gatekeeper

Menun sai koostaa vaihtoehdoista, joita oli riittävästi. Alkuruokia kaksi: valkoiset parsat ja béarnaisekastike - makumuistini mukaan parasta, mitä olen tähän mennessä syönyt. Toisena alkuruokana oli isohko annos mozzarellan tapaista burrata-juustoa, mukana mintun- ja basilikanlehtiä. Burrata-annokseen makua saatiin suolalla ja pippurilla, jotka tuotiin samantien pöytään. Ei huono aloitus. Alkuruoan ja lämpimän pääruoan väliin sai kahdesta vaihtoehdosta valita väliruoan. Valitsin sitruunarisoton. Sitruunan hapokkuus tuli mukavasti esille ja vatsan täytettä oli mukavasti. Pääruoista valitsemani paistettu kuha oli paremmasta päästä, jonka kalaruokien ehdottomana suosijana uskallan vertaillen sanoa. Ei siis ihan ns. täydellistä, mutta olisiko siitä saanut parempaa ja miten? Enpä osaa tuohon vastata. Maistui joka tapauksessa.
Valisin vielä menun ulkopuolelta juustolautasen, ettei ateriahetki olisi jäänyt kesken. Ihana hillomainen mustaherukka eli chutney-lisäke antoi baskilaiselle ja ranskalaiselle juustoille maun, jota juustolautanen juurikin kaipasi. Myöskään jälkiruoka ei kuulunut menuun. Valisin mantelileivoksen ja se valinta kannatti. Lämmin vaniljakastikkeessa oleva ihanuus (en osaa muuten kuvailla ) antoi kauniin helmen kruunuun.
Kaikkinensa hyvä kokonaisuus. Ehdottomasti suosittelen.
Interiööri mielenkiintoinen ja keittiöpuolen työskentely läpinäkyvää. Kaikki samassa tilassa. Kokonaisuudessaan tila on ahdas ja asiakkaiden kulkureitit ahtaat. Ymmärrettävästi jokaisen neliösentin on tuotettava ja tyhjää ei saa olla. Tarjonnan sai lukea joko seinällä olevasta liitutaulusta tai jos niska ei kääntynyt, niin tarjoilijattaren tuomasta isohkohta ja hankalasti kuljetettavasta liitutaulusta. Erikoista kyllä mutta painokuluja ja painomateriaalia säästävää.
Baskeri käsittääkseni liikkui salissa, tarjoili ja kertoili viineistä. Basso laittoi annoksia tarjoilukuntoon liesien ääressä tarkasti ja keskittyneesti ahertaen.

Marraskuinen ilta, kun päätettiin poiketa Saagaan. Ja hyvä kun mentiin. Iloinen ja ystävällinen vastaanotto.
Koko tarjoilu sujui ystävällisesti ja huumorin sävyttämänä. Asiakkaista huolehdittiin.
Alkuruokana väinönputkiohukaiset, joiden päällä mm. rapeaa jäkälää, joka oli eksoottista syötävää ihan suomalaisellekin. Ohukaisten höysteenä mätiä ja kermaisa kastike. Sininen ja keltainen kukkanen koristivat annosta. Syötäviä toki. Alkuruoka tarjoiltiin paistinpannulta, joka oli puutarjottimella, jolla myös kuusenoksia koristeena.
Pääruoka oli poron sisäfilettä. Oikeaoppisesti kypsennettyä ja pehmeää. Mukana paahdettuja vihanneksia, voisilmäpottua ja sieniä sekä annoksen eri makuja tukeva kastike.
Jälkiruokana mustikkavispipuuroa, jonka päällä kuusenkerkkiä, vadelmia ja erikseen kuksassa vaniljajäätelöä.
Ja hyvältähän tuo kaikki maistui.
Lappilaisaiheinen sisustus ja kynttilöiden luoma valo sopivat teemaan luonnikkaasti.

Vastaanotto oli ystävällinen ja tarjoilijatar säilytti hyväntuulisuutensa ihan loppukumarrukseen asti.

Paikalla oli itse omistaja ja chef Hito, jonka keittiö on hänen oloisensa, ei ehkä ihan perinteinen japanilainen.

Sali oli kodikkaan tuntuinen. Sisustus pelkistettyä ja minimalistista, kuten japanilaiseen interiöörin kuuluukin. Valoisa, siisti ja sopivan intiimi.

Japanilaiseen tapaan ateria alkoi sashimilla. Nieriää, jonka höysteenä oli kuutioitua tomaattia, ohuen ohutta retiisiraastetta ja päällä ruohosipulia. Sashimiin kuuluva dippi oli soijakastikkeen ja oliiviöljyn yhdistelmä. Ensimmäinen erä puikolla syömisessä onnistui, kun hoksasi kääriä tomaattikuutiot nieriän kanssa nyytiksi.

Seuraavien kolmen aterian tarjoiluvälit olivat annosten kokoihin suhteutettuina liian pitkät. Fine dining -tyyliset pienet makupalat tuli syödyksi aivan liian nopeasti vaikka kuinka yritti makustella ja mutustella.

Kantarellirisoton kuohkeassa liemessä oli naudanlihakuutioita ja suomalaisia kantarelleja. Liemi hörpittiin lopuksi. A la cartesta tilattaessa tämä on varmaan mainio aloitus.

Chawan mushi eli höyrytetty muna oli hieman mauton, mutta mielenkiintoinen tuttavuus. Hyytelön päällä olleet ruohosipuli ja herneet antoivat väriä ja makua muuten aneemiseen ateriaan. Mustekala ei ollut tavanomaisesti renkaina vaan lonkerot erottuivat nystyineen selvästi. Lohdullista oli, että tämä syötiin lusikalla.

Avokado tempura eli friteerattu avokado, jonka seurassa oli paahdettua munakoisoa, kesäkurpitsaa ja levähitulat antamassa suolaisuutta. Taisi olla ensimmäinen kerta tähän mennessä, kun maistoi suolan tunnun.

Flank beef kruunasi tähän mennessä hieman mauttoman tarjoilun. Nyt oli makua, jota antoi paprikapuré ja oivallinen paahdettu palsternakka. Lehtipersilja antoi osaltaan makua ja etenkin väriä.

Mainittakoon, että tässä vaiheessa menua annokset olivat suurentuneet ja tarjoiluväli tihentynyt.

Kalaa oli menussa yllin kyllin ja hyvinhän se maistui. Seuraava oli keitetty päivän kala, tällä kertaa lohi. Mukana oli seesamin siemeniä, jälleen ruohosipulia ja lisukkeena pehmeäksi ja maukkaaksi haudutettuja lehtikaalin suikaleita. Ja sitten seurasi loimutettu lohi, eli aburi-lohi don, mikä maistui mainiolta ja savun tuoksu oli voimakkaasti läsnä.

Jälkiruoka, anmitsu, oli hedelmäsalaatti, jossa oli ilahduttavasti kotimaisia kauden marjoja, kuten mustikoita ja mansikoita. Eksoottisuutta toivat banaani ja ananas. Japanilaisuutta loivat riisijauhosta valmistetut sileät ja mauttomat pallerot.

Kahdeksan aterian menu oli hyvä kavalkadi Hoshiton japanilaisesta keittiöstä. Jos halua riittää, niin samat annokset voi tilata à la cartesta ja isompina. Musiikki oli länsimaista, ainakin tällä kertaa melodista jazzia. Kenties hyvä niin. Menu kesti yli kolme tuntia.
Voin suositella.

Kymmenen ruokalajin menu. Tutut, jopa kenties kansallisiksi mainittavat ruoat esim. kesäkeitto ja ehkä kouluruokailun perusinhokki tilliliha, joka tarjoiltiin uudessa kuosissa.
Fine diningin mukaisesti isot lautaset ja pienehkö ruokamäärä. Ruokalajien kaikki osat kuitenkin mukana esim. uudenoloisesti koostettu karjalanpiirakka.
Itse näen fine diningin eräänlaisena taidelajina, jonka vertaamista tutumpaan "vatsa-täydeksi" keittiöön ei tee kummallekaan oikeutta.
Finnjävel käyttää pula-ajan keittokirjan ohjeita ja taivuttaa ne fiinimpään muotoon. Ei hassumpi koekeittiöidea.
Suosittelen käymään ja kokemaan. Palvelu ystävällistä ja ammattitaitoista. Tosin tarjoiluvälit pitenivät asiakasmäärän kasvaessa.

Sateisen sunnuntain pelasti oivallinen brunssi El Fantissa. Ja mikä parasta, brunssi tarjoiltiin pöytään. Brunssi oli monipuolinen ja kasvisruokailijaa suosiva, myös raakapuuroa tarjolla eli maukas mustikkaraakapuuro mansikoiden kera.
Kahvia oli tarjolla monenmoista, eettinen viljely korostui. Myös teen juojia hemmoteltiin ja sai tietysti myös viiniä niin halutessaan. Myös mehu kuului asiaan. Runsas ja monipuolinen salaatti, ihana kuohkea munakas, uudet perunat vaikkapa lohen kanssa, marinoituja herkkusieniä - kyllä olisi luettelemista! Niin ja vielä täytyy mainita iso pala porkkanakakkua jälkiruoaksi. Jokaisella antimen osalla oli oma tarinansa, jota oli mielenkiintoista kuulla. Tarjoilu sujui hyvin, vaikka "tupa oli täysi". Kannattaa siis varata pöytä. Suosittelen itse kokemaan. Hintansa väärtti.

Suosittelen, jos haluaa saada hyvää perusitalialaista, sanoisin jopa, italialaista kotiruokaa. Ruoka on hyvää ja kursailematonta. Menussa tarjolla useita vaihtoehtoja - eikä vain pizzaa ja pastaa. Henkilökunta ammattinsa osaavaa. Italialainen ravintola, jossa henkilökunta todellakin puhuu italiaa.

Polku makujen maailmaan. Jo pöytää varattaessa kohteliaan ystävällistä, tämän genren ravintolaan jopa odottamattoman iloista asiakaspalvelua. Kohteliaisuus säilyi koko illallisen ajan. Kodikas tunnelma, vaikka illallistila on huikean korkea, rajana vain tähtitaivas.

Fine dining -ravintolan mukaisesti annoksissa ratkaisevaa on maku ja kauneus. Jokaisella annoksella oli tarinansa ja läheinen suhde tekijäänsä.

Vaellus polulla alkoi pienellä rapinalla kuin pikkupakkasen jäädyttämän vesipinnan rikkoutuessa: omenanäkkileipää ja riisiruttunen - vai miten tuota kuvailisi. Mukavasti rapisivat molemmat. Aika kului näitä mutustellen ja sitten saapui Hereford-härkää ja piparjuurta. Ihanan mureaa, unohtui täysin, että söi tartarpihviä. Kyseessä makupalanen, jota ryyditti piparjuuripallerot. Tarjoilu kivialustalla.

Sateenkaarirautua Huutokoskesta ja kurkkua. Arkiselta kuulostava ja yksinkertaiselta näyttävä makutuokio, joka helpponäköisyydeltään huolimatta tuskin onnistuu omassa keittiössä. Paatuneinkin lohenmakua vieroksuva ihastuu annoksen raikkauteen. Purjoa ja mätiä mukana.

Leipä ja valkosipulikeitto. Kunnianosoitus keittiömestarin isoäidille. Tarjoiltu kuten hän sen tapasi tarjota eli voipaperilla voita, nyt luomukirnuvoita, ja leipä. Onneksi varmaan meille kaikille, että mestarin kädenjälki maistui Olossa tehdyssä sämpylässä ja samettisessa keitossa.

Kalaruokia rakastavaa hemmoteltiin. Seuraavaksi kuhaa ja maa-artisokkaa eri muodoissa: viipaleina, kuutioina ja pehmoisena kastikkeena. Parasta annoksessa oikeastaan olikin juuri nuo maa-artisokan eri variaatiot.

Karitsaa Ahvenanmaalta ja kaalia. Kaalia oli eri lajeina. Kukkakaalia ryydittämässä karitsaa. Polku muuttui hieman säröiseksi. Kukkakaalipikkaraiset olivat hieman palaneet ja haittasivat kokonaismakua. Parsakaaliakin löytyi. Hieman myös harmitti koristeeksi laitetut tavanomaiset basilikanlehdet. Jokin uusi makukokeilu olisi miellyttänyt enemmän.

Jälkiruokaan päästyämme ihmettelimme annoksista muodostunutta täyteyden tunnetta. Pieni on myös täyttävää.

Merimaskun tyrninmarjaa ja jogurttia jälkiruokana. Tyrni oli oivallinen maku päättämään illallinen. Tyrnin joskus hieman kirpeä maku oli saatu tasaantumaan. Sorbettyylinen jogurtti sopi mainiosti mukaan. Valkosuklaa eskimo ja cappuccino vielä kaiken lopuksi. Oikein hyvä päätös vaellukselle.

Tilasimme myös välijuustot. Ne tarjoiltiin oikeaoppisesti miedommasta voimakkaampaan. Tuttuja makuja, ei yllätyksiä. Karviaismarjahillo pelasti juustotarjottimen.

Suosittelemme kokeiltavaksi. Voi sanoa, että yksi parhaista, mutta ei yksi ylitse muiden.

Hieno italialainen ilta. Viiden ruokalajin menulla tutustui hyvin ravintolan antiin.

Tässä pieni otos makumaailmasta. Jokaisessa annoksessa oli ihana kastike. Ja kastikkeistaanhan kokki tunnetaan.

Alussa keittiömestarin tevehdys: minipaprika ja täytteenä ricottajuustoa - kuin lupaus jostain todella hyvästä. Varsinaisena alkuruokana oli graavilohta hentomakuisella kurkkuvariaatiolla, mukana vihreää tomaattia. Suomalaisuutta toi hirvicarpaccio ja karpalot, ripaus piparjuurta. Pari seuraavaa annosta olivat lintua: kanaa ja pääruokana ankkaa. Molemmissa ohuita siivuja juureksia. Jälkiruokana suklaakakkua kauniine ja hyvine tykötarpeineen. Maut kannattaa itse mennä kokemaan.

Palvelu oli hyvin miellyttävää ja ripeää, annokset viineineen esiteltiin huolellisesti. Tarjoiluun kuului myös leipäkori: ihanan suolaisia vaaleita leipiä, joita saattoi käyttää kastikkeiden ottamiseen lautaselta. Ei kenties sivistynyttä, mutta nykyisinhän ei enää käytetä kastikelusikkaa, jolla voisi saada myös jäljellejääneen kastikkeen suuhunsa.

Ravintolan viinisuositukset eivät ihan aina olleet makuumme. Poikkeuksena oli jälkiruoan kanssa ollut luomuvalkoviini, joka oli todella hyvä valinta.

Ravintola on tunnelmallinen: hyvin mahtui hieman äänekkäämpi ystäväkokous ja illallistavat paritkin.

Menussa ei ollut ripaustakaan pastaa - ja hyvä niin.

Mukava oli poiketa, istua rauhassa seuraten ohikulkijoita ja samalla nauttia tuoreita ja maukkaita kreppejä.
Krepit ovat täyttäviä, tuoreista raaka-aineista valmistettuja. Monipuolinen valikoima sekä suolaisia ja makeita. Itse olen maistanut mm. kasviskreppiä, jossa halloumen mukana kirsikkatomaattia, salaattilajitelma ja paprikaa sekä kanakreppiä fetajuustolla, kirsikkatomaatilla, oliiveilla ja rucolalla. Krepit isoja, hyvin käyvät lounaasta. Mielestäni hintansa arvoisia. Palvelu on ystävällistä. Suosittelen istahtamaan ja nauttimaan.

Alkuruokana lohta eri muodoissa. Jääkellarin lohta, savulohimoussea, lohen mätiä ja tillikreemiä. Pehmeitä makuja, kolme erilaista makuelämystä. Tätä halusi maistella pitkään.
Myös jatkossa pysyttiin merellisessä tunnelmassa. Maa-artisokkakeittoa, kampasimpukoita ja suolapähkinöitä. Kampasimpukka saanut väriä kevyestä paahdosta. Suolapähkinöistä ihana suolainen lisä. Liemi ihanan kermaista.

Odotettu pääruoka Viralan kartanon paistettua fasaaninrintaa, valkosipuli-palsternakkapyree ja omenasiiderikastike. Kolme isoa fasaaninpalaa. Kaunis sommitelma. Pyree ja omenasiiderikastike antoivat fasaanille makua, mutta lisäsävyjä sai sommitella itse kauniista isoista kastikelisäpisaroista. Mukana myös paahdettua porkkanaa, retiisiä, punajuurta, sipulia ja parsaa. Tuoreina yrtteinä mm. herneversoa ja basilikaa. Menussa varoitettuja hauleja ei ollut.

Chefin valitsema juustolautanen. Vadelma-vanilja -hilloke unohtumaton elämys juustojen lisäkkeenä. Erilaisia homejuustoja ja vastapainona kovempia juustoja kuten Appenzeller. Erilaiset pähkinät antoivat osaltaan ryhtiä.

Chileläinen viini Ona Anakena Pinot Noir oli hyvä kokemus tässä mukana.

Jälkiruokana lämpimän ja kylmän yhdistelmä:
Crème Brûlée tuttuna jälkiruokana oli saanut seurakseen mustikoilla, vadelmilla, mansikoilla ja kirsikoilla täydennetyn appelsiinisorbetin. Myös mintunlehti löysi paikkansa tässä makuyhdistelmässä.

Runsas menu sekä määrältään että maultaan. Kaikki ruokalajit kauniisti tarjoiltuja.

Vastaanotto oli ystävällinen, myös koko tarjoilun ajan tarjoilijatar keskittyi kohteliaasti ja ystävällisesti seurueeseemme.

KarlJohania voi suositella sekä vaativampaan juhlatarjoiluun että arkisempaan lounashetkeen, josta myös hyvät kokemukset. KarlJohan-ravintola on ollut 30 vuotta. Tämä varmaankin auttanut löytämään oman tyylikkän tarjoilulinjansa. Sisustus arkinen, mutta siisti. Taustalla soiva musiikki tyyliin sopivaa ja vaihtelevaa.