Kulinarista

6 reviews

Tunnelmallinen ravintolasali, kokonaisuuutena toimiva menu (esimerkiksi ruuan alkuperämaan mukaan valittuja paikallisia viinejä), asiantunteva ja kiireetön palvelu, jossa on pilkettä silmäkulmassa, sydämellä tehtyä herkullista ruokaa ja jokin positiivinen yllätys, jota ei osannut odottaa.

Badges

Blog link

Reviews (5)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Gaijin

Olimme pitkään ajatelleet käydä Gaijinissa, koska sillä on ihan mukava maine ja kadulle paikka näyttää tunnelmalliselta. Tarjoilijan työtapa oli kuitenkin suorastaan nihkeä, tunsimme olevamme tiellä. Pöydät ovat myös niin lähellä toisiaan, että se on jo hämmentävää. Pyysimme päästä ikkunapöytään sen vapauduttua, johon tarjoilija myöntyi hieman kyllästyneesti - on varmaan saanut vastata samaan pyyntöön liian usein. Ulos katsellessa hieman unohtui kyljessä istuvat tuntemattomat illastajat.Söimme Menu Gaijinin. Ruoka oli kekseliästä ja muutama annos oikein herkullinen. Varsinkin Pork Bun oli mahtava yhdistelmä todella maukasta possua ja ihanaa kastiketta. Moni muukin annos oli harvinaisen kaunis, mutta ei jäänyt maun puolesta mieleen. Ehkä tunnelmaani latisti oma väsymys, mutta paikka ei oikein herätellyt nauttimaan. Ennemminkin koko ravintolaa tuntui vaivaavan kliininen tunnelma. Tämä on sellainen ravintola, johon toisi businessvieraita. Isommassa pöydässä viihtyisikin varmaan paremmin.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 66€ Added: 27.02.2014
Rating: 1

Restaurant: Salve finnish

Salvessa on hieman outo palvelu, pitää olla tavallaan omatoiminen, jotta saa vastakaikua. Palvelun puolesta ei siis koskaan voi olla ihan varma mitä saa, ollaanko paikan päällä millä tuulella. Mutta se minkä vuoksi ravintolaan aina palaan on lihan laatu. En tiedä mistä Salve ostaa pihvimnsä mutta liha on huomattavan hyvätasoista tällaiseksi korttelikuppilaksi. Parempaa kuin monessa hienommassa paikassa. Suosittelen sitä paistetulla sipulilla, smetanalla ja suolakurkuilla höystettyä paksua pihviä, mahtava!

     
     
     
Experience: À la carte Price: 25€ Added: 27.02.2014
Rating: 0

Restaurant: Sundmans Krog restaurant

Pidän ravintolan mutkattomasta tunnelmasta ja palvelusta. Tarjoilijoilla on ystävällinen ja huumorintajuinen ote työhön ja he taitavat etikettisäännöt olematta mitenkään turhantärkeitä. Tulee sellainen olo, että on tervetullut sellaisena kuin on. Söin Stockmannin kortilla alennuksessa olevan menun, joka oli kiva. Alkuun tarjoiltu paahdettu kukkakaalikeitto ja mätimoussea oli erityisen herkullinen, lempeä ja maukas yhdistelmä.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 85€ Added: 27.02.2014
Rating: 0

Restaurant: Chez Dominique michelin-rated

Olimme eilen CityDealin 6 ruokalajin yllätysmenuta maistelemassa, ensimmäistä kertaa Chez Dominiquessa ja odotukset palkitusta ravintolasta olivat korkeat. Tuntuu, että alennuslipukkeilla illastaessa saa jotenkin etäisempää palvelua, vai kuvittelenko vain? Mange Sudissa oli sama olo. Kaikki periaatteessa toimii, mutta kun halvin viinipullo on satasen ja välijuustot kolme kymppiä, toivoisi saavansa erityisen hyvää palvelua. Nyt odottelimme viiniämme monen ruokalajin ajan, vaikka oli sitä käyty meille näyttämässä ennen kuin se piilotettiin kassan luokse. Voirasia tuotiin pöytään, mutta leipä vasta illallisen loppupuolella, vaikka naapuripöytiin tarjoilu näytti pelaavan. Pikkujuttuja kenties, mutta kun kyse on tosiaan slow diningista eli istuimme 3 tuntia kattauksella niin olisi ollut rattoisampi jos olisi ollut viiniä ja leipää niitä pikkuannoksia odotellessa. Annokset, jotka maistelimme olivat todella, todella kauniita mutta eivät oikein maistuneet miltään. Niitä oli hauska syödä, mutta ne olivat vain parin puraisun kokoisia, odotin edes pääruan olevan astetta isompaa kaliiberia. Jälkiruoka ei ollut valitettavasti mauton, vaan suklaapalanen vihreässä teessä maistui juuri sellaiselta lipeämäiseltä kalalta kuin vihreä teekin ja ei se kalasuklaa toiminut. En menisi uudestaan, oli paljon paljon mukavampaa esimerkiksi Savoyssa, jossa tuntui kuin olisimme olleet kutsuvan lämpöisessä ilmapiirissä tärkeitä vieraita ja maut riemastuttivat. Nyt tuli 214 euron lasku siis sen Citydealin päälle pelkistä lisukkeista eikä ollut mitään viinipakettia. Kaupan päälle vähän ankea maku suuhun.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 128€ Added: 30.11.2011
Rating: 6

Restaurant: Gran Delicato Kalevankatu greek style café-deli

Hauska elämys! Ulkoa ei arvaisi näin autenttisen kreikkalaiseksi, leppoisa tunnelma, todella tuoreen makuiset huikopalat ja mokkainen kahvi. Suosittelen lämmintä salami punapesto ciapattaa. Hauskasti sisustettu ja isompi kuin arvaisi. Sääli, ettei paikasta saa viinilasillista, silloin voisi istua iltaa pitempäänkin. Mutta kaiken kaikkiaan loistava löytö!

     
     
     
Experience: Lunch Price: 20€ Added: 07.04.2011
Rating: 5


Images


Followers

Followers (1)


Lists

Bookmarks


Favorites