Keittiö auki

Pirkanhovi

Arvosana 1.5 / 5

Arvostelut (45)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Lounaslistalla (9,5 eur) luvattiin broilerpihvi ja uunimakkara. Broilerpihviä oli koko paikallaoloajan loppu. Keittiön rouva ei sen kummemmin pahoitellut, lupasi vain että kohta tulee. Enpä jäänyt enää puolen tunnin odottelun lisäksi odottelemaan. Kassaneiti oli reipas, kuten palveluammatissa pitääkin.

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 01.10.2015
Arvosana: 0

Kahvilassa oli vain kinkku ja meetwurstisämpylöitä. Yhtään kasvis- tai edes kalkkunasämpylää ei oltu vaivaudurru tekemään. Olisi edes pieni karjalanpiirakka ollut myynnissä. Mikä näissä on vielä nykyaikana, kun pienellä vaivalla daisi vaihtelua. Kaikki eivät syö lihaa ja tämä huoltoasema ei arvosta asiakkaitaan.

     
     
     
Kokemus: Aamiainen / brunssi Lisätty: 16.08.2015
Arvosana: 0

Liikennöin ympäri Suomea lähes päivittäin. En ole missään (teilläkään!!!) ennen kohdannut yhtä surkeaa ja osaamatonta palvelua, mitä tällä viikolla eräs yö (2.7.) Pirkanhovissa sain. Kylmää höyrymakkaraa+ei ensimmäistäkään pullankänttyä korissa, koska pullat "vaihdetaan" tasan kello 05.15. tai jotain sinne päin. Ja se tärkein: kahvikin jäi saamatta, koska myyjä ei osannut "korjata" kahvikonetta! No ei siinä, tämä pysähdys meni muutenkin niin nappiin, etten edes yllättynyt. Ja ai niin, pelikone nieli sinänsä mitättömät hilut, mutta niidenkään kohtalolle, en saanut muuta vastausta, kuin "kirjoitan infovihkoon". Luulisi tässä työllisyystilanteessa olevan varaa valita hieman tarkemmin niitä "asiakaspalvelijoita". Nm. Entinen Pirkanhovin yön ritari

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 04.07.2015
Arvosana: 0

Ruokailimme lau 30. 5 Pirkanhovin asemalla.Tilaus grillipihvi jossa ranskalaiset;tulikin grillipihvi kermaperunoilla,olen maidoton joten en voinut syödä ko perunoilla:menin tiskillä olevan tarjoilijan puheille je kerroin tilanteen, ja hän lupasi hoitaa asian -meni keittiöön ja mennessään huikkasi että voinko siirtää lihan jos perunat vaihdetaan-sanoin ok hieman hämilläni-tyttöä ei sen jälkeen kuulunu eikä näkynyt, aikani odotettuani tiskin luona palasin pöytäämme-ruoka oli jo tuolloin jäähtynyt. Seuraavaksi saimme toisen tarjoiljan kinni ja kerroin että missä ranskalaiset viipyvät-hän hoiti asian ja totesi ettei asiaani ollut hoidettu lainkaan. Vuoropäällikkö tuli luokseni kun sitten viimein ranskalaiset tulivat (liian suolaisina) ja pyyteli anteeksi ja lupasi ottaa asian puheeksi henkilökunnan kanssa.Sain rahani takaisin (13,90), mutta mileipaha ei ole vieläkään poistunut.EN voi suositella ko paikkaa....

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 07.06.2015
Arvosana: 0

Tultiin 10. 30 syömään ja piti ottaa pizzaa mutta ei ollut kuulemma uunit päällä... no päädyin höyrymakkaraan ja sekin oli KYLMÄÄ.... aika surkeaa palvelua.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 26.05.2015
Arvosana: 0

-

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 05.03.2015
Arvosana: 0

Ei vielä milloinkaan ole kohdalle osunut kylmää pilaantunutta eikä väärää annosta, no enpä ole vieraillut kun vuodesta 2000 asti, joten kaikkea ei tarvitse aina ottaa ihan todesta. Hyvä paikka todellakin suosittelen

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 04.11.2014
Arvosana: 0

Ruoka annosta odoteltiin 45min jonka jälkeen käytiin kysymmässä missä viipyy. Annos tuotiin sen jälkeen heti ruoka täysin jähtynyt perunat kylmmät ja ranskanperunat kylmät ja vettyneet ruoka satsi täysin pilalla.Tarjoilia kommentoi sori olen pahoillani että viipyi.Todella pettynyt asiakas.
Olisin halunnut että 28€ maksaneet annokset joita oli 2kpl olisi vastannut hintaansa ja olisi ollut syötävissä.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 14€ Lisätty: 19.10.2014
Arvosana: 0

Ainut mikä oli syötävää, oli noutopöydän salaatti. Annos ei vastannut ollenkaan listan kuvausta. Piti olla kermaperunat, grillipihvi, haudutettua sipulia ja maustevoi. Oli öljyssä lilluvat viipaleklimppiperunat, kypsäksi paistettu pihvi (piti olla medium) ja pari paahdettua paprikan palaa, ja koko komeuden kruunasi ruskea litku joka ilmeisesti oli jonkinlainen öljypohjainen kastike. Toinen vaihtoehto on että pihvin päällä oli ollut nyrkillinen maustevoita, joka oli kuitenkin jo kokonaan sulanut, eli annos ilmeisesti seissyt pitkän tovin lämpölampun tms alla. Jäi syömättä. En todellakaan suosittele!!!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 14€ Lisätty: 18.10.2014
Arvosana: 0

Poiketkaapa tuolla ja todetkaa itse kuinka Emma palvelee teitä ravintolan kassalla, ilosempaa ja ystävällisempää asiakaspalvelua harvon tapaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 09.10.2014
Arvosana: 0

Yhteisö

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti