ottaa pahvimukissa mukaan.

Kiireisenä sunnuntaina palvelu pelasi, ja pihvit tuotiin jo ennen kuin oli ehtinyt salaattia syömään loppuun.

Pukaro on ollut luotettava pysäkki ABC-syöttölöiden puristuksessa, ja toimii taukopaikkanamme varmasti jatkossakin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 10.09.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Rosso Lappeenranta

Positiivinen yllätys.

Arki-iltana asiakkaita ei ollut paljon, ja henkilökuntaa tuntui olevan vähän turhankin paljon. Palvelu pelasi kuitenkin nopeasti ja ystävällisesti, ja ruoka tuli nopeasti.

Ruoka oli poikkeuksellisen hyvää, ja palautti vähän uskoa S-ketjun ravintoloihin; kyllä näistäkin näköjään voi vielä saada hyvää ruokaa ja palvelua. Hintakaan ei ollut kohtuuttoman korkealla.

Olen käynyt aiemminkin, ja voin käydä seuraavallakin kerralla kun sillä suunnalla ollaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 10.09.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Virgin Oil Co. italialaista

Huono palvelu ja ruokamyrkytys.

Lauantaina soitettu pöytävaraus, puolen tunnin päästä paikalle. Ovelta huikataan että "täyttä on, joutuu hetken odottelemaan", mutta pöytävarauksella pääsimme heti sisään puolityhjän salin puolelle, joka myös pysyi puolityhjänä koko parituntisen ruokailumme ajan.

Joskus vuosia takaperin olemme käyneet ennenkin, ja silloin kokemus oli positiivisempi, mutta tällä kertaa jäi kyllä sellainen fiilis että jatkossa ei huvita tuonne enää mennä. Nuori tarjoilijatyttö oli aivan hukassa, ja annoskoko oli pienentynyt siinä määrin ettei pääruuasta tullut kukaan neljästä ruokailijasta kylläiseksi. Maku oli sinänsä ihan hyvä, tosin yhden ruokailija lohi uiskenteli pian ruokailun jälkeen takaisin ylös vatsasta.

Listalla mainostettiin hanasta tsekkiläistä budvaria ihan kahdessa eri koossa, mutta tarjoilija ilmoitti että "tuote on poistunut valikoimasta", joten otimme kaikki neljä jäävettä. Tarjoilija toi pienen kannun pöytään, mutta lasit saimme itse kääntää ja tarjoilla itse itsellemme sen veden. Kannusta riitti juuri neljään lasilliseen, ja huvittavinta oli että jokaiselta laskutettiin 1e tästä vedestä, eli siis 4 euroa yhteensä. S-alennusten jälkeenkin laskua jäi maksettavaksi melkein 100 euroa pelkistä pääruuista ja vedestä.

Annokset toi eri tarjoilija, ja mukana tuli yhden lautasen pohjaan tarttunut keittiön kuitti. Alkuperäinen tarjoilija vei lautaset pois ja kysyi erittäin töykeästi pöydässä olevasta keittiön kuitista, ihan kuin olisi meidän vika että se oli siinä.

Puolitäydestä salista huolimatta ruokaa sai odotella turhan kauan, ja muutenkin tuntui että kiirettä oli lähinnä henkilökunnan vähyydestä johtuen, eikä niinkään ruokailijoiden paljoudesta.

Laskun mukana annetut suklaakarkit olivat pahanmakuisia.

Ruokailukokemus ja yleinen tunnelma olivat siinä määrin pielessä, että seuraavalla kerralla keskustassa testaamme varmasti jotakin muuta ravintolaa. Sääli, että aiemmin mukava ja asiallinen ravintola on nykyään vajonnut tälle tasolle.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 25€ Lisätty: 05.09.2013
Arvosana: 1

Ravintola: Bravuria italialaista

Hämmentävä ja melko kallis.

Ovesta sisään, tiskiltä tyttö löi käteen luottokortin kokoisen läpyskän sekä A4-paperilappumenun kaikille seurueen jäsenille ja antoi hyvin pintapuolisen ja huonon ohjeistuksen kuinka toimitaan: katsotte menusta mitä haluatte tilata ja menette kortin kanssa kokilta tilaamaan; juomat saatte toiselta tiskiltä samalla periaatteella, ja jälkiruuat löytyy tuolta.

Alkujärkytyksen ja hämmennyksen jälkeen piti hetki tarkkailla, miten muut toimivat, jotta ymmärsi miten ravintolassa pitää käyttäytyä. Ruoka oli normaaleiden S-mafian paikkojen tasolla eli kalliin puoleista, juomat 0.33 limu 3.80e/pullo ja 16cl punaviinilasi 8.50e, itse kannettuna.

Ruoka piti ensin siis tilata tiskiltä suoraan "kokilta" joka muistutti olemukseltaan normaalia mäkkäri-kokkia, mutta oli puettu kuten tv-kokit hattua myöten. Sen jälkeen "kokki" antoi uuden hälytinläpyskän käteen, ja piti palata pöytään odottamaan että hälytin piippaa. Tässä välissä oli kätevää kantaa omat ruokailuvälineet pöytään. Ruokapiippaus tuli melko nopeasti, ja taas sai itse hakea ja kantaa omat eväänsä tiskiltä pöytään.

Annokset olivat yksinkertaisia; sama salaatti pohjalla, ja lihat annoksen mukaan siihen päälle aseteltuna. Naudanpihvin kypsyys oli oikein mutta pihvi sitkeä, porsaan filee oli mureaa kuten luvattu. Maustevoi ja bbq-kastike olivat tuttua purkkitavaraa. Annos oli pienehkö, ja ainakaan itse en löytänyt mitään perunavaihtoehtoja koko menusta, eli salaatilla mennään.

Siihen nähden että normaalista ketjusta oli poistettu sekä tarjoilijat että esimiehet ja koko ketju on vain asiakas-kokki, kun se yleensä on asiakas-tarjoilija-keittiömestari-kokki tai vieläkin pidempi, olisi kuvitellut että hintakin olisi edullisempi. Mäkkärissäkin on sentään "tarjoilija" ottamassa tilauksen vastaan ja asiakkaan ja kokin välissä.

Henkilökuntaa ravintolassa on siis vain juomatiskillä ja keittiössä, ja ainoastaan tsupparit tyhjentämässä pöytiä salin puolella. Kokemus oli hyvin itsepalveluhenkinen ja jotenkin töykeä, ja siinä entisestäänkin korostui "olemme vain töissä täällä" -asenne sekä juoma- että ruokatiskeillä. Koulun keittolassakin sai aikoinaan parempaa palvelua.

Kaikenkaikkiaan kokemus oli hämmentävä, ja ruuan hinta palveluun ja ruuan laatuun nähden liian kallis. Tuskin menemme toistamiseen, ja aika hankalaa/noloa viedä tuollaiseen paikkaan vieraitakaan.

Heräsi myös sellainen kysymys, että mitä jos kompastuu ja kaataa ruuan/juoman matkalla pöytään; normaalistihan tämän virheen voi tehdä vain tarjoilija, jolloin vastuu on tietenkin ravintolan, mutta entä tällaisessa konseptissa, kun riski siirtyy asiakkaalle jo heti keittiössä, eikä vasta pöydässä?

Sinänsä konsepti on ihan mielenkiintoinen, ja kuvittelisin että jatkossa homma voisi toimia pelkästään etäluettavilla S-korteilla suoraan, jolloin periaateessa jopa maksaminen voisi tapahtua automaattisesti ja reaaliaikaisesti sitä mukaa kun hakee lisää ruokaa tai juomaa. Mutta se ehkä toimisi kuitenkin paremmin jossain lounasmättölässä kuin tällaisessa muka-alacarte-paikassa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 25€ Lisätty: 22.08.2013
Arvosana: 4

Ravintola: Fu Shun Lou aasialainen

Helppo ja ystävällinen.

En edes tullut katsoneeksi, onko paikassa muuta tarjolla kuin buffet, mutta ainakin asiointi oli helppoa ja suoraviivaista, ja tiskin takaa tervehdittiin jo pitkälle käytävään asti ja toivoteltiin tervetulleeksi.

Avajaistarjouksena buffet 8.50e sisältäen juomat ja jälkiruokakahvit, ja normaalihintakin 9.20e, ei ainakaan kalliiksi voi haukkua. Limsaa hanasta ja kiina/thai/sushi-mättöä buffetista joka on siisti ja yksinkertaisesti merkitty eri ruokalajit, "kanaa ja ananasta", "naudanlihaa ja sipulia" jne. pitivät hyvin paikkansa, ja kastikkeet sinänsä maukkaita joskin kovin yksinkertaisia; kanaa ja ananasta ei juurikaan maistu muulle kuin kanalle ja ananakselle, onko se sitten hyvä vai huono asia, mutta yleensä kastikkeet ovat ainakin tulisempia. Yksi vaihtoehdoista oli reippaan chilinen, ja siitä varoitettiinkin. Kuivaa nuudelia ja riisiä, puolenkymmentä eri kastiketta, keittoa, kevätkääryleitä, friteerattua kanaa ja katkarapua, normaali salaattipöytä ja suppea valikoima perus-sushivaihtoehtoja.

Kohtalaisen viihtyisä ja rauhallinen paikka sijainnista huolimatta, tuntuu olevan maahanmuuttajien suosiossa, johtuneeko sitten sijainnista, tarjonnasta vai hintatasosta.

Maha tuli täyteen ja saatan mennä toistekin.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 22.08.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Ravintola Gurkha nepalilainen ravintola

Ruoka ja palvelu ensiluokkaista.

Tilasimme valmiin menun listalta, johon kuului alkukeitto, monen eri ruokalajin pääruoka sekä jälkiruoka, ja koko lysti juomineen kustansi kahdelta hengeltä noin 40 euroa, josta tuli vielä pyytämättä 10% tutustumisalennus.

Alkukeitto oli maukas, pääruoat erinomaisia, ja jälkiruokana sekä mangolassi että jäätelö olivat oikein hyviä. Harvoin on tullut ahdettua itseään niin täyteen, mutta kun ei hyvää ruokaa raaski tähteeksikään jättää. Annokseen kuuluu luonnollisesti naan-leivät, ja muutenkin kokemuksena hyvin perinteinen nepalilainen ravintola.

Ravintola on tilava ja viihtyisä, ja sisustettu asiaankuuluvasti. Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista, lievästä kielimuurista huolimatta.

Tulemme käymään toistekin, ja paikalla kävi myös jatkuvasti noutoannoksien hakijoita, joten ilmeisesti paikallisetkin ovat ottaneet paikan omakseen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 12.08.2013
Arvosana: 0

Melko tavallinen lajinsa edustaja. Pizzat ja kebabit hyvänmakuisia ja normaalihintaisia, nopea kotiinkuljetus. Vilkkaalla paikalla joten oletettavasti tuoreet materiaalit.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 12.08.2013
Arvosana: 0


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit