Öffnet um 09:00

Chico's Arabia

Note 2.8 / 5

Bewertungen (45)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Söin lounashampurilaisen ja ranskalaiset. Ruoka oli sinänsä hyvää, vaikkei juurikaan erottunut muista vastaavista, paitsi maistui tuoreelta, eikä ollut kokattu kuivasta tusinasämpylästä ja valmispihvistä.
Lounaaksi hinta oli siedettävä, annoslista oli vain hintava, lähinnä viherhipstereille suunnattu pääsääntöisesti.

Lähinnä lounaan meinasi joutua jättämään kesken johtuen muista asiakkaista. Kaukana minusta, ruokailutilan toisessa päässä istui lapsiperhe. Toinen lapsista oli leikki-ikäinen, toinen taas vasta tulossa leikki-ikään.
Lapset pitivät hirvittävää meteliä ja kovaa viiltävää kiljuntaa. Vanhemmat olivat joko kuuroja, tai jotain luovan itse-ilmaisun kommuuniväkeä. Hei eivät mitenkään puuttuneet lasten metelöintiin. Varmastikin nauttivat saadessaan näin myötäpilata muiden asiakkaiden ruokahetken. Annoksen kykeni syömään vain korvatulpat korvissa. Kuulovaurio olisi muuten ollut lähellä.
Ravintolan henkilökunta ei pyrkinyt mitenkään puuttumaan infernaaliseen möykkään. Siksi todella surkea kokemus.
Minusta muutenkin noin pienten lasten raahaaminen ravintolaan on kyseenalaista. Varsinkin, koska ilmeisesti oli täydellisen kyvyttömät aikuiset mukana, aikuiset jotka eivät kyenneet, tai eivät halunneet kyetä ohjata lapsiaan asianmukaiseen käytökseen.
Ravintola-asiakkaille tulisi siksi olla jonkinlainen alaikäraja. Leikki-ikäiset tai lähes imeväisikäiset eivät kuulu ravintolaan elleivät kykene käyttäytymään edes jotenkin.
Siksi vältän tällaisia paikkoja.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 11€ Hinzugefügt: 20.08.2021
Note 0

Annoskoot pieniä. kalliit hinnat. Ruoka hyvää

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 19€ Hinzugefügt: 22.07.2016
Note 0

Pekonijuustoburgeri oli mauton. Tuntui siltä kuin söisi pelkkää maustamatonta pihviä ja majoneesia. Jouduttiin laittamaan ketsuppia että maistuisi edes joltain. Coleslawkin oli upotettu majoneesiin. Lisäksi burgeri maksoi 19 euroa, mikä oli todella ylihinnoiteltua.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 19€ Hinzugefügt: 26.10.2015
Note 0

Yks juoma tuotiin lasissa missä oli iso särö, jonka vaihto kyllä onnistui ja pahoiteltiin tapahtunutta. Henkilökunta oli muuten asiallista, lukuunottamatta että tarjoilija koitti väkisin tuputtaa jälkkäriä ja kahvia. Itse ruoka ylihinnoiteltua ja annoskoot naurettavia. Otin fruity saladin ja chorizo burriton ja silti jäi nälkä. Salaatissa oli yksi max.50 grammainen kanafile ja"chorizo" oli jotain epämääräistä jauhelihamössöä. Muun pöytäseurueen burgerit olivat sisältä täysin raakoja. Ei voi suositella kyseistä ketjua kyllä kenellekään...

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 11.07.2015
Note 0

Järkyttävää ja hävettävää. Söin katkarapu-jokirapusalaatin, jossa kirjaimellisesti oli 3 katkarapua, ja jokiravun palasia sai etsiä suurennuslasilla ruokalusikallisesta kastiketta. Salaatti oli pieni kuin alkusalaatti ja sisälsi lähinnä salaatinlehtiä. Nälkä ei lähtenyt, tuli vain paha mieli. Tarjoilija puhui kuin 5-vuotiaille lapsille ja vesikin maksoi 2 euroa. Järjettömän ylihintaista ja huonolaatuista, oikein raivostutti. Kamala kokemus.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 16€ Hinzugefügt: 03.06.2015
Note 0

en tykännyt yhtään! liukuhihnameininkiä. vegepurilainen aivan ylisuolattu, majoneesi kauhean rasvaista ja lisukkeeksi tilaamani kasvikset lilluivat rasvassa ja niitä oli todella vähän, pari porkkanan ja kesäkurpitsanpalaa. tarjoilu väsyneen tarjoilijan kera ei ollut mikään hyvä kokemus. epäterveellistä ja raskasta ruokaa kalliin hinnoin.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 19.03.2015
Note 0

Söin ns. erikoislistalta Chico's hotdogin, joka oli itseasiassa hyvinkin maukas! Mukana oli pekonia ja paahdettua sipulia sekä hyvää kastiketta. Sämpylä oli vain ihan liian iso nakkiin nähden, joten sämpylää jäi paljon syömättä. Mukana tulleet ranskalaiset olivat ihan ok, mutta eivät herättäneet sen kummempia intohimoja. Hinnaltaan yhden nakin hodari oli kuitenkin ylihinnoiteltu.

Palvelu oli perusystävällistä ja vaikka seurueemme oli iso, toimi laskun saaminen ja maksaminen helposti.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 14€ Hinzugefügt: 14.07.2014
Note 0

Viimeinen ehtoollinen!

Kaksi ja puoli vuotta kestäneen Arabianrannassa asumiseni tullessa päätökseen, on viimeisen analyysin paikka.

Alueen ravintolatarjontahan on asukasluun suhteutettuna erittäin heikko, ja näinollen tänä aikana on ostarin chicos valikoitunut lähes pakosta ruokapaikaksi erittäin usein.

Kokemukset ovat olleet keskimäärin hyvinkin keskitasoisia. Totaalisia rimanalituksia ei ole kohdalle osunut kovinkaan usein, joskaan ei myöskään niitä tähtihetkiä tämä ravintola ole tarjoillut.

Henkilökunnan tarjoama palvelu on pääsääntöoisesti ihan hyvällä tasolla, joskin se että useammin kuin kerran on joidenkin tarjoilijoiden toimesta alettu kertoa mitä minun tulisi syödä ennenkuin edes olen saanut ruokalistaa avattua on mielestäni epäkohteliasta - En ole lapsi, osaan kyllä itse päättää mitä syön, ja suosituksia pyydän jos niitä haluan, etenkin kun tarjolla on yksinomaan geneeristä ketjuruokaa, ja menu on päätetty tiiminvetäjien kevätkokouksessa pääkonttorin kabinetissa sen sijaan että tarjolla olisi jotain päivän erikoisuuksia keittiömestarin mukaan joita kannattaa ja pitääkin suositella..

Burgerilinjalla olen pääsääntöisesti pysynyt. Normiburgerit listalta ihan "ok" , joskin jonain myöhäisinä sunnuntain hetkinä ovat näyttäneet siltä että kokki on tehnyt annoksia valmiiksi ja lähtenyt kotiin, ja tarjoilijat sitten mikrottaneet niitä tarpeen vaatiessa. Sen sijaan listan premium -burgereissa on jo vähän enemmän yritystä. Tosin näissä hinta onkin jo ylärekisterissä.

Hyvänä puolena mainittakoon että hanasta on saanut muunmuassa samuel adamsin boston lageria, sekä se, että ruokaa ei juurik koskaan tarvitse turhan kauaa odotella.

..Näin kesän kynnyksellä pitää vielä mainita terassi joka tuo oman meininkinsä. Aurinkoinen aitaus täyttyy nopeasti kaljanjuojista. Onkin aina yhtä jännittävää ohikulkiessa katsoa löytyykö terassilta ainoatakaan ruokailevaa ihmistä, vaiko pelkästään punaiseksi paistuneita lomalaisia..

Kiitos ja hyvästi!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 27.05.2014
Note 2

Asiallinen sapuska lounaaksi ja muutenkin. Ongelmana on lähinnä varsinkin vanhemman naistarjoilijan asenne ja palveluhaluttomuus. Jatkossa tulen syömään vain jos hän ei ole vuorossa. Onneksi Arabiassa on muitakin lounasvaihtoehtoja.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 16.05.2014
Note 0
     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 20.02.2014
Note 0

Community

Bilder

Fans (0)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (1)


Standort

Hämeentie 109-111, 00550 Helsinki - Route
010 76 63920
http://www.chicos.fi/chicos_arabia.html

Options