Senaste recensioner: Tampere
Saapuessani ravintolqn pihaan huomasin että päivän pihvitarjouskyltistä puuttui pihvi-annoksen hinta (teipillä peitetty)
Päätin kuitenkin tilata metsästäjön leikkeen. Maksoin tilauksen, en saanut numerolappua mukaan kassalta. Odottelin annosta melko kauan pöydässä kunnes omistaja toi annoksen saliin. Huomasin että omistajalla oli tilaamani annos mukana ja sanoin että metsästäjönleike tuli tähän pöytään. Omistaja kysyi hiukan töykeästi eikö minulla ole tilausnumeroa pöydässä.
Vastasin hieman hämilläni että saatoin unohtaa numeron kassalle.
Omistaja antoi pitkin hampain annokseni ja sanoi että seuraavan kerran jos unohdan tilausnumeron en saa ruokaa ollenkaan.
Aika töykeää palvelua. Ei asiakkaalle voi näin avautua, vaikka asiakas unohtaisi tilausnumeron. Tällä kertaa tosin itse kokki unohti antaa numeron tai mainita numerosta kassalla mikäli sellaisen mukaan oli antavinaan.
Siisti paikka, ystävällinen henkilökunta ja erinomainen pitakebab. Siisti annos, runsas ja kaikki ainesosat tasapainossa... Hyvä liha, kaalia, muita vihannneksia ja hyvät kastikkeet... 10+ vuosi kymmentenkin jälkeen...
Kävimme sunnuntailounaalla tilaten, hhyvän näköiset, FlankSteakit pöytään.
Annos oli kyllä hyvä mutta ikävä kyllä se tarjoiltiin lähes kylmänä. Kerroimme kyllä asiasta tarjoilijallle mutta saimme ylimalkaisen vastauksen, että "tässä korkeassa ravintolasalissa ruoka jäähtyy nopeasti", sen kummemmin reagoimatta. Kyllä tunnelma laski mukavasti kun siinä yritti nopeasti hotkia puolikylmää annosta sisuksiin.
Maksoimme täyden lasku, poistuimme ja teimme myöhemmin palautteen ravintolalle. Palautteeseen vastattiin kyllä pahoitellen mutta mitään hyvitystä kylmästä ateriasta emme saaneet. Paha mieli kyllä jäi.