Suljettu

Itamae Sushi

sushia
Arvosana 3.6 / 5

Arvostelut (21)

Tämän paikan susheissa maistuu laatu. Kolme kertaa olen käynyt syömässä buffetin tässä ravintolassa ja tämän kokemuksen perusteella voi sanoa itse tuotteen olevan enemmän kuin kunnossa.

Ravintola on pienehkö, eikä valikoima ole sushien osalta kovin suuri, ehkä suorastaan suppea, mutta toisaalta täällä ei ole sorruttu siihen perisyntiin, mikä monissa ns. yleisetnisissä paikoissa on tapana. Raaka-aineet maistuvat tuoreilta ja laadukkailta. Sushien kanssa ei ole kikkailtu liikaa, eikä tarjolla ole monien kiinalaisravintoloiden kaltaisia omituisuuksia, vaan kaikki tarjolla oleva on maukasta ja hyvin tehtyä ja makuyhdistelmät vaikuttavat mietityiltä. Sushit ovat melko perustavaraa, eikä kalliimpia laatuja, kuten aidosta mädistä tehtyjä gunkan-makeja tai tonnikalanigirejä ole ollut tarjolla, mutta eipä tuohon hintaan ole missään muuallakaan. Noutopöytä on myös ollut aina täynnä asiakasmäärästä riippumatta, eikä ruoka ole koskaan loppunut kesken, eikä sen saapumista ole joutunut odottelemaan. Vihreää teetä oli ensimmäisellä käynnillä tarjolla, mutta ei kahdella seuraavalla. Tätä kaipaisin nautittavaksi sushilounaan kanssa, mutta tämä ei ole suuri miinus.

Ruoan laadun osalta sanoisin paikan kilpailevan enemmänkin Marusekin, kuin Tampereen kiinalaisravintoloiden buffettien kanssa. Hintakin toki on kiinalaisbuffetteja pari euroa kalliimpi, mikä on tosin selitettävissä myös sijainnilla.

Yleisilmeeltään ravintola on erittäin siisti, ehkä suorastaan hieman kliininen olemukseltaan. Sopinee miljööltään etenkin lounaspaikaksi vallan mainiosti, joskaan kovin tunnelmalliseksi hieman kolkkoa sisustusta ei voi luonnehtia. Jotkin pöydistä ovat myös isommalle ihmiselle aavistuksen ahtaita. Eräällä kerralla minua palveli tiskillä hieman poissaolevan oloinen nuorehko nainen, jonka palvelualttius tuntui rajoittuvan rahan vastaanottamiseen. Muun ajan hän tuijotti puhelintaan. Mutta toisaalta enpä buffetlounaalla pahemmin palvelua kaipaakaan.

Kokonaisuutena oikein suositeltava paikka mutkattomaan lounassushin nauttimiseen.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 11€ Lisätty: 13.01.2016
Arvosana: 2

Kun tuli Tampereelle niin ei ollut kovin kaksinen sushimesta. Nykyään oma vakipaikka. Erinomainen lounas ja myös listalta halpa/hintalaatusuhde!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 08.10.2015
Arvosana: 0
Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Lounasbuffet on hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä! Aina ystävällinen palvelu :-)

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 11€ Lisätty: 23.07.2015
Arvosana: -1

Täältä saa perushyvää sushia. Sijaitsee keskeisellä paikalla, joten siitä on helppo ottaa sushia mukaan kotiin vietäväksi. Mukaan otettu annos on mukavan siisti siihen nähden, että yleensä take away -annoksien ulkonäköön ei juuri panosteta. Kala-allergisena olen aina ottanut tuolta vegesetin, jossa on aivan ihania makeja, joissa kaiketi on jotakin majoneesia. Toinen ihanuus kyseisessä annoksessa on merileväsalaattinigiri, joka on todella maukas.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 12€ Lisätty: 31.03.2015
Arvosana: 1

Hinta-laatu suhde on kohdallaan, varsinkin sushibuffetissa. Sushit ovat hyviä, eivätkä ne ole liian makeita. Lohinigireissä on reilunkokoiset viipaleet!
Opiskelijat saavat tuntuvia hinnanalennuksia. Palvelu on ystävällistä :)

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 20.02.2015
Arvosana: 0
     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 02.02.2015
Arvosana: 0

Todella maukkaat sushit ja ystävällinen henkilökunta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 14€ Lisätty: 25.12.2014
Arvosana: -1

Aivan kamala kokemus eilen! Olen usein ottanut mukaan just edullisten hintojen vuoksi mutta eilen päädyimme syömään paikan päällä mikä oli erittäin huono ratkaisu. Kärpäsiä sata kertaa enemmän kuin asiakkaita jopa soijassa räpiköi. Söin kamalaan nälkään ekat viisi palaa mutta loput 6 jäi lautaselle ja onneksi maksetaan kassalle niin pääsin heti pois.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 22.09.2014
Arvosana: -1

Olen lounastanut paikassa useastikin. Opiskelijaedulliset 12-14 sushipalan annokset (miso-keitto kuuluu hintaan) juuri sopivia kooltaan ja hintalaatu-suhde parempi kuin Watami- ja Sakura watamisushissa.
Lounaskiireeseen ei ole paikassa valmistauduttu hyvin ja kerran jouduin odottamaan annostani 40 minuuttia kun ravintola oli täynnä. Hiljaisempina hetkinä paikka toimii, sushi on täytteiltään tavanomaista mutta raaka-aineet laadukkaan makuisia.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 15.08.2014
Arvosana: 0

Tampereen tarjontaan suhteutettuna hyvää sushia. Ravintola on sisustukseltaan ihan siisti, mutta jotenkin kotikutoinen eikä itseäni juuri puhuttele. Palvelun taso vaihtelee riippuen siitä kuka on työvuorossa, mutta aina kuitenkin ihan ok. Itse sushi on kuitenkin tämän kaupungin muihin paikkoihin verrattuna hyvää. Lohinigireissä on reilut lohisiivut toisin kuin missään muualla Tampereella. Myös riisin määrä on susheissa sopiva toisin kuin monesti muualla. Sushin ainut suuri puute on, että riisin maustamisessa ei ole käytetty riittävästi riisiviinietikkaa kuten ei muissakaan ravintoloissa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 12€ Lisätty: 11.08.2014
Arvosana: 1

Sijainti

Keskustori 7, 33100 Tampere - Reitti
http://itamaesushi.fi/