Vilber

4 reviews

Badges

Blog link

Reviews (4)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Bacaro Doppio, Mylly bar & cafe

Ei enää ikinä. ..

Mistäköhän sitä alottaisi. Vaikeudet alkoivat jo pöytää etsiessä. Noin puolet oli varattuja pöytiä ja toinen puolisko puolestaan pullollaan likaisia astioita ja muutenkin vain likaisia pöytiä. Päädyin istumaan pöytään, josta siirsin itse tarjottimen pois ja pyyhkisin vanhat leivänmurut ja vedet pöydältä. Henkilökunnalta ei apua asiaan tullut. Tilaukset otettiin nopeasti sisään ja sitten alkoikin piiiiiiiitkä odotus. 10min odotuksen jälkeen kuulimme tarjoilijan sanovan uudelle asiakkaalle että on noin puolen tunnin jono ja lähinnä yritti saada asiakasta lähtemään (varmaan jotta ruuhka helpottaisi...). Kukaan ei meille kuitenkaan kertonut tilannetta kun tulimme vaan odotimme kärsivällisesti. Kaksi pöytää jotka tulivat meidän jälkeen saivat ruokansa kuitenkin meitä ennen. Yksi pöytä, joka oli jo tilannut ruokansa kun me tulimme, saivat omat ruokansa pöytään vasta kun me olimme jo ehtineet syömään! Käsittämätöntä. Lisäksi ruokia tehtiin tiski täyteen valmiiksi ennen kuin tarjoilijat niitä alkoivat viemään pöytiin. Tässä sitten kävi niin että oma ruokani odotti tiskillä yli viisi minuuttia ja oli jo ehtinyt jäähtyä ennen kuin sain sen eteeni. Nälkä oli kuitenkin jo kasvanut niin suureksi etten siitä maininnut. Ruuan maussa ei muuten mitään vikaa ollut, perus keskitasoa. Yksi huomautus vielä henkilökunnan asiakaspalvelutaidoista. Viereiseen pöytään tarjoilija toi lasin maitoa, paukautti sen pöytään niin kovin että maito lensi ympäri pöytää ja tarjoilija poistui paikalta sanomatta sanaakaan! Asiakas itse sen maidon sitten pöydältä pyyhki... Että näin.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 17€ Added: 12.08.2013
Rating: 0

Restaurant: Samppalinna summer restaurant

Kesäillan buffet. Ruoka oli maittavaa ja monipuolista. Palvelu tyydyttävää, mutta tunnelma korjasi sen. Tunnelmaa loi erityisesti näytelmän äänet, jotka kantautuivat ravintolaan sisälle.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 35€ Added: 15.07.2013
Rating: 0

Restaurant: Ravintola Kestikara

Mukava pieni kyläravintola. Huonoon aikaan paikalla, kun varastot olivat tyhjentyneet ennen juhannusta, joten lista oli hieman vajaavainen... Ylikypsä possu oli aivan loistavaa, oikein suli suussa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 13€ Added: 12.07.2013
Rating: 0

Restaurant: Fontti

Viihtyisä paikka hyvällä sijainnilla. Ystävällinen palvelu. Ongelmia kyllä löytyi: ensin tarjoilija unohti tuoda viinini ja sitten sain pizzan väärillä täytteillä. Ruoka tuli yllättävän nopeasti pöytään ja oli sopivan kokoinen annos joten niistä ainuat plussat ruuan suhteen. Pizza oli reunoista palanutta ja mautonta. Myös risotto oli mautonta.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 16€ Added: 05.07.2013
Rating: 0


Images


Followers

Followers (1)


Lists

Bookmarks


Favorites