Opens at 10:30

Classic Pizza Stockmann

italian, pizza
Rating 3.7 / 5

Reviews (13)

Täydellisen pizzan kaavaa ei voi laskea ulos Excelistä tai tukeutumalla piin likiarvon antamiin mahdollisuuksiin. Täydellisen, tai ainakin hyvän, pizzan tunnistaa, kun se kohdalle osuu. Tällä kertaa hamuilin hyvää pizzaa verrattain erikoisesta paikasta, nimittäin kriiseissään kipuilevan Stockmannin sisältä.

Regatastaan tutusta Hangosta Suomen kartalle ponnistanut Classic Pizza -ketju on sijoittunut myös Helsingin kuuluisimman tavaratalon alimpaan kerrokseen, siihen Alkon ja Powerin epämääräiseen välimaastoon. Perheyritys on jo ehtinyt reilusti ylittää angstiset teinivuotensa ja saavuttanut kunnioitettavan 21 vuoden iän.

Classic Pizzan valikoimasta löytyy yli 20 toinen toistaan herkullisemmalta kuulostavaa pizzaa. Trendikkään hauskalta tuntuu, että valikoimassa on myös huippukokkien inspiroimia luomuksia, kuten Jyrki Sukulan Truffo tai Tomi Björckin Phangan Lover! En kuitenkaan syttynyt julkkiskokkien näkemyksistä, vaan päädyin Alppien omaan poikaan Alpen Würsteriin (14,50 €), joka sisälsi tulista salsakastiketta, mozzarellaa, raclette-juustoa, pekonia, bratwurstia, maustekurkkuja ja piparjuurismetanaa. Eli juuri sellainen kokonaisuus, johon voisi kuvitella törmäävänsä Napolissa tai Roomassa. Not! Mutta en olekaan pizzapuristi, vaan hedonistinen nautiskelija.

Täytyy sanoa, että pizza oli kaikessa makujen mahtipontisuudessaan ja rohkeudessaan aivan verraton kokonaisuus. Raclette-juusto toi kivasti erilaista makua, jota piparjuurismetana ja maustekurkut täydensivät. Siis todella hyvää pizzaa! On selvää, että kyse ei ole mistään raikkaan kevyestä pizzasta, vaan täysiverisen tuhdista ja suhteellisen rasvaisesta lätystä. Jano oli sen mukainen koko loppuillan, mutta se ei tahtia haitannut, kun oli maistanut niin muhkean herkullista pizzaa.

Tarjoilu oli harvinaisen aitoa, välittävää ja ystävällistä vanhemman rouvan toimesta, jonka kasvot koristivat myös paksua esittelykirjasta, josta samalla löytyi myös ravintolan ruokalista. Classic Pizzan liikeidea on tehdä pizzasta arjen luksusta korkealaatuisilla raaka-aineilla ja hyvällä palvelulla. Tässä se toden totta onnistui!

Lisää arvosteluja blogissani: http://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 09.04.2017
Rating: -1

Helsingin parhaita pitsoja. Aina täynnä.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 17€ Added: 09.03.2017
Rating: 0

Herkullinen pizzan tuoksu houkuttelee syömään. Ystävällinen palvelu, hyvät raaka-aineet, mutta mitäänsanomattoman makuinen pizza. Erittäin ohut (kaulittu?) pohja ja mauton tomaattikastike. Liiallinen sipulin määrä teki vegaanosta makeahkon makuisen. Grillattu munakoiso - jota oli vähänlaisesti, mozzarella ja siitakesienet eivät pelastaneet pizzanautintoa.

Plussaa - pizzat olivat reilun kokoisia ja täydellisesti paistettu.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 29.01.2016
Rating: 0

Palvelussa on parantamisen varaa, erityisesti virhetilanteen korjaamisessa odottaisin ammattimaisempaa otetta. Asiakas haluaa kyllä uuden tuotteen, jos ei saa tilaamaansa.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 21.11.2015
Rating: 0

Meriruoka pizza, erinomainen. Yksi parhaita pizzoja joita olen syönyt ympäri maailmaa.
Palvelu myös erinomainen.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 23€ Added: 30.09.2015
Rating: 0
Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Kaupungin parhaita pizzoja. Listalta löytyy vähän rohkeampiakin yhdistelmiä, eikä vain todella väsynyttä kinkkuananasta. Pizzat siis laadultaan suositeltavia, mutta pikkaisen hintavia. Todella nihkeää laskuttaa valkosipulista erikseen. Olutvalikoima oli suorastaan naurettavan (tai pikemminkin itkettävän) huono; Lapparia, Heinekeniä, Solia, tummaa (?!) Krusoa..Palvelussa ei mitään moittimista, ystävälliset tarjoilijat. Paikka itsessään ei niin hirveän viihtyisä, ikävä kuunnella Stockan Herkun kassojen piippausta ruokailun taustaäänenä. Ehkä paras vaihtoehto ottaa käntyt mukaan?

     
     
     
Experience: À la carte Price: 15€ Added: 03.07.2015
Rating: 0

Ihan ok pizzaa, mutta hinta hiukan liian korkea. Osa kombinaatioista kohtuullisen onnistuneita, osa vähemmän.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 18€ Added: 02.06.2015
Rating: 0

Hangover pizza vei kielen mennessään. Palvelu mukavaa ja hinta paikallaan.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 24.05.2015 View previous reviews (2)
Rating: 0

Väsynyt vegelätty 90-luvun suosikkituotteella - aurinkokuivatulla tomaatilla. Ei voi suositella.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 05.02.2015
Rating: 0

Stokkan herkku.
Stokkan sisällä. Outo fiilis ruokailulle, kun porukkaa ramppaa kodinkoneosastolle vieressä. Hyvin kuitenkin piilotettu.

Suomen ykköspizzameininki. Nopeasti nousee suosioon nähden. Tasalaatuista kamaa. Koko lista ollut tähän asti ainakin kokemisen arvoinen. Hyvät ainekset. Nälkään riittävä, enemmänkin menisi joissain tilanteissa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 10.08.2014
Rating: 0

Community

People interested in this restaurant


Location

Aleksanterinkatu 52, 00100 Helsinki - Route
09-1213838
http://www.classicpizza.fi