Rotisseur

20 reviews

Badges

Blog link

Reviews (17)

Restaurant: Juttutupa restaurant

Juttutupaa on pidetty yhtenä kaupungin parhaista pitsaravintoloista. Sitä se kolmekymmentä vuotta sitten olikin, kun kävin siellä ensimmäistä kertaa.
Nyt on aika kuitenkin ajanut juttutuvan ohi. Tilasimme kumppanini kanssa pizzat. Niiden lisäketäytteet olivat aivan ok, Ne olivat tuoreita ja niitä oli riittävästi. Pizzan perusjuttu ei kuitenkaan ollut keittiön hallinnassa. Pohja oli mitätön mauton vehnälätyskä ja pizzan maun luova tomaattikastike mautonta peruskauraa, purkkitavaraa. Tämä vuoksi meidän kummankin pizzat jäivät täysin mauttomiksi retaleiksi. Keittämällä kunnon tomaattikastikkeen ja tekemällä pohjan esimerkiksi juurella maustettuun taikinaan - en toki odota, että se nostatetaan juurella - pizzoista tulisi vallan kelvollisia.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 21.09.2017
Rating: 0

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Lyon french

Rotisseurit lounastivat torstaina 17. 10.2013 Ravintola Lyonissa. Edelliskerran Musketöörimenu loi suuria odotuksia keittiölle. Lyonin sali on pieni, mutta kaikki halukkaat mahtuivat tällä kertaa mukaan. Sali on valoisa ja avaran tuntuinen, koska koko kadunpuoleinen seinä on käytännössä ikkunaa. Ravintolan sisutus vie ajatukset välittömästi Ranskaan.

Aivan ensiksi tarjottiin koreista ravintolassa juureen leivottua tuoretta leipää ja levitettä. Leipä oli mainiota ja juureen leivottuna se on todellista herkkua.

Alkupalana oli haukiterriiniä, kampasimpukkaa ja rapuvaahtoa. Annos oli tavattoman kaunis, eikä Ranskassa suinkaan suotta pidetä haukea suuressa arvossa, sillä ranskalainen keittiö todellakin osaa valmistaa tämän herkun. Sekä terriinin maku, että rakenne olivat kohdallaan. Kampasimpukka oli paistettu nappiin ja rapuvaahto kruunasi annoksen. Nautimme annoksen kanssa viininä Alkon tilausvalikoimassa olevaa Jaboulet Cotes du Rhone Parallelle 45 Blanc’ia. Maahantuoja luonnehtii viiniä väriltään vaalean oljenkeltainen, hieman vihertävä; tuoksultaan runsaan hedelmäinen ja sitruksiseksi, sekä maultaan kuivan hedelmäiseksi, raikkaaksi ja mineraaliseksi. Merellisen alkupalan kanssa viini toimi oikein hyvin.

Pääruokana oli Bressen kanaa ja kurpitsapyreetä. Bressen kanahan on ranskalaisten kansallisylpeys, koska se kantaa Ranskan lipun, trikolorin värejä: Sen heltta on punainen, vartalo valkoinen ja jalat siniset. Luonnollisesti Bressen kana on myös erinomaisen herkullinen, jos sen osaa valmistaa oikein.

Kauniisti asetellussa annoksessa oli pitkään kypsytettyä koipilihaa ja vaaleaa rintalihaa. Keltavahveroitten, kauniin kastikkeet ja iloisen kurpitsapyreen kanssa tarjottu annos oli juhlaa sekä silmille, suulle, että vatsalle. Annokseen sopi juomaksi hyvin Alkon tilausvalikoiman Jaboulet Crozet Hermitage Les Jalets Rouge. Maahantuoja kertoo viinistä, että se on väriltään syvä, tummanpunainen, tuoksussa on punaisia marjoja, lakritsaa ja mausteita ja että viini on maultaan täyteläinen, runsas, intensiivinen, pyöreä, lakritsaa ja mausteita. Viiniä suositellaan tarjottavaksi punainen lihan; entrecôten, lammasruokien, pataruokien ja suurriistan kanssa. Bressen kanan voimakas ja intensiivinen maku kuitenkin toimi myös tämän viinin kanssa – vaikkei kanaa suuriistaksi kutsuisikaan.

Jälkiruokana nautittiin Lyonilaista praliinitorttua, joka oli makujen ja rakenteiden ilotulitus. Vadelmasorbetti, itse torttu ja tuoreet mansikat olivat kaunis ja herkullinen kokonaisuus. Jälkiruoalle valittu viini Alkon tilausvalikoiman Jaboulet Le Chant des Griolles Muscat de Beaumes de Venice sopi ruoalle hyvin. Viinin käyminen keskeytetään lisäämällä pitoisuudeltaan 11 % vahvuiseen viiniin puhdasta alkoholia, jolloin käyminen keskeytyy ja viiniin jää jäännössokeria. Maahantuoja kertoo viinin värin olevan oljenkeltainen ja kuulas, tuoksun runsas ja sisältävän papaijaa, trooppisia hedelmiä, ruusua, jasmiinia. Viinin maku on makea, intensiivinen, runsas, siinä on hyvä hapokkuus ja että viini on tasapainoinen ja elegantti. Viinin tarjoilusuositus on aperitiivina, hedelmäjälkiruokien ja sorbettien kanssa.

Olimme hyvin tyytyväisiä aika pitkäksi venähtäneeseen lounaaseemme ja odottelemme taas seuraavaa kertaa innolla.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 37€ Added: 14.12.2013
Rating: 5

Restaurant: Fiskars Wärdshus

Söimme 6. 9. ravintolassa Higland Park –viskin Dark Origins –pullotteen julkistustilaisuudessa menun, joka koostui seuraavista annoksista
* Friteerattuja jättikatkaravunpyrstöjä, gratinoitu osteri ja sitruunamajoneesia
* Ylikypsää karitsan paahtopaistia, West Charkin luomulammasmakkaraa ja vuohenjuustoperunapyreetä
* Skotlantilaista whiskykakkua ja jäätelöä
Ensiksi meille kuitenkin tuotiin keittiömestarin tervehdys, joka oli maukas pasteija paahtoleivällä. Sitä ei kuitenkaan ollut mietitty ihan loppuun, koska lautasella olevaa hilloketta ei voinut nauttia palan kanssa ilman auttavaa haarukkaa.
Friteerattujen katkarapujen ja gratinoidun osterin kypsyysaste oli kohdallaan. Fritti oli aavistuksen liian paksu ja osterin suolapeti levisi ravuille ainakin osalla ruokailijoista.
Luomulammasmakkara oli maukas. Rasvaa ja suolaa ei oltu säästelty. Karitsan paahtopaistin kypsyttäminen yli oli selkeä virhe. Lihasta oli tullut kuivaa, mautonta ja säikeistä. Lähes rasvaton paahtopaisti ei mielestäni sovi ylikypsytettäväksi. En tiedä, mikä olisi ollut lopputulos, jos kypsytys oltaisiin tehty rasvassa tai nesteessä. Annosta syödessä tuntui, että kokilla olisi ollut ideana haggisannoksen dekonstruktointi. Olihan annoksessa muusin lisäksi keitettyjä lanttukuutioita.
Jälkiruoka oli herkullinen, mutta espressovaahdon saaminen pöytään vaahtona oli ylivoimaisen vaikeaa. Ehkä vaahtosifoni olisi kannattanut antaa tarjoilijoille.
Ruokiin ravintola oli valinnut sopivat viinit Mülheimer Sonnenlay Riesling “Zeppelin“ 201 ja Famille Perrin Côtes du Rhône Réserve 2010 toimivat oikein mukavasti ruoan kanssa.
Otan esille erikseen ravintolasalin valaistuksen, johon oli varmaan käytetty melkoisen paljon rahaa. Se oli täysin epäonnistunut. Sinisessä valossa kaikki ruoka näytti jäätyneeltä ja kanssa-aterioitsijat eläviltä kuolleilta eli zombeilta. Aivoja ei kuitenkaan annoksissa tarjottu. Huomauttaessani asiasta tarjoilijalle hän kieltäytyi muuttamasta valaistusta. Annoskuvat on värikorjattu jälkikäteen. Olen ottanut yhden esimerkkikuvan siitä, miltä annos vallitsevassa valaistuksessa näytti.


     
     
     
Experience: À la carte Price: 45€ Added: 12.09.2014
Rating: 0

Restaurant: Lappi Ravintola lappish

Olin Rôtisseur –joukolla nauttimassa Lappi ravintolassa lounaan. Eat.fi –arvioinnit pelottivat, koska ne olivat tyrmäävän huonot (ruoka 2, hinta/laatu 1). Trip Advisor puolestaan rankkasi ravintolan korkeammalle 4/5. Eat.fi –palvelussa tosin oli vain neljä arvostelua kahden vuoden ajalta. Jännityksellä ateria siis aloitettiin.

Ensimmäiseksi pöytään tuotiin amuce bouchena oli annokset poron kateenkorvaa katajanmarjahollandaisen kanssa. Kateenkorva oli valmistettu perinteisesti leivitettynä – ei aivan suosikkini – mutta itse kateenkorva oli pehmeää, mehukasta ja maukasta. Poron ominaismaku toistui lempeästi miedon kateenkorvan maun kanssa. Poron kateenkorvan tuotantomäärät ovat niin pieniä, että kyseessä oli todella harvinainen herkku. Kateenkorvan kanssa ja tervetuliaisjuomana oli Malmgårdin Huvila Arctic Circle katajanmarja-ruis olut. Olut on syntynyt suomalaisen sahtiperinteen innoittamana ja katajanmarjojen lisäksi sen valmistuksessa on käytetty kokonaisia katajanoksia. Sahdin valmistuksessa katajaa käytetään suodatettaessa mäskiä vierteeksi olkien kanssa ja oksat antavat sahdille omaa pihkaista makuaan. Olut oli mainio ja sopi kateenkorvan kanssa hyvin.

Alkuruokana oli lohipastramia, keisarin salaattia ja muikun mätiä. Lohipastrami valmistetaan suolaamalla lohi 17-20 –prosenttisessa liemessä kolmisen tuntia, sen jälkeen lohi savustetaan äärimmäisen kevyeksi – kala ei kypsy lainkaan – ja sitten kypsyttämällä se 70 –asteisessa uunissa sisälämpötilaltaan 28 –asteiseksi. Tämän jälkeen lohi pakastetaan kolmeksi vuorokaudeksi, jotta sen suola tasoittuu. Tuloksena oli äärimmäisen mehukas, maultaan täyteläinen ja rakenteeltaan silkkinen lohi, jota muikun mäti ja keisarin salaatti säestivät. Todella hieno annos, suosittelen. Ruokajuomana oli Malmgård Blond Ale, joka on mainio vehnäolut. Itse en ennen tätä ateriaa juurikaan vehnäoluita osannut arvostaa, mutta ruokajuomana se täytti paikkansa hyvin. En jäänyt kaipaamaan Rieslingiä, jota muuten olisin varmaan tilannut annoksen kyytipojaksi.

Pääruokana tarjottiin sikermä poron sisäelimiä: Poron kieltä, poron maksaa ja poron verimakkaraa, puikulapottumuusi, sipuli-omenakastiketta ja puolukka-variksenmarjahilloa. Annoksen ainoa keskustelua synnyttänyt komponentti oli maksa. Toisten mielestä se oli paistettu sopivasti, toiset kaipasivat rosaa vivahdetta – eli vähempää paistoa. Missään tapauksessa maksaa ei oltu paistettu yli. Sen maku ja rakenne olivat pehmeitä, mutta maksan paistoaste jakaa mieliä. Ammattitaitoinen keittiö pystyy varmaan huomioimaan sille esitetyt toivomukset paistoasteen suhteen. Poron verimakkara sai kaikki ihastumaan. En muista koskaan syöneeni yhtä hyvää verimakkaraa, vaikka Tampereella parikymmentä vuotta olenkin asunut. Se oli kerta kaikkiaan taivaallista. Poron kieli on tietysti aina hyvää. Se oli kypsennetty oikein - pehmeäksi, maukkaaksi ja mehukkaaksi. Muusi oli tehty puikulapotuista runsaan voin kanssa, joten makua ja rakennetta löytyi. Omena-sipuli –kastike ja puolukka-variksenmarja –hillo säestivät hyvin herkkiä makuja. Variksenmarja taittoi sopivasti puolukan ärhäkkyyttä vaikuttamatta kuitenkaan puolukan perusmakuun. Nappiannoksen kanssa nautittiin edelleen Malmgård Blond Alea ja se sopi juomaksi tähänkin annokseen oikein hyvin.

Jälkiruoaksi nautittiin mustikkamousse ja kampanisua. Annoksen lisänä oli mustikkahilloketta, vaniljajugurttia ja pieni valkuaisvaahto. Mousse on tietysti annoksen vaativin komponentti ja se oli oikein onnistunut: Kuohkea, maukas ja rakenteeltaan onnistunut. Mousse oli koristeltu päältä mustikkageelillä ja sitä lisäkkeet säestivät sitä mainiosti. Kampanisu jakoi mielipiteitä, koska kyseinen soodalla nostettu lapin leivonnainen ei kaikille ollut tuttu. Lapsuuteni pohjoisessa asuneena voin todistaa, että kampanisuksi leivonnainen oli täysin onnistunut. Rakenne oli murea, suutuntuma oli hyvä ja maku mitä pitääkin lievästi soodaista jälkimakua myöten. Kaikki eivät tällaisista tietenkään heti osaa nauttia, mutta vika ei ollut leivonnaisessa. Myös annoksen kanssa tarjottu Malmgård Belge jakoi mielipiteitä. Se on kuparinvärinen, belgialaistyylinen vahva ale ja lajityyppinsä ansiokas edustaja. Mielipiteitä jakoi sen sopivuus annoksen kanssa. Omasta mielestäni on, että se sopi juomaksi annoksen kanssa ja sen pieni – nähtävästi värimaltaan tuottama jälkikatkeruus – taittoi jälkiruoan makua mukavasti.

Aterian päälle tarjotussa pahkakuksallisessa oli nokipannukahvin makua. En tiedä, tuliko se kuksasta, vai oliko kahvi todella nokipannukahvia. Aivan loppuherkuksi tuotiin ilmakuivattua poron sydäntä, joka oli leikattu oikein syiden poikki paperinohuiksi lastuiksi. Siksi sen rakenne oli pehmeää ja sen syvä maku tuli hienosti esiin.

Kaikki annokset oli aseteltu kauniisti ja ne tuotiin tarjolle sujuvasti ja kohteliaasti. Ravintolan sisustuksesta voidaan olla monta mieltä, mutta eiköhän skandinaavista modernismia etsivä löydä tarpeeksi vaihtoehtoja muualtakin. Ainakin sisustus on tuotu omistajien kotipaikkakunnalta ja rakennettu kokonaan heidän makumieltymyksiensä mukaan. Vaikka ravintola avattiin jo -95, tunsin kabinetissa takan savun tuoksun, joka oli pinttynyt tummuneisiin kattopaneeleihin.

Raaka-aineissa ja keittiön ammattitaidossa ravintola ei tingi ja tämä näkyy tietysti hinnoissa. Norjan kassilohta ja uusseelantilaista saksanhirveä saa varmasti ostettua sitten muualta.
Oikeastaan ainoa kritiikki kohdistuu tuoleihin, johon aloin parituntisen lounaan lopulla kaivata istuinpehmikettä. Eihän niitä ole pakko kaikille jakaa, mutta olisi ollut mukavampaa, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Mutta Ravintola Lappia on pakko suositella kaikille eksotiikan nälkäisille ja niille, joita kiinnostaa aidoista raaka-aineista oikein valmistettu lappalainen ruoka.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 35€ Added: 26.04.2013
Rating: 6

Restaurant: Lyon french

Söin kirjailija A. Dumas’in innoittaman Musketöörimenun suositusjuomineen. Sitä tarjoillaan huhtikuun loppuun. Olimme seurueinemme erittäin tyytyväisiä kokonaisuuteen. Ruoat olivat maittavia ja niille suositellut juomat täydensivät kokemusta.

Tervetuliaisjuomaksi kaadettiin lasilliset Taittingerin samppanjaa, niin kuin ranskalaisessa ravintolassa asiaa kuuluikin. Kokin tervehdyksenä tuotiin korvallisissa kupeissa hummerivaahtoa, jonka ihana tuoksu levisi saliin. Myöskään keiton maku ei tuottanut pettymystä ja kyllä samppanja hummerin kanssa yhteen sopii.

Varsinaisena alkuruokana saimme nauttia lajitelman erilaisia kylmiä lihoja: Jäniksenfileetä ja kaniininkoipea sekä Rosette-makkaraa, musketöörin kastikkeen kanssa. Juomana oli Pinot Gris 2008, Domaine Zind-Humbrecht.

Annoksen maut olivat mietoja mutta hienoja ja juoma tuki ruokaa erinomaisesti. Jo alkupalojen aikana tarjottiin Lyonin keittiön leipomaa leipää. Pienet sämpylät olivat sekä somia, että maukkaita.

Pääruoaksi tarjottiin haudutettua karitsan entrecôtea ja karitsankieltä
muhennettua valkokaalia ja Camarguen riisiä. Entrecôt oli valmistettu pitkään matalassa lämmössä hauduttamalla ja minulla oli epäilykseni valmistustavan suhteen. Lihan mureus ja mehevyys kuitenkin hautasivat ne nopeasti. Annokseen sisältyi aina kokonainen karitsankieli ja myös se oli herkullinen. Kieltä ei oltu kypsennetty yli, vaan siinä oli edelleen lihaisa rakenne. Camarguen punainen riisi herätti pöytäseurueessamme keskustelua, koska kokojyväriisin kuori teki lisäkkeen hammastuntumasta toisenlaisen kuin mitä kuoritussa riisissä on. Toki kuori antoi riisille myös paljon vahvemman ja syvemmän maun kuin mitä kuoritussa riisissä on. Lämminruoka oli kokonaisuudessaan mainio ja juomaksi valittu Aramis 2008, Pierre Laplace Vin de Pays des Côtes de Gascogne sopi myös sen makuihin. Jotkut pitivät pääruoka-annosta liian runsaana.

Nautimme samaa viiniä myös juustojen ja talon pähkinäleivän kanssa. Juustoina tarjottiin valkohome- ja sinihomejuustoa sekä viikunahilloketta. Annos oli mainio pieni pala.

Jälkiruokana oli ananas -Tarte Tatin, ananassorbet ja sen kanssa nautittiin JuranÇon 2006 Cuvée Marie-Kattalin Domaine de Souch. Tortun makeus ja sorbetin happamuus kävivät mukavaa dialogia. Viini sopi jälkiruokaan hyvin.

Lyon hoiti koko aterian jälleen ammattitaidolla ja täydestä ravintolasta huolimatta ruoka tarjoiltiin kohteliaasti ja ajallaan.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 49€ Added: 22.03.2011
Rating: 10

Restaurant: Bistro Sinne

Söimme ravintolassa kolmen ruokalajin menu’n viineineen Rôtisseurs –seurueessa 6. 3. Bistro Sinne on rakennettu kulttuuritaloksi remontoituun vanhaan tehdasrakennukseen, joka on ristitty Taidetehtaaksi. Ravintolasali on avara ja noudattaa skandinaavista modernismia. Rytmiä luovina yksityiskohtina toimivat yrteistä koostuvat viherseinät ja avokeittiö. Salin keskiosassa mukavuus on joutunut joustamaan mukavuuden tieltä, koska avara teräsjalkainen pirttikalusto ei varmaankaan ole pitkällä aterialla kaikkein mukavin paikka. Ravintolan ulkoseinä oli käytännössä lasia ja vaikka ikkunan viereen ryhmiteltyjen tuolien koviin minua hieman epäilytti, tarjosivat tuolit sekä tuen, että mukavuuden koko kolmituntisen aterian ajaksi.
Pöydissä odotti jo koivuklapin puolikkaasta tehdyssä telineessään pala kuminalla maustettua näkkileipää. Alkupalaksi tuotiin myös talon omaa juurella kohotettua spelttileipää, lähileipomon ruisleipää ja voita. Talon oma leipä oli mestariteos: Kuori oli rapea, sisus hyvin kohonnut ja mehevä ja leipä oli erittäin maukas. Leipään käytetyn juuren happamuus oli sangen lievä.
Varsinainen alkupala oli 63,5°C kypsennetty luomukananmuna appelsiiniliemessä haudutettua Viskilän kukonpoikaa ja kaalivariaatio. Viininä tarjottiin Yering Station,Little Chardonnay 2009. Viini maistui sinällään hyvin vaatimattomalta, mutta sen maku pääsi kukkaan yhdessä annoksen kanssa ja komppasi alkupalan hentoja makuja mainosti. Viskilän kukonpoika on Kimmo Nikon lattiakanalassa vapaasti kasvatettua nuorta kukkoa ja jo raaka-aine antoi edellytykset mainiolle annokselle. Nahaton kanan rintafilee on sangen haastava kypsennettävä, mutta siinä oli onnistuttu erinomaisesti: Liha oli kypsää, mutta se oli säilyttänyt myös mehukkuutensa ja makunsa. Appelsiinikastike ei mitenkään dominoinut, vaan lihan maku pääsi hyvin esiin. Lisäkekaalia oli kolmea eri lajia kolmella tavalla valmistettuna: Friteerattua kyssäkaaliraastetta, voissa muhennettua suippokaalia ja marinoitua punakaalia. Kaalien erilaiset rakenteet – friteerattu kaali oli rapeaa, muhennetussa kaalissa oli vielä kaalin rakennetta jäljellä ja punakaali oli pehmeää – toimivat annoksessa hienosti. Löysä muna toimi annoksen kastikkeena, vaikka se ei enää ollutkaan juoksevaa. Hieno aloitus.
Pääruokana oli paistettua kuhaa, tryffelillä maustettua perunapyreetä, rapumajoneesia ja sitruunalla maustettua ruskistettua voita. Kuhafilettä oltiin kypsytetty rapuvoissa ennen paistamista. kalan pinta oli kauniin värinen ja rapea ja kalan kypsyysaste täydellinen. Taas annos pelasi eri komponenttien rakenne-erolla. Kuhan nahasta oltiin tehty annokseen pieni rapea keksi. Kalapalan pinnan rapeus, lisäkkeenä aivan rapeiksi paistetut herkkusienilastut sekä rapumajoneesin ja perunapyreen silkkisyys kävivät kivaa dialogia, jota säesti sitruunalla kevyesti maustettu ruskistettu voi. Ruoan kanssa viininä tarjottiin Philipp Kuhnin Rieslingiä vuodelta 2011. Viinin hapokkuus ja rotevuus tuki annosta tasapainoisesti.
Jälkiruoaksi nautittiin maitosuklaa moussea, tyrni curd ja ”ruskistettu voi” – jäätelöä. Annos oli tasapainoinen. Jäätelön ja moussen makeutta tasoitti hapahko tyrnirahka. Jäätelössä maistui jännästi raaka-aineena käytetty ruskistettu voi ja moussessa raaka-aineeksi valittu maitosuklaa esti kaakaon dominoimasta koko annosta. Annoksessa oli lisänä hieman raastettua raaka-kaakaota, joka myös sopi koko annokseen.
Kaikki annokset oli rakennettu kauniisti ja tarjoilu toimi hienosti periaatteella ”näe, älä näy”. Hieno illallinen, Sinneen kannattaa tulla toistekin.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 45€ Added: 07.03.2013
Rating: 0

Restaurant: Mange sud mediterranean

Nyt –viikkoliitteen artikkeli parhaista ravintoloista sai perheemme tutustumaan paikan tarjontaan. Olihan se lukijoiden valinta Helsingin parhaaksi ravintolaksi. Sali on valoista ja edusti skandinaavista modernismia. Meidän ohjattiin ystävällisesti saliin. Ruokalistalla oli toisella puolella rakennettu neljä Menu’ta ja kauden teemana oli Amarone menu. Aterioihin oli valmiiksi valittu ja hinnoiteltu viinipaketit.
Päätimme kuitenkin syödä a la carte –listalta ja noudattaa ruokaan suositeltuja viinejä. Alkupalaksi rouva valitsi kauden ristoton, itse päädyin härkäcarpaccioon ”legendaarisen venetsialaisen Harry’s baarin reseptin mukaan”. Alkupalojen kanssa joimme Cava Luna de Murviedro’ta, joka oli mainio, raikas täysin kuiva cava.
Kauden risoton rakenne oli kohdallaan, mutta erehdyin pitämään sitä tryffelirisottona, vaikka se tarjoilijan kertoman mukaan oli juustorisotto. Tryffeliöljyä oli kaadettu siis aika rankalla kädellä. Olen itse alkanut suhtautua melkoisella varauksella tryffeliöljyyn. Sillä nimittäin ei ole mitään tekemistä tryffelien kanssa. Se on lähinnä teollista tryffeliöljyä – esanssia siis. Annoksen mitoitus oli sellainen, että itse olisin ottanut koosta ja hinnasta puolet pois.
Oma härkäcarpaccioni oli mauiltaan tasapainoinen, mutta yllättäen kaipasin lihaan vähän lisää suolaa. Lihan lisäksi annoksessa oli öljy-viinietikka –kastike, rucolaa, uunissa kuvattuja miniluumutomaatteja ja parmesan –lastuja.
Pääruoaksi rouvani valitsi grillattua ibericoporsaan fileetä. Sen kanssa oli paistettua munakoisoa ja parmesanilla paneroitu perunakroketti. Annos oli valitettavasti epäonnistunut. Munakoisoon oli jäänyt kitkeryyttä, possu oli tavattoman sitkeää, vaikka se oli sisältä oikeaoppisesti rose. Perunakroketti oli poltettu ja koko kroketissa tuntui palaneen käry. Sen lisäksi kroketti oli julman suolainen, jota paistettu parmesan vielä korosti. Ruoalle ehdotettu viini 2007 Bodegas Pinord Priorat +7 oli hyvin täyteläistä ja olisi sopinut oikein valmistettuun annokseen mainiosti. Viiniä ei löytynyt netin viinilistalta. Plussaa talolle laajasta valikoimasta laseittain tarjoiltavista viineistä ja hyvin tehdystä viinien ja ruoan yhteen sovittamisesta.
Oma valintani pääruoaksi oli Mangen Bouillabaisse, jota mainostettiin talon erikoisuutena. Viininä oli sisilialainen keskitäyteläinen Planeta Cerasuolo di Vittoria. Sitä myöskään ei löydy netin viinilistalta. Boullabaise tarjoiltiin siten, että liemi tuotiin pöytään kattilassa, jonka kantena oli lautanen. Lautaselle oli paistettu jättikatkaravun pyrstöjä, kampasimpukoita ja siikafileitä. Erillisissä kupeissa tuotiin parmesaania, aiolia – siis valkosipulimajoneesia ja krutonkeja. Annoksen ongelma oli se, että se oli järjettömän suuri. Sitä olisi kevyesti riittänyt pääruoaksi kahdelle. Liemi oli tavattoman makuisa ja paksu. Umami maistui melkein Japaniin saakka, eikä liemessä ollut tomaattipyree auttanut asiaa. Rouvani maistoi lientä ja kutsui sitä lihaliemeksi. Minustakaan se ei ollut keittoa, vaan kalakastiketta. Äyriäiset ja siika olivat lähes moitteettomasi laitettuja – katkaravut tosin inasen sitkeähköjä, mutta liemen tyrmäävä maku peitti kaikki niiden finenssit. En myöskään ollut innoissani tällaisesta ”tee se itse” –keitosta. Minusta keittiön pitää tehdä työnsä loppuun ja seistä annoksensa takana tai vähintään keiton kokoaminen olisi ollut tarjoilijan tehtävä. Nyt rouvani joutui käyttämään lautasliinaansa, jotta hän saattoi pitää kuumaa lautasta, kun kauhoin lientä omalle keittolautaselleni. Pöydällä ei yksinkertaisesti ollut tilaa, mihin lautasen olisin laskenut. Kattauksesta ottamani kuva näyttää ongelman konkreettisesti. Ruoan maku oli niin intensiivinen, että se olisi kestänyt helposti voimakkaammankin punaviinin. Viini olisi varmaan sopinut normaaliin boullabaiseen hyvin. Keittiön omat versiot klassikkoannoksista kuuluvat hyvään gastronomiseen kulttuuriin. Niitä tehdään ja niitä pitääkin tehdä. Nyt mielestäni oltiin etäännytty lähtökohdista niin kauas, että annoksen kutsuminen boullabaiseksi johti asiakasta harhaan.
Salityöskentely oli asiantuntevaa, ripeää ja määrätietoista. Kun rouvaltani kysyttiin ruoan maistumista, hän kertoi pitäneensä annosta epäonnistuneena. Tilannetta pahoiteltiin, mutta ei hyvitelty. En usko, että lähdemme syömään ravintolaan toista kertaa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 42€ Added: 17.11.2012
Rating: 3

Restaurant: Bistro O mat scandinavian

Ravintola Bistro O mat on rakennettu osaksi Kirkkonummen uutta liikekeskusta ja ravintoloitsija Marko Palovaaran kanssa liikepaikasta oli kilpailemassa seitsemän muutakin yritystä – muun muassa ketjuravintoloita. Hyvä liikepaikka tuo asiakkaita ja liikekeskuksen parkkipaikalla on pysäköintitilaa. Lisäksi ravintolasta on rautatieasemalle vain kivenheitto. Se kannattaa pitää mielessä, koska mielestäni Bistro O mat on herkuttelumatkan arvoinen – eikä sinne kannata lähteä autolla ajaen.
Ravintolasali on sisustettu modernin skandinaavisesti ja Marko ja Päivi Palovaara pääsivät vaikuttamaan salin ratkaisuihin jo rakennusvaiheessa. Saliin asennettiin liikuteltava väliseinä, jolla salista saa eristettyä pienelle seurueelle lasikabinetin. Ulkona on myös pieni viihtyisä terassi. Ravintolan käymälätilat erottuvat myös viihtyisyydellään ja toimivuudellaan.
Seurueemme täytti koko salin, mutta tilaisuutta varten oli kiinnitetty ammattitaitoisia ja hoikkia tarjoilijoita, jotka onnistuivat erinomaisesti luovimaan penkkirivien välissä.
Keittiön tervehdyksenä tarjottiin pieni leipänen itseleivotusta saaristolaisleivästä, muikunmädistä ja smetanasta. Talon kaikki leipä oli leivottu muuten juureen ja sitä oli tarjolla aterian läpi. Pöytäseurueeni käytti leipää hyväkseen pyyhkiessään aina lautasensa puhtaaksi. Se on mielestäni järkevää sekä kulinaariselta kannalta, että hiilijalanjälkeämme ajatellen. Pahinta haaskaustahan on jätteeseen menevä ruoka.
Tervetuliaisjuomana tarjottiin ikäännytettyä kuivaa cavaa. Sitä ei oltu kuitenkaan oltu säilytetty nimensä mukaisesti kahta viisivuotiskautta. Dos Lustros Brut Nature (Alkon tuotenumero 902027, hinta euroissa 15,59) oli maukasta ja raikasta.
Ravintolan yrittäjä ja keittiömestari Marko Palosaari toivotti meidät lyhyesti tervetulleeksi ja kertoi ravintolansa pääidean olevan parhaitten kotimaisten raaka-aineitten valmistaminen yksinkertaisesti; ei vaahtoja eikä kuutioita.
Varsinaisena alkuruokana oli kuohkeaa valkopapukeittoa ja timjami-leipävanukasta. Itse keiton maku oli mieto, mutta hieno. Keitto säesti vanukasta mukavasti. Ruoan kanssa tarjottu Willm Pinot Gris maistui yksinään melko yhdentekevältä, mutta keiton kanssa nautittuna syy somelierin valintaan selvisi: Viinin ja keiton hennot maut kannattelivat toisiaan ja viini totisesti lunasti paikkansa annoksen juomana. On ilo päästä todistamaan, kuinka hyvin työnsä osaava somelier pystyy rakentamaan oikean viinin ja oikean ruoan liiton kohdalleen. Viinit olivat muuten läpi koko aterian valittu oivallisesti ja suosittelisin ravintolan vierasta kuuntelemaan, mitä ruokajuomiksi on aiottu.
Kalaruokana tarjottiin haudutettua kuhaa kukkakaalipyreen ja tomaattivingretten kanssa. Vingrettehän on öljyn ja viinietikan sekoitus. Tässä tapauksessa mukana oli kuutioitua tomaatin hedelmälihaa ja tuoretta korianteria. Koska tomaatista oli käytetty pelkästään liha, annos pysyi napakkana ja kostuttajana oli vingerette. Annoksen maut pelasivat hyvin yhteen ja annoksen kanssa tarjoiltu viini, Petit Bourgeois Sauvignon (Alkon tuotenumero 570617, hinta euroissa 10,98) toimi hentojen tuoreen tomaatin ja kuhan maun kanssa hyvin. En kysynyt kalan haudutustapaa, mutta olisin valmis veikkaamaan sirkulaattoria. Kala oli kypsää, mutta mehukasta ja rakenteensa hyvin säilyttänyttä. Kukkakaalipyreen rakenne ja maku osuivat kohdalleen.
Pääliharuokana tarjottiin kotimaista grillattua Charolais –naudan kuvepaistia. Naudan kuve on hieno ruhonosa, joista valtaosa menee jauhelihaksi. Tämä kolmiomainen pala sijaitsee heti kylkiluitten alapuolella. Reinin Liha oli toimittanut hyvin kuvelihan hyvin raakakypsytettyä ja se mahdollisti lihan kypsennyksen grillaamalla. Kuve on hieman karkeasyisempää kuin paisti, mutta siinä on myös oikein valmistettuna enemmän makua kuin paistissa. Kupeen riskinä on lihan jääminen sitkeäksi. Annoksen liha oli kuitenkin kosteaa, hyvin maukasta ja mureaa. Hienoa, että ravintolalla on rohkeutta ja taitoa käyttää tavallisesti ylenkatsottuja ruhonosia! Annoksessa lisäkkeenä tarjottiin pieninä kuutioina paistettua perunaa ja omena-sipulipyreetä. Erityisesti omena-sipulipyree oli maittavaa. Ruokajuomana tarjoiltiin chileläistä punaviiniä, Indomita Gran Reserva Carignan (Alkon numero 425877, hinta 9,99) Maule Valley’stä. Jälleen viinin rotevuus osui yksiin lihan vahvuuden kanssa.
Juustona tarjottiin Armas kyytönjuustoa lehikäisen ja tyrnimarjahillokkeen kera. Suomen alkuperäiskarjan itäsuomenkarjaan kuuluvan kyytön maitohan poikkeaa melko lailla nykylehmien maidosta valkuaisainekoostumukseltaan – ehdottomasti edukseen; kyytönmaitojuustot ovat maukkaampia ja rakenteeltaan parempia. Lehikäisillä annokseen oltiin saatu rapsakkuutta ja tyrnihillokkeen hapokkuus ja makeus sopivat loistavasti Armas juuston tuhtiin ja muhevaan makuun. Viinivalinta oli juustolle mielestäni mainio: Portviini. Tällä kertaa porttina tarjottiin Taylor’s Select Port, Quinta Vineyards Bottlers Vinhos S.A. Portugalista. Pöytäseurueeseemme kuulunut sommelier Petteri Harjula kertoi portviinityypin olevan ruby eli nuorin ja edullisin portviini. Hän kertoi myöskin, että rubyn ongelmana Suomessa on se, että se myydään liian vanhana. Ruby ei paranne ikääntyessään, vaan se tulisi juoda mahdollisimman nuorena. Petteri ihmettelikin, mistä ravintola oli onnistunut hankkimaan portviinin niin tuoreena.
Jälkiruokana saimme omenakohokasta ja puolukkaserbettiä. Serbetti on tosiaan oikein kirjoitettu, vaikka olenkin tottunut sorbetti –kirjoitusasuun. Lisänä annoksessa oli valkosuklaasta ja tuoreista puolukoista sekoitettu mousse. Kohokas oli loistava. Keittiön kunnianhimoa ja ammattitaitoa osoitti, että lämpimät kohokkaat tarjottiin keittiöstä yhtä aikaa kuudellekymmenelle ruokailijalle ja siinä onnistuttiin erinomaisesti. Kohokkaan omena oli raasteena, mutta koko kohokkaassa tuntui tuoreen omenan raikkaus. Omena ei myöskään ollut ollenkaan tummentunut, eikä pehmennyt. Kaikki kolme komponenttia toimivat hyvin sekä yksin että yhdessä. Juomana tarjottiin italialainen makea ja keskihapokas kuohuviini Asti Cinzano (Alkon tuotenumero 584687, hinta euroissa 10,97). Juoma oli oikein hyvä valinta tarjotulle jälkiruoalle.
Koko ilta oli niin onnistunut kokonaisuus kaikin puolin, että Rôtisseurit kiittivät henkilökuntaa seisaaltaan taputtaen.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 50€ Added: 08.03.2012
Rating: 8

Restaurant: Flada 13

Söimme Fleda 13:ssa Citydeal tarjouksena olleen neljän ruokalajin päivällisen hintaan 21 € hengeltä.
Olen kuitenkin arvioinut aterian täyteen hintaansa, joka sekin olisi ollut kohtuullinen.
Ravintolan sisutus on siisti edustaen minusta lähinnä skandinaavista modernismia.
Pöytään tuotiin leipäkori, jossa oli voita ja itse juureen leivottua vehnäleipää.
Alkukeittona oli savuporokeitto, joka oli maukas. Se oli nähtävästi tehty lämminsavuporosta, koska hallitsevana makuna oli poronliha, ei savu. Liha oli ajettu sauvalla keittoon hienoksi. Keitto oli yllättävän täyttävää.
Pääruokana oli paahdettua ankanrintaa mochakastikkeella ja annoksen lisukkeena oli risottoa ja nähtävästi uunikuivattuja tomaatteja. Tomaateissa oli nimittäin selvästi tuoreen tomaatin aromia ja kosteutta, eikä niiden olemus ollut lainkaan aurinkokuivatun tapaan nahkamainen. Oikein kiva lisuke aterialla. Ankan kypsyys oli mieleiseni eli vaaleanpunerva. Kastike oli voimakasta, mutta rasvainen ankanrinta kesti sen. Mieto risotto komppasi hyvin taustalla. Se oli riittävän kosteaa ja valmistettu sopivan kypsäksi, jolloin riisi vielä tuntui hampaissa. Mainio kokonaisuus.
Välijuustot oli koottu kotimaisista juustoista: Alkuun vuohen vuoristojuustoa, sitten lehmänmaidosta tehty kypsä Vilho ja lopuksi Peltolan mainio blue, joka on roquefort –tyyppinen sinihomejuusto. Juustojen makuporrastus miedosta voimakkaampaanoli juuri kohdallaan. Lisukkeena oli paahdettuja pinjasiemeniä ja balsamicoa. Juustotarjotin oli oivallisesti koottu ja kooltaan juuri sopiva.
Jälkiruokana oli palanen murotaikinapohjaista juustokakkua, joka oli kuorrutettu poltetulla sokerilla Cremé Brúle:n tapaan. Sen lisäkkeenä oli hillottua raparperia. Raparperin kirpeys ja juustokakun makeus ja pehmeys täydensivät kivasti toisiaan.
Palvelu oli joutuisaa, ystävällistä ja mutkatonta. Suosittelen!

     
     
     
Experience: À la carte Price: 42€ Added: 03.08.2011
Rating: 7

Restaurant: Carelia restaurant

Carelian ravintolasali on avara ja kaunis.
Tarjoilija toi pyytämättä talon vaaleaa, juuren leivottua leipää. Se rapea kuori oli erityisen herkullista.
Söin annoksen iberico-porsaan secretoa munakoisotahnan kanssa (31 €). Porsaanliha oli kypsennetty oikein. Se oli kosteaa, mehevää ja maukasta. Mutta oliko se secretoa? Aikaisempi kokemukseni ibericon secretosta oli Hakaniemen hallin Reinin lihasta, josta sitä oli ostanut ja paistanut parilapannulla. Tulos oli loistava, mutta hyvin rasvainen. Carelian annos oli selvästi vähärasvaisempi ja lihaisampi. Mikä oli salaisuuden ratkaisu? Salaisuuttahan secreto tarkoittaa. Netistä löytämäni Ibericon leikkauskaavan mukaan possussa on kaksi secretoa: Kaulan alapuolella oleva Secreto de Papada ja etukoiven yläosan takaosassa oleva Secreto o Cruceta. Mutta yhtä kaikki: Liha oli onnistunut. Sen kanssa tarjottu munakoisotahna oli ikävä sekä rakenteeltaan, että väriltään. Tahnan pohja oli hyvää, mutta sitä oli maustettu mustan oliivin paloilla ja maun perusteella väittäisin niiden olevan espanjalaisia kivettömiä oliveja, jotka ovat sekä mauttomia, että halpoja. Annosta koristi muutama tuore herneenverso. Nautin aterian kanssa lasillisen Pinot Noir 2002 Taupenot-Merme –punaviiniä. Viinin hento maku tuki mietoa porsaanlihaa mainiosti.
Jälkiruoaksi söin sitruunaruoho-vaniljakeiton suklaasorbein kanssa (10 €). Sorbetti tuotiin lautasella, johon tarjoilija kaatoi keiton sen ympärille. Keitto oli mainio. Sen rakenne oli samettinen, väri kauniin keltainen, vaniljan ja sitruunaruohon maku oli mukavasti tasapainossa. Suklaasorbetti oli minusta lähinnä maitosuklaavanukas. Ihan hyvän makuista, mutta se ei päässyt muodostamaan rakenteeltaan kontrastia sitä ympäröivään keittoon. Olisin myös toivonut sorbetilta raikkaampaa ja terävämpää makua.
Tarjoilijana toiminut nuori mies ei ollut viinien suhteen aivan ajan tasalla, mutta hänet korvannut nuori nainen täytti toiveemme täydellisesti.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 41€ Added: 25.10.2012
Rating: 0


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites