Karhu

Olipa omituinen palvelukokemus. Astuin sisään Pikku-Vallilaan aikomuksenani tilata olut. Tervehdin tiskin takana olevaa miestä, joka nyökkäsi ja lähti saman tien pois. Kohta takahuoneesta ilmestyi toinen mies, joka seisoskeli ensin takahuoneen ja tiskin välissä, käveli sitten tiskin taakse seinille tuijotellen ja kävi välillä takahuoneen ovellakin seisomassa. Koska hän ei sanonut minulle mitään –esim. tervehtinyt tai kysynyt, mitä saisi olla– eikä muutenkaan näyttänyt henkilökuntaan kuuluvalta, oletin että hän on huoltomies, baarimikon sukulainen tai muu vastaava. Lopulta kun olimme aikamme seisoskelleet tiskin eri puolilla kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

– Otatko sinä tilauksia?
– *epämääräistä mutinaa*
– Anteeksi mitä?
– Ei mitään.
– Niin että tilataanko sinulta, vai...?
– No kun en minä tiedä, mitä itse kukin haluaa.
– Niin, en siis ole vielä tilannut.
– Jaa jaa.
– Voin minä muuallekin mennä. Otatko sinä siis tilaukset vai et?
– No en kai minä tässä turhaankaan seiso.

Tämän jälkeen katsoin parhaaksi sanoa, että en viitsi jäädä ollenkaan jos asenne on tuollainen ja lähdin pois. Olut jäi juomatta, enkä taida kyllä kyseiseen kuppilaan enää palata tämän kokemuksen jälkeen.

Pihvit olivat hyviä, samoin lisukkeet - paistetut perunat tattien kanssa, grillatut vihannekset ja tomaatti-sipuli-salaatti korianterilla. Ravintola ei nimestään huolimatta ole amerikkalaishenkinen vaan lisukkeista ja ruokalistan grammamääristä tulevat mieleen Pietarin ravintolat. Tämä on pelkästään positiivinen asia, koska ne ovat huomattavasti parempia kuin helsinkiläisravintolat keskimäärin. Pidän myös siitä, että annoksen kokoa ei tarvitse arvailla vaan sen näkee listasta.

Otin ribeye-pihvin mediumina. Pihvi oli huolella paistettu mutta koska liha oli melko rasvatonta, se olisi ollut parempaa hivenen raaempana. Pippurikastike oli melko mitättömän makuinen. Mitenkään eritysen mieleenpainuva tai omaleimainen annos ei ollut. Parasta ruoassa olivat lisukkeet.

On hyvä että ravintolan konsepti on yksinkertainen, mutta ruokalista on loppujen lopuksi aika mielikuvitukseton - tuntuu että yhden kerran jälkeen on jo kokenut kaiken. Kun pääruoat ovat pihvejä, alkupaloissa voisi olla ehkä jotain muutakin kuin liha-annoksia. Ihmettelimme myös, miksi vain talon viiniä saa laseittain ja niissäkin koot ovat 12,5 tai 25 cl (16 cl lasillista ei saanut). Talon tempranillo ei ollut pihville paras valinta, mutta koko pulloakaan ei viitsi yksin ottaa.

Valitettavasti helteisenä elokuun iltana ravintolan yläkerrassa oli niin kuuma, että emme halunneet jäädä jälkiruoalle. Akustisesti ravintola ei ole kovin viihtyisä: alakerran kovaäänisen seurueen keskustelu ja lapsen huuto hallitsi äänimaisemaa.

Söin lounaaksi annoksen, jonka nimi oli naudan maksaa. Se oli pelkistetyn perinteinen: maksaa, kastiketta, suolakurkkuviipaleita ja herkullista, voilla höystettyä perunamuusia.

Lounaaseen kuuluva salaatti oli hyvä, joskin mielikuvitukseton (salaattia, tomaattia, kurkkua ja erikseen punasipulia). Miinusta tulee tarjoilijan tylyyttä lähentelevästä eleettömyydestä ja siitä, että maksaviipaleista ei ollut poistettu sitkeitä kalvoja. Kahvi voisi myös kuulua lounaan hintaan.

Parasta käynnissä oli paikan tunnelma: tänne oli mukava jäädä istumaan lounaan jälkeenkin. Parhaimmillaan paikka on iltaisin.

Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt neljä vuotta, valitettavasti taso tuntui siitä jonkin verran laskeneen (tai sitten aika kultaa muistot).
Salaattipöytä olisi sopinut työmaaruokalaan paremmin kuin tämäntasoiseen ravintolaan: rumissa muovikaukaloissa silputtuja vihanneksia pelkältään, mukana esim. raakaa paprikaa ja raakaa sipulia paksuina siivuina. Molemmat olisivat kaivanneet kypsentämistä ja/tai marinoimista. Manchego-juusto oli hyvää, mutta suomalainen kutunjuusto oli ihan suotta sotkettu outoon vihreään kastikkeeseen.
Seurueemme pääruoista erityisen hyvää oli iberico-porsaan file ankanmaksan ja omenoiden kanssa. Porsaanfile oli jätetty mediumiksi, mikä on kuulemma ok iberico-porsaan lihalle, mutta tästä olisi tarjoilijan ehkä kannattanut mainita tilauksen yhteydessä. Myös hevonen ja poro olivat hyviä, hiiligrillattu ankanrinta sen sijaan melko mautonta. Ankkaa lukuun ottamatta pääruoat olivat hintansa arvoisia ja annokset sopivan isoja.
Jälkiruoista kokeilimme viherpippurimansikoita ja appelsiinilla maustettua vuohenmaidosta tehtyä paahtovanukasta. Näyttävästi liekitetyt mansikat olivat melko mielikuvituksettoman makuisia: viherpippuri olisi saanut maistua enemmän. Samoin flanista puuttui kokonaan appelsiinin maku eikä vuohenmaidosta tullut mitään lisäarvoa. Rohkeampia makuja siis kaivattaisiin. Jälkiruoka kannattaa tämän kokemuksen perusteella syödä vastapäisessä Kuparitalon Vohvelikahvilassa.
Miestarjoilija oli asiallinen ja viinisuositukset onnistuivat, mutta tarjoilua samoin kuin ruokia vaivasi epätasaisuus. Esimerkiksi likaiset haarukat ja leipäpalat jäivät korjaamatta pöydästä koko aterian ajaksi ja lasku tuotiin ennen kuin jälkiruoka-astiat oli viety pois.
Kaiken kaikkiaan tuntui siltä, että Salud ei osaa päättää, ollako ronski pihvipaikka (mihin esim. pöytäliinoina toimivat paperille painetut ruokalistat viittaavat) vai laadukas ruokaravintola. Molempiin olisi aineksia ja jälkimmäistä toivoisimme, mutta nyt oli linja vähän hukassa.

Surkein Helsingissä syömäni buffet-lounas. Jos olisin nähnyt noutopöydän, en olisi jäänyt, mutta maksu otettiin jo ovella. Sotkuinen pöytä sijoitettuna vielä sotkuisemman keittiön avoimen oven eteen jonkinlaiseen varastotilaan. Haaleita leivitettyjä porsaanleikkeitä, papuja suoraan purkista ja ylikypsäksi keitetty riisiä. Hernekeitto jäi syömättä ja kahvi juomatta, koska paikan tunnelma oli niin nuhjuinen ja ankea, että teki mieli päästä mahdollisimman pian ulos. Ei enää koskaan tänne.