TetR

10 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (9)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Ravintola Muusa

Olympiakorttelin uusi tulokas teki hyvän vaikutuksen. Hanoissa kymmenkuntaa vähän erikoisempaakin olutta, muutama drinkkikin löytyy ja viinit kohtuullisia hinnoittelultaan. Alkuun tilattu whisky sour täytti paikkansa ja herätteli ruokahalun.

Ruokana Lammaskofta ja seuralaisella salaatti. Annoksen lisukkeet suorastaan erinomaisia ja monipuolisia, harissatsatsiki oikein maukasta. Itse lammas oli hyvää, mutta olisi voinut olla hieman rasvaisempaa ja "mureaa". Nyt aika tiivis pötkylä. Seuralaisen salaatti hyvää tasoa. Jälkkärit perushyviä kakkupaloja. Ruokalista mielenkiintoinen ja hyväkuuloisia sooseja erikseen. En vain keksinyt minkä kanssa niitä pitäisi tilata.

Sisustus sekalaisen sympaattinen, mutta harmillisesti nykysuuntausten mukaisesti akustiikkaan ei ole kiinnitetty mitään huomiota, joten ilmapiiri meluisia. Ajoittain odoteltiin palvelua, tosin ilta oli kiireinen. Kokonaisuutena kuitenkin perusvarmalla tasolla.

Ensi kokeilu jätti oikein positiivisen fiiliksen ja varmasti tulee testattua listalta muitakin. Bonuksena hyvä juomavalikoima, joten ruokailun päätteeksi voi jatkaa iltaa oluiden merkeissä.

Hyvä, uusi lisä Tampereen tarjontaan.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 16€ Tillagt: 21.01.2017
Betyg: 0

Restaurant: Burger Bar the Bull

Purilaisia ja olutta, molemmissa laaja valikoima.

Hampurilaisen pääosassa iso, paksu ja sopivasti medium pihvi. Makuasia tykkääkö tästä vai ohuemmasta pikaruokaversiosta. Itse tykkäsin.

Tarjottimella vähän lisukkeita ja olisiko sivupöydällä ollut vielä jotain lisääkin. Majoneesia olisi kyllä kaivattu hieman lisääkin, mukana tullut pikkukippo ei riittänyt.

Palvelu sen sijaan hyvin ystävällistä, mutta eipä ollut päiväkään kauhean kiireinen. Pidin miljööstä, siinä ravintolan ja pubin välimaastossa, mutta gastropubihan tämä onkin ja sillä odotuksella sisään astelin. Hampurilainen kuuluu syödä käsin ja olut hörppiä pullosta ja siihen paikka kyllä sopi. Hinta ylärajoilla, joten hinta/laatu -asteikkoon laittaisin 2,5 jos mahdollista.

Testaan vielä toistekin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 17€ Tillagt: 01.09.2016
Betyg: 0

Restaurant: Memphis Kamppi

Kiireessä päädyttiin tänne eikä odotukset olleet korkealla.

14 euron classic-burger oli huono esitys. Kuivaa ja mautonta. Ranskalaiset lötköjä. Halloumi-burger samoilla linjoilla.

Palvelu ok, mutta ruoka heikkoa, joten ei kannata kokeilla. Parempia burgereita saa taatusti muualta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 14€ Tillagt: 30.12.2012
Betyg: 3

Restaurant: Cheng Long

Viikonlopun laiskottelussa tuli testattua noutokiinalainen. Annoksiksi valikoituivat Kung Po tofu- ja kanaversioina.

Palvelu oli ripeää ja ystävällistä, ruuat sai nopeasti mukaan jonosta huolimatta. Annoskoot olivat riittävät.

Molempia annoksia vaivasi makujen yksipuolisuus, soijakastike oli hyvin perustavaraa ja kasviksina kaikkea pakasteherneistä lähtien. Heikoin osuus oli kana, joka maistui hieman seisseeltä.

Halvan hinnan vuoksi saattaa joskus tulla napattua jotain mukaan, mutta makuelämyksiä on turha odottaa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 7€ Tillagt: 30.12.2012
Betyg: 1

Restaurant: Ravintola AlppiTori

Alppitori toimii useasti lounaspaikkana ja lähes aina kokemus on ollut erinomainen.

Todella maukkaat annokset ja etenkin pastat ovat kooltaan suuria. Parhaimmillaan kuitenkin perinteisissä annoksissa kuten pyttipannussa, lohessa, jauhelihapihveissä. Alkuun tuleva leipä on etenkin tuoreena loistavaa, välilllä on tullut kuivahtaneempaa eilistä erää. Muutamat pastat ovat olleet heikompia, mutta silti ihan ok-tasoisia. Esimerkiksi täälläkin morkattuun arrabiataan en enää koske. Omaan makuuni liian simppeli annos ja paljon parempaa on tarjolla.

A la cartelta on testattu vain hampurilainen, joka oli myöskin erittäin maukas.

Paikka pienehkö ja intiimi, mutta viihtyisä. Palvelun taso vaihtelee ystävällisestä rosoiseen, mutta aina toimivaa. Bonuksena vielä nopea palvelu lounaalla. Suosittelen ehdottomasti.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 30.12.2012
Betyg: 1

Restaurant: Ravinteli Bertha

Odotukset Berhalle oli suhteellisen kovat eikä se aivan täysin pystynyt niitä täyttämään. Kokemus oli kuitenkin mukava ja ravintola on ehdottomasti testattava uudestaan.

Hinta kolmelle ruokalajille oli varsin kohtuullinen ja ruokalistan konsepti mukava. Parhaat esitykset nähtiin alku- ja jälkiruuassa, joista etenkin jälkiruokana ollut jaloviinajäätelö ja suklaakakku oli suussa sulavaa. Pääruokana ollut possu, parsa ja peruna jäi liian tavalliseksi. Esimerkiksei perunat tuntuivat tavallisilta keitetyiltä perunoilta ja kahdella tapaa laitettu possu ei tuonut uusia makuja kielenpäälle. Esimerkiksi alkuruuan katkarapukeitossa oli enemmän elementtejä ja makua.

Paikan kabinetissa oli pystyi viettämään erinomaisen pitkän illallisen ystävien kesken ja palvelulle pitää antaa kiitosta. Ruuat ja viinit esiteltiin mukavasti ja tarjoilijalla oli aikaa rupatella enemmänkin raaka-aineista kysyttäessä. Tilat olivat viihtyisät ja ilta kului kuin siivillä.

Berthassa on käytävä uudelleen, sillä uskon, että maistuva pääruokakin löytyy kunhan vähän vihjeitä antavasta menusta kyselee tarkemmin. Suosittelen kabinetin varausta seurueelle, joka haluaa nautiskella ja syödä hieman juhlavammin kuin tavallisesti. Hintakaan ei ole esteenä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 37€ Tillagt: 06.05.2011
Betyg: 4

Restaurant: Bella Roma, Tampere italjeniskt

Muutaman kerran testattuna ei tarvinne kokeilla enää uudelleen. Mukavalla paikalla, mukavalla sisustuksella, mutta ruoat ovat korkeintaan keskikertaisia. Tarjoilu on hyvin perustasoa ja välillä pitää hihasta nykiä palvelua saadakseen.

Pizzat eivät ole kummoisia eivätkä pärjää esimerkiksi Napolin tai Denniksen pizzoille. Täytteet eivät ole tarpeeksi laadukkaita ja kokonaisuus ei ole mehevä. Kaverin kanapastassa muutama pieni kananpala. Jotkin annokset varmasti hyviäkin, mutta itselle ei ole sattunut vielä osumaan kohdalle.

Onkin kummallista miten antipasto-buffet on kuin eri ravintolasta. Yksi parhaita viiden euron alkupaloja mihin olen törmännyt, kasviksia (öljyssä), juustoja, rapua, salamia ja muita maukkaita pikkupurtavia.

Valitetttavasti muut ruuat eivät ole samalla tasolla.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 13€ Tillagt: 06.05.2011
Betyg: 6

Restaurant: Gastropub Soho gastropub

Jos olut, futis ja hampurilainen kuulostaa parhaalta tavalta viettää lauantai-iltapäivä, on Soho paikkasi. Paikan purilaiset ovat parhaat koko kaupungissa ja juotavien hanavalikoima hyvä. Purilaisissa on makua, kokoa ja toimivat kastikkeet.

Meininki on enemmän pubia, mutta viihtyisää sellaista. Ruoka on rasvaista pubi-ruokaa, jota arvostaa tai ei. Kuitenkin se saa palaamaan kerta toisensa jälkeen ja haluttaisi kokeilla muutakin kuin hampurilaisia, mutta kerta toisensa jälkeen hyvien kokemuksien siivittämänä sorrun niihin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 12€ Tillagt: 06.05.2011
Betyg: 4

Restaurant: Inez

Söimme kolme ruokalajia. Alkupaloiksi valittu tapas-lajitelma toimi hyvänä ruokahalun herättäjänä ja mieleen jäi kokeilla paikan tapaksia joskus toistekin.

Pääruoaksi valittu kikherneleipä oli maukas, mutta hieman yllätyksetön. Mustekala&chorizo-pääruoasta nousivat ehkä liian voimakkaasti esiin molemmat päämaut (kala&possu). Kylkeen valitut perunafritit olivat kastikkeineen erinomaisia.

Jälkiruoiksi valitut churrot ja paahdettu maitovanukas olivat hintansa arvoisia.

Paikassa oli erinomainen (espanjalainen) viini, sherry ja siiderivalikoima. Tarjoilijan olisi kuitenkin pitänyt osata esitellä paremmin juomalistaa (esim. siiderien esittelyn kuiva, puolikuiva, makea eri riitä). Tarjoilijan suosittelema espanjalainen siideri oli erinomainen.

Paikan tunnelma oli erittäin mukava. Tunnelmassa oli sopivassa suhteessa rentoa lauantai-illan tapas-baaria sekä rauhallisempaa ruokaravintolaa. Tarjoilu oli nopeaa ja tarjoilija ystävällinen sekä koko ajan tavoitettavissa.

Suosittelemme paikkaa erityisesti rentoon tapas ja cava -iltaan, mutta myös ruokapuoli toimii melko mukavasti.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 13.03.2011
Betyg: 1


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites