Mordor

5 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (5)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Restaurant Lime Leaf malesialainen/thai/aasia

Ruoka hyvää, palvelu ei. Olimme isomman porukan kanssa syömässä, ja alkuruuat tulivat kaikille eri aikaan, ja pääruuan kanssa osa oli jo ehtinyt syödä annoksensa melkein kokonaan ennen kuin viimeinen seurueestamme sai ruokansa.

Palvelu oli mitäänsanomatonta, osittain töykeähköä. Tuli hieman sellainen olo ihan kuin asiakkaita ei paikkaan haluttaisi. Varsinkin nuorehko tarjoilija oli selvästi asenteella EVVK -liikenteessä, koska muljautteli ilmeitä välillä. Lisäksi tarjoilija ei kysynyt tilauksen yhteydessä juomia, ja häipyi pois kysymättä niitä kaikilta. En ostanut väkisin sitten juotavaa vaikka olisin halunnut kun ei kerta raha kelvannut :)

Myös erittäin huono asia oli se, että lautasia alettiin kerätä pois vaikka puolet pöydästä oli vielä ruokaansa syömässä. Samoin laskua ei tuotu pöytään vaikka ravintola oli tyhjillään. Jäi siis vaikutelma että ihan perusasiat ravintolapalvelusta oli hukassa. Hymyntynkää tarjoilijalta tuli vasta kun raha kilahti kirstuun

Ruoka itsessään oli hintaansa nähden ihan laadukasta. Eli curry vihreällä kastikkeella oli maittavaa ja sopivan tulista. Riisi ikävä kyllä näytti hieman vanhalta

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 19€ Lisätty: 14.11.2015
Arvosana: -2

Ravintola: Sushi Forest 寿司の森 sushi bar

Tilasin Foodoran kautta kaksi sushilajitelma-annosta tästä ravintolasta, ja arvostelujen perusteella odotin parempaa. Sushiriisi oli kuivaa ja mautonta, makit huolimattomasti tehtyjä. Ravunpyrstöt väriltään vaaleita. Myöskään soijakastiketta ei ollut tarpeeksi, vain 2 pikkuista 8ml pussukkaa, eli yhteensä reilu ruokalusikallinen. Sushin kohdalla on masentava kokemus kun lopputulos on ravintolan tarjoamana huonompi kuin itse sushia tehden. Helsingistä löytyy huomattavasti parempia paikkoja laadun ja hinnankin suhteen. Itsellä jäi syöminen tähän yhteen kertaan, toiste ei tee mieli kokeilla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 23€ Lisätty: 26.09.2015
Arvosana: 0

Ravintola: Woolshed Helsinki Australian Gastropub

Ruoka ja juomat suht Ok, palvelu voisi olla tässä paikassa parempi. Sama huomio kuin edellisellä arvostelijalla, eli omistajat tuntuvat hengailevan paikassa kavereittensa kanssa. Lisäksi allaolevat paikan omakehut saavat puolestani oman arvioini asettumaan ehkä alemmaksi mitä normaalisti paikalle antaisin pisteitä

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 21.09.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Rice Garden sushia

Useamman käyntikerran jälkeen, voin suositella tätä sushipaikkaa. Annokset on maukkaita, ja hinta-laatusuhde on kohdillaan. Ravintolasta on aina saanut myös ystävällistä palvelua.

Ainut miinuspointti joka tulee mieleen on nuoren miestarjoilijan hieman nopea ja ajoittain epäselvä puhetyyli, mutta tämä ei toki kokonaisuutta millään tavalla pilaa :)

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 20.09.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Samrat intialaista

En suosittele tätä ravintolaa, parempiakin intialaisia ravintoloita Helsingistä löytyy. Söimme ravintolassa lauantai-iltana yhdeksän aikaan, ja ravintolassa vaikutti olevan hyvin asiakkaita, ja ravintola näytti ulkoa Ok:lta. Pöytään ohjauksen jälkeen saimme ruokalistat, ja päätimme tilata Menu 1 -vaihtoehdon kahdelle henkilölle. Tarjoilijan tullessa kysymään tilaustamme, palvelu tuntui olevan varsin jäykkää, ja lyhytsanaista. Tarjoilija ei myöskään kysynyt millä tulisuusasteella annoksemme haluaisimme.

Alkuruokana ollut kasvissamosa oli maultaan suht Ok, mutta melko kuiva kokonaisuutena. Pääruuista Malai Kofta oli maultaan ruuista paras, mutta kokonaisuuden pilasi Palak Paneer, jossa paneer-juusto oli kuivaa, ja mitä luultavimmin ei paikan päällä tehtyä. Makua annoksessa ei juurikaan ollut. Jälkiruokana ollut Gulab Jamun oli tietyllä tapaa kiintoisa, mutta ehkä ylimakea.

Tarjoilijat eivät juuri halunneet tehdä maksavan asiakkaan kokemusta miellyttäväksi eli eivät kysyneet maistuiko ruoka tai haluaisimmeko jotain lisäjuotavaa jälkiruuan päätteeksi. Laskua jouduimme jo aika lailla täysin tyhjässä ravintolassa odottamaan vartin, kunnes lopulta päätimme käydä maksamassa laskun itse kassalle. Tarjoilijat tuntuivat ignooraavan meidät siis melko tehokkaasti.

Annoimme palvelun huonosta tasosta myös palautetta heille paikan päällä, mutta asenne henkilökunnalla ei tuntunut olevan kohdillaan.

En siis suosittele syömistä tässä ravintolassa ruuan mauttomuuden, sen korkean hinnan laatuun nähden ja ennen kaikkea huonon asiakaspalvelun takia. Sääli, sillä potentiaalia paikalla olisi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 22€ Lisätty: 20.09.2014
Arvosana: 0


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit