Opens at 11:00

Restaurant Caverna

international
Betyg 3.9 / 5

Kunderfarenhet

Barnvänlig
Vegetarisk

Recensioner (14)

Sunnuntai buffet yllätti monipuolisuudellaan. Tarjoilijan hieman ylimielin käytös kaiveli hetken aikaa, mutta pääsin siitä yli. Luvattua vesipulloa ei koskaan tullut pöytään.
Ravintolaa on kuvailtu ruotsinlaivabuffetiksi, mutta en ole ihan samaa mieltä. Alkuruoista parhaat oli japanilainen raakaruokapöytä, josta valitut äyriäiset ym. valmistetaan keittiössä ja tuodaan pöytään. Suomessa kun ollaan niin valitettavasti iso osa raaka-aineista on pakastimesta sulatettua.

Päytiä kiertelevät lihavartaat olivat erinomaisia, kastikkeita vain hieman kaipasin.

Hummeriakin olisi ollut, mutta ruokahalu hieman karkasi kun näin että ne oli vain hakattu kuorineen palasiksi, avaaminen ei kuitenkaan kestä kuin puoli minuuttia. 39

Juustoja ale kaupasta ja valion jäätelöä lähes 40€ buffassa?

Pienillä parannuksilla ruuan laatuun tämä voisi olla ruokailijan taivas.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 38€ Tillagt: 01.10.2017
Betyg: 0

Ruotsinlaivan buffa on tuotu Helsingin keskustaan! Suosittelen monipuolisuuden sekä erilaisuuden vuoksi ja isoon nälkään.

Toista kertaa käydessä olo tuntui jo kotoisalta tässä tuhannen neliön kellarissa. Tämä ei ole vain buffa (mukaanlukien sushi buffan) vaan myös valitsemasi teppanyaki-eväät (ravut, lohet, mustekala, tonnikala, sika, nauta, lammas, vihannekset) paistetaan kokkien toimesta parilalla ja brasilialaiset churrasco-vartaat kiertävät pöydissä brasilialaisten lihamestareiden asiantuntevissa käsissä.

Juomat tilataan tabletista, joten ei tarvitse odotella tarjoilijaa. Kansainvälinen meininki.

Brasilialaisen lihan ystävänä maistelin kaikki picanhat, mamanhat, filet mignonit ja muut moneen kertaan. Maut aivan huikean kohdallaan.

Viinivalikoima oli hiukan kapea leveään ruokatarjontaan verrattuna. Sushien ja teppanyakilautasen kanssa upposi saksalainen riesling hienosti ja lihan kanssa valitsimme tuttua ja turvallista chiantia.

Tänne tulen uudestaan!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 38€ Tillagt: 27.05.2017
Betyg: 0

Kuten todettua, todella kattava lounasbuffet 12,90 eurolla. Sopivan hämmentävä miljöö.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 13€ Tillagt: 10.05.2017
Betyg: 0

Aivan huikea tunnelma ravintolassa. Rauhoittava hyvällä tavalla luolamainen sisustus. Kattava buffetti. Oli hyvät vaihtoehdot monenlaiseen makumieltymyksiin, kasvissyöjille ja lapsillekkin. Ihana jälkiruoka -buff- suklaasuihkulähteineen. Tykkäsin asiakaspalvelusta, teppanyaki annoksien sekoilusta huolimatta. Suosittelen pariskunnille, lapsiperheille ja isommillekkin porukoille.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 40€ Tillagt: 25.02.2017
Betyg: 0

Lauantai-illan buffet. Yksi isoimmista, ehkä ison näkemäni buffet- tarjoilu. Keskittyy aasialaiseen ruokaan ja sitä aika kattavasti esillä, kiina, thaimaa, japani- osastoa.
Ruokien taso mielestäni aika vaihteleva. Kana Satay- varteet yhdet mauttomimmista mitä olen koskaan syönyt, friteeratut jutut sen sijaan aika maukkaita. Sushi perustasoa, jälkiruoat erittäinkin hyviä. Olisi ehkä kannattanut kokeilla myös raakapöytää, josta voi valkata haluamaansa tavaraa kokkien paistettavaksi, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.

Ravintolasali on iso ja avara, ääntä kyllä riittää kun porukkaa paljon syömässä.

Hinnallisesti on ehkä vähän yläkanttiin kuitenkin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 38€ Tillagt: 17.10.2016
Betyg: 0

Emme jääneet melun takia. Lapsille suunniteltu oma karsina ja yleinen hälinä tässä ruokala tyyppisessä "ravintolassa" oli vähän liikaa. Ala Carte listalta kuulemma puuttui ruokia, epäselväksi jäi mitä, tai paljonko buffet maksoi, mitkä ruoat piti antaa kokille valmistettavaksi, vai miten se nyt menikään, en oikein kuullut mitä tarjoilija sanoi.

Voi olla, että ruoka olis ollu ihan hyvää. Ei jääty testaamaan.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 25.09.2016
Betyg: 0

Kun ruotsinlaivan buffet ja kellari parittelevat, mitä syntyy? No tietysti juhannusviikolla auennut luolaravintola Caverna. Caverna on klassinen teemaravintola, joita tuntuu syntyvän koko ajan vähemmän. Nykyajan ravintolat panostavat lähiruokaan, aitoihin makuihin, fast casualiin ja toki muistavat aina korostaa raaka-aineita. Tässä katsannossa Caverna nojaa vahvasti 70-ja 80-luvun kultavuosiin, jolloin suomalaiset maistoivat ensimmäistä kertaa esim. katkarapua. Teema kellaritiloissa sijaitsevaan ravintolaan on haettu luolamiesajasta, koska ”ihminen, ruoka ja luolat ovat aina kuuluneet yhteen.” Öh, niin kai.

Kävin testaamassa Cavernan lounasaikaan. Vaikka ruokalista koostuu maailman eri kolkkien herkuista, paikan jutuksi väitetään brasilialaisia lihavartaita sekä japanilaiseen teppanyaki-tyyliin paistettuja ruokia. Koska oma käyntini ajoittui lounasaikaan, ei näillä nurkilla näkynyt jälkeäkään churrascoista tai teppanyakeista. Niitä tarjoillaan vain ilta-aikaan.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tarjolla on muutamaa kymmentä (!) ruokalajia myös lounaalla (11,90 €). Täällä jos missä tulisi järjen pysyä mukana ruokia lautaselle lapatessa. On kuitenkin aivan liian helppoa lykätä lautaselle ”kaikkea hyvää ja kaikkea mistä tykkää ja tuotakin pitäisi maistaa”. Sellainen taktiikka on kuitenkin kaikessa inhimillisyydessään häviävä. Makupaletin on parempi olla ehyt kuin liian riitasointuinen.

Ruoat ovat hyvää ja turvallista perustasoa. Parhainta osastoa edusti aasialainen keittiö kaikessa monimuotoisuudessaan. Jälkkäriosasto oli pienehkö pettymys, vaikka sieltä saikin esim. jäätelöä ja pystyi kastautumaan suklaaputouksen pyörteisiin (vertauskuvallisesti). On kuitenkin sanomattakin selvää, että Cavernan juttu on enemmän vaihtoehtojen runsaus ja monipuolisuus kuin ruokien ainutlaatuisuus. Kun tarjolla on useampaa kymmentä eri ruokalajia silakoista wokkiin ja sushista pizzaan, löytää jokainen takuulla lautaselleen täytettä. Nopealla lounaspyrähdykselläkin on helppo käydä makumatkalla Aasiassa tai melkeinpä missä tahansa, minkä jälkeen satumaasta voikin nousta takaisin maanpinnalle Yliopistonkadun ankeuteen.

Cavernan miljöö on pitkälti keinotekoinen tippukivimuodostelmineen ja muine koristeineen, mutta oudolla tavalla miellyttävän erilainen, kun sitä vertaa nykytrendien mukaisiin pelkistettyihin ja karuihinkin vaaleisiin sisustustyyleihin. Tuhannen neliön tiloissa on runsaasti asiakaspaikkoja, joten täynnä rafla tuskin koskaan tulee olemaan.

Cavernan lounas oli kaikessa eksoottisuudessaan ihan viehättävä kokemus. Kyllä siellä voisi silloin tällöin käydä, mutta säännölliseen käyttöön sitä ei voida suositella: siitä pitää huolen buffetlounaan yltäkylläisyys ja olo lounaan jälkeen. Mielenkiintoisena makumatkana Caverna edustanee ydinkeskustan ylintä kymmenystä.

Lisää arvosteluja blogissani: http://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 12€ Tillagt: 02.09.2016
Betyg: 0

Illallisbuffet käyntiin testaamassa porukan kanssa ja hyvin toimi. Lihavartaat olivat herkullisia, mutta palautetta pitää antaa, että etukäteen ei kerrottu kuinka monta ja milloin mitäkin tulee. Yritin yhdeltä leikkaajalta kysyä, niin hän sanoi että grillattu ananas on se mikä päättää session. Hetken päästä kuitenkin tuli vielä kanoja ja makkaraa. Ei vaan enää jaksanut. Itse kerätty annos oli maistettu kokin toimesta hyvin. Lapselle maut olivat hiukan outoja. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 38€ Tillagt: 03.08.2016
Betyg: 0

Muutaman positiivisen lounaskokeilun jälkeen uskaltauduimme testaamaan 39€:n illallis buffen.

Tähän sisältyivät Churrasco lihavartaat ja kokin henkilökohtaisesti valmistamat Teppanyaki annokset ja monet muut pöytään "ylimääräisenä" tarjoillut extrat.

Ruoka oli erinomaista ja valikoima ennenkuulumaton. Caverna on kuin ruotsinlaiva A la carte ruoalla!

Henkilökunta oli ystävällistä ja paikan olemus rento, mutta siisti. Cavernaa voi varauksetta suositella kelle tahansa. Tältä listalta jokainen löytää jotain itselleen.

Jotain ravintolan herättämistä tunteista kertoo sekin, että allekirjoittaneen oli luotava tili, vain jotta pääsee kertomaan tästä huikeasta ruokapaikasta!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 39€ Tillagt: 27.07.2016
Betyg: 0
     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 20.07.2016
Betyg: 0

Gemenskap

Fans

Dessa användare har markerat restaurangen som favorit

De som är intresserade


Läge

Yliopistonkatu 5, 00100 Helsingfors - Route
0505559325
http://www.caverna.fi