Unbekannt

Kannel-Krouvi

Note 3.5 / 5

Bewertungen (5)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Kerro kokemuksestasi. Anna rakentavaa palautetta.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 9€ Hinzugefügt: 11.01.2016
Note 0

Jääkaappi.
Kannelmäen juna-aseman ympäristö on räkivien teinien ja kiroilevien kaljamiesten Mekka. Pidän tunnelman vastenmielisyydestä määrättyyn pisteeseen asti. Juna meni edestä, joten tällä kertaa uskaltauduin vierailullani myös jättämään pennejä kannelmäkeläiseen ravintoon. Krouvi ei houkuttele edestä, sisältäpäin se on parhaimmillaan. Palvelu vaikuttaa asialliselta, tutut tunnetaan hyvin. Lista on kääntynyt lounaasta eteenpäin, edullisen oloista on silti. Perussafkat kasista kahteentoista, lista liitutaululla. Konjakkipullat minulle. Tarjoilijatar kysyy olenko salaatin perään, otetaan siis sellainenkin.

Salaattiannos on kohtuullinen, purkkipersikat kelpaavat. Jäävuorisalaatti on juuri leikattua, mutta todella kitkerää. Kastike on jopa aavistuksen pahanmakuinen, onneksi se on erilliskipossa.

Pullat saapuvat hyvissä ajoissa. Ja niinpä niin, ensisilmäys jo vähän pelottaa. Asettelu itsessään on ihan kelvollinen, mutta soosista näkee jo päälle, että siinä on jotain feelua. Siltikin, se osoittautuu annoksen parhaaksi osuudeksi. Perunamuusi maistuu törkeästi jääkaapilta, peruna on vanhaa. Suola ja rasva uupuu. Lihapullat ovat jännelihaa. Luultavasti jopa valmispullia viereisestä lähikaupasta. Järkyttävää, koulusafkatasoa. Konjakki-kermasoosi pelastaa vähän, todella vähän.

Viereisten pöytien elämöinti ja duunarien välikaljat tarjoavat tämän setin ainoan positiivisen pilkahduksen.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 9€ Hinzugefügt: 05.11.2011
Note 0

Mukava ja siisti paikka josta saa ruokaakin. Ruoka tosin mitäänsanomatonta ja arvonlisävero muutos ei tätä ravintolaa koske. Samat hinnat kuin ennenkin. Mielummin söisi hyvin kuin vain söisi.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 9€ Hinzugefügt: 21.07.2010
Note 2

Kännimäen parhaimmistoa. Asiakkaatkin osaavat käyttäytyä. Kiva palvelu :)

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 30.04.2010
Note -3

Hyvä lähiökuppila, saa myös ruokaa. Löytyy biljardi, tikat, karaoke, iso screeni jne. Sopii myös liikuntaesteisille, hyvä inva-wc, pääsee kaikkiin paikkoihin esteettömästi.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 10.03.2010
Note -1

Community

Bilder

Fans (0)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (0)


Standort

Sitrakuja 4, 00420 Helsinki - Route

Options