Melkokulinari

1 Recension

Badges

Blog link

Recensioner (1)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Yöllä kotiin kävellessäni päätin hakea iltapalaa. Pitkien aukioloaikojensa ansiosta (tästä suuri plus), Chilli oli ainut paikka, joka oli matkani varrella.
Tilasin sitten rullakebabin, kun ajattelin että se on helppo kantaa pussissa kotiin. Ruuan valmistuminen kesti tuskin minuuttia kauempaa, joten "pikakebab" paikka on tosiaan kyseessä. Taisin myös kuulla mikron äänen. Harmikseni en saanut pyytämälläkään henkselikassia, vaan grilleiltä tutun foliopussin, mitä sitten piti kantaa kädessä yhtä lailla kuin pizzaakin olisi pitänyt. Kätevä pussi, jos syö ulkona tjsp.
Kotiin päästyäni ruoka oli tuplafoliokääreistään ja pusseistaan huolimatta jäähtynyt. Rullan päät oli kääritty/suljettu "tyhjinä" kiinni, mutta keskellä olikin sitten ne täytteet mitä tässä ateriassa oli.
Liha ei ollut hääppöistä ja sitä oli vähäisesti, en pitänyt mausta. Seassa oli todella suuria sipulin paloja, pari kertaa järsin pelkkää raakaa sipulia ja se ei ole hääviä se.
Kebabin rasvasta ja kasviksien nesteestä syntyi kebabin sisään ikäänkuin kastike, jota valui norona, mutta jos jossain kohtaa meni syöminen likaiseksi, niin siinä kun kebab taikina alkoi repeilemään sieltä sun täältä. Haarukka apuun.

Kaiken kaikkiaan:
Ravintola oli mukavasti sisustettu ja palvelu oli nopeaa. Asiakaspalvelussa ei kommentoitavaa suuntaan eikä toiseen, joskin se grillipussi henkselikassin sijaan harmitti.
7,50 € on aika basic keburullan hinta, mutta kokoonsa nähden on, varsinkin päiväsaikaan, helppo löytää rahoilleen parempaakin vastinetta.
Menen toiste vaan, jos on todella kova nälkä enkä jaksa poiketa kotireitiltäni.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 18.03.2015
Betyg: 0


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites