Avautuu 11:00

Panza Kuopio

meksikolainen
Arvosana 3.2 / 5

¡Panza! nimeä kantava meksikolainen ravintola nojaa vahvasti street food-henkeen ja tarjoilee väli-amerikan makuja sekä lautasella että lasissa. ¡Panza! palvelee asiakkaitaan maanantait poislukien lounaalla ja pienen siestan jälkeen iltaisin, johon konseptin painopiste onkin kallistettu. Sunnuntaisin herkutellaan tukevalla brunssilla. Keittiömestarit Panzassa ovat pitkän linjan fine dining-kokkeja joiden veri vetää takaisin perusasioiden äärelle.. Uutta, vanhaa, katuruokaa ja fine dining-piperrystä mutta kaikille helppoa ilman turhia kiristeitä. Kasvisruokalijoitakaan ¡Panza!ssa ei ole unohdettu vaan heitä hellitään. Menusta löytyvät tuoreet ja raikkaat kasvisvaihtoehdot ja myös vegaani ruokavaliota noudattavalle asiakkaalle on tarjolla asianmukainen vaihtoehto. Ravintola Panzan tiimi kostuu vahvasta ammatilaisten tiimistä ympäri maailman. Salin ja baarin puolella häärää omistajat Erno Vainanen, Paul Karjalainen, Joona Kämäräinen ja Mikko Kemppinen. Keittiön vetovastuussa on maailmaa paljon kierrellyt ja Chez Dominicissa pitkään vaikuttanut Markus Kauppinen joka läjäsi itselleen tiimin ympäriltään ystävistä. Daniel, venezuelasta ja uraansa maailmalla luonut on suomessa viimeisempänä ollut ravintola Olossa. Leonardo on fine dining puolen konkari italiasta. Suomessa Leonardo on tuttu Chez Dominicin keittiöstä. Espanjan vahvistuksemme keittiössä on David joka matkasi Michelin tähtiä omaavien paikkojen kautta Suomeen ja Kuopioon Panzaan.


Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen
Kasvisruokaa
Huomioi erityisruokavaliot

Arvostelut (71)

Kannattaa suunnata Panzaan jos halajaa rentoa meininkiä, kohtuullisia hintoja (4 ruokalajia 36€! !!) ja silti kunnon safkaa joka pyyhkii ketjupaikoilla lattiaa. Ceviche on aina pakko ottaa alkuun ja onneksi annoksen pienet yksityiskohdat ja viimeistelyt muuttuu aika-ajoin, ei joudu joka kerta täysin identtistä versiota syömään. Cocktailit iso bonus, niitä saattaa mennä illallisen aikana helposti 4-6 kappaletta! Hinnoistaan huolimatta korkeatasoinen paikka vaikkakaan ei mikään tajunnanräjäyttäjä.. toisaalta jos sellaista odotit, olet väärässä paikassa. Elämysiltoja varten on esimerkiksi Urban tai Musta Lammas. Panzan kokonaisvaltaista rentoutta ei pysty päihittämään.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 36€ Lisätty: 29.11.2017
Arvosana: 0

Olimme Panzassa syömässä kaveriporukalla ja kaikki ihastuivat sekä ruokaan että paikkaan. Ruoka oli tuoretta ja hyvää (testasin chevichen, nachot + erinomaisen guacamolen ja kalatacot), palvelu ystävällistä ja Panzan sisustus viihtyisä ja ihanan värikäs. Harmi etten asu Kuopiossa, täällä tulisi muuten käytyä usein! Ainoa miinus tulee musiikista, joka saisi olla teemaan sopivasti meksikolaistyylistä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 31.07.2016
Arvosana: 1
     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 30.04.2016
Arvosana: 0

Ystävänpäivä brunssi oli pettymys. Ruoka ei mitään ihmeellistä. Salaattipöydässä ja lämpöisessä samaa couscous salaattia, toinen vain voimakkaammin maistettu. Juustomakaroonia

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 15.02.2016
Arvosana: -1

Miksi tämä muka suomen ykkösravintoloita? On tainneet henkilökunta käydä itse itseään arvostelemassa. Huono ja epäystävällinen palvelu, ruoka tasoltaan jo Amarilloa!
Musiikki aivan liian kovalla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 50€ Lisätty: 16.01.2016
Arvosana: -1

Ruoka oli mautonta. Pääruat tarjoiltiin ennen kuin alkupalat oli ehditty syödä. Nacho pussin päällä oli ilmeisesti istuttu sillä tarjottiin nacho lastujen sijaan nachomuruja. Salsa muuten hyvää, mutta vetistä.
En suosittele kenellekään.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 10.01.2016
Arvosana: 0

Mauton ruoka ja huono palvelu. Yliarvostettu

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 31.12.2015
Arvosana: -1

Testasin enchadon alkupalaksi ja kala-enchiladan listalta. . jotain toimitushäikkää, joten listalla oli vain puolet normaalista valikoimasta, mutta enpä olisi arvannut että syön parasta meksikolaista mitä olen kuunaan maistanut. Paikka oli sisustettu hauskan rennosti, erilaisia chilisooseja oli hyvä valikoima (eikä yksikään ollut onneksi tabascoa!) ja homma toimi sutjakasti vaikka paikka oli täynnä. Tänne on päästävä vielä toistamiseenkin vaikka asutaan 500km etäisyydellä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 21€ Lisätty: 23.12.2015
Arvosana: 1
Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Suheellisen edullinen paikka, jos et ole tottunut meksikolaiseen kysy tarjoilijalta suositukset, ruoka oli todella hyvää ja jälkiruoka myös!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 21.11.2015
Arvosana: 0

Toinen kerta tässä ravintelissa ja ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Järkyttävän hyvät ribsit ja ritari jälkkäriksi on piste iin päälle. Palvelu pelasi hyvin, eikä ruokia tarvinnut odotella liian pitkään. DJ voisi laittaa musiikkia 2 naksua pienemmälle. Tullaan uudestaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 24€ Lisätty: 06.11.2015
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Kiinnostuneet (1)


Sijainti

Ajurinkatu 26, 70100 Kuopio - Reitti
044 7060800
http://www.panza.fi/