Romeo

9 arvostelua

Miellyttävä kokonaisuus: miellyttävä ympäristö, ystävällinen ja asintunteva henkilökunta, hyvät ruuat ja viinit. Monipuolinen ruokalista. Ja kaiken kruuna ruokailu rakkaitesi kanssa hyvässä tunnelmassa.

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (9)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Smör skandinaavista

Ravintola ei vaikuttanut viihtyisältä. Kellari miljöö. Pelkistetty sisustus. Alkuruuaksi tarjottu leipä oli kuivaa. Saimme tuoretta pyydettyämme. Alku- ja pääruuat olivat mauiltaan loistavia ja täyttäviä vaikka annokset olivat pieniä. Jälkiruokaa emme enää jaksaneet syödä. Tarjoiulu oli ystävällistä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 45€ Lisätty: 17.05.2012
Arvosana: -1

Ravintola: Thai Nong Khai thaimaalaista

Paikka näytti epäilyttävältä, että astuisimme sisään. Hyvät arvostellut antoivat rohkeutta tehdä sen. Haiju sisällä ei ole mitenkään houkuteltava. Ravintolassa oli yksi asiakas joka oli hyvin tyyytyväinen. Päätimme jäädä. Thaimaalainen omistaja rouva ilmestyi paikalle, hän ei ollut innostunut palvelemaan, ehkä sen takia, että päivä oli päätymässä, enää puolitoista tuntia ravintolan sulkemiseen. Keittö oli loppunut, yleensä kuulemma saa alkuruoaksi. Pääruokaa ei joutunut odottamaan pitkään ja se oli yllättävän maukas. Jalkiruokaa talossa ei ole tarjolla, eikä alkoholijuomia. Ainoa vaihtoehto jälkiruoaksi vain kahvia.
Ruoan maku oli niin hyvä, että voidaan mennä uudestaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 12€ Lisätty: 27.05.2012
Arvosana: 1

Viihtyisä hiljainen paikka tosi ystävällisine palveluineen. Ruuan laatu ja maku on korkealaatuista ja todella hyvää. Miinuksena koimme että paikassa ei myydä intialaista olutta joka kuuluu osaltaan kokonaisuuteen. Olutta luvattiin löytyvän kun seuraavan kerran tulemme paikalle. Toisena miinuksena saimme jälkiruuaksi lassin, vaikka pyysimme jäätelöt kahvin kanssa. Kahvi kyllä tuli oikein. Mielestämme kaikissa hyvissä paikoissa henkilökunta vaihtaa virheen huomattuaan heti annoksen oikeaan, ilman erillistä pyyntöä. Näin ei tässä tapauksessa käynyt.

ROYAL SPECIAL 42,00€
-Pakoda (3 kpl.), Chicken Tikka (3 kpl) alkupalana. Pääruoaksi chingri, malai curry, vihannes pasanda,
kana tikka masala, sahrami-riisiä, valkosipuli-naanleipää ja raitaa, sekä kahvia ja lassia jälkiruoaksi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 23€ Lisätty: 13.05.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Kebab Pizzeria Broadway kebab, pikaruoka

Siisti paikka, ystävällinen palvelu. Salaatit - perus raasteet kaikki tuoreita. Kebabit ja pizzat on maukkaita ja isokokoisia. Jälkiruokaa ei tarjoilla. Lounasaikana olisi jälkiruokaakin. Mukavasti vilkas paikka. Tänne aina turvallista tulla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 27.05.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Oscar suomalaista ja itämaista

Epäsiistin oloinen paikka. Outoja kysymyksiä, kuten voisimmeko maksaa käteisellä. Ruoan laadusta rouva lupaili paljon, mutta se oli keskinvertoa huonompaa. Tarjoilun jälkeen ilmeisesti ei uskaltanut kysyä pidimmekö ruosta. Tänne ei toista kertaa mennä varmasti.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 40€ Lisätty: 27.05.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Kultainen Hirvi suomalaista

Täällä kertaa päätimme maistaa pizzat . Pannupizza hirven lihalla oli huippumaukas samoin ananas-aurajuusto-kinkku on keskivertoa parempi. Palvelu pelaa erinomaisesti. Ystävällisyys ja nopeus on kiitettävällä tasolla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 27.05.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Kultainen Hirvi suomalaista

Hyvä ruoka ja mainio jälkiruoka. Paistetut silakat ja perunamuusi sekä talon porsaanpihvit ja lohkoperunat olivat keskivertoa paremmat. Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta. Nopea palvelu. Siisti ympäristö ja WC. Lastennurkaus myös hyvä asia. Edullinen ja monipuolinen menu. Tulemmme toistekkin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 22€ Lisätty: 06.05.2012
Arvosana: 0

Vähän arvelutti alkuun, kun ei ollut ketään muuta asiakasta. Mutta rohkeasti jäimme syömään. Ravintola on siisti ja sisustus on vihtyisä. Tarjoilu pelasi hyvin. ja oli ystävällistä. Ruoka on hyvä ja maukasta, kuten myös jälkiruoka. Tulemme toisenkinkerran.
Ruoka

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 28€ Lisätty: 17.05.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Kalaravintola Kaskenahde kalaravintola

Aloitimme ruokailun valkosipulietanoilla ja metsäsienikeitolla. Alkuruuat olivat ihan hyviä. Pääruuaksi valitsimme pariloitua siika, metsäsieni perunapaistoksella ja paistettua kuhaa, suppilovaverokastikkeella Kalat olivat paha pettymys, maistuivat melkein mauttomilta ja keskenään kalojen makua ei eroittanut. "Kastikkeet" olivat ihan ok. Punaviininä meillä oli Gran Baron, joka oli myös ihan ok. Pisteet meiltä saivat pieni intiimi paikka ja hyvä, nopea tarjoilu. Kalojen maku jätti meille niin paljon toivomisen varaa, että kyseiseen ravintolaan enää emme mene.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 37€ Lisätty: 06.05.2012
Arvosana: 0


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit