shosta007

Kolmas visiitti tässä nurkkakapakassa. Ihan kiva miljöö, ja Italian äänet leijuvat ilmassa.

Tilasin pizza Sicilian.

Ja lasillisen "hyvää" punkkia, 12 CL.

Punkki oli halpaa Etelä-Italian kolmen rypäleen sekoitetta. Nuori, tarjoilulämpötila n 12 astetta, siis hemmetin kylmää. Eipä maistunut miltään, jätin juomatta.

Pizza oli kaunis, ohut taikinapohja, josta pidän. Maku persoonaton, munakoisot litskasia täysin mauttomia nekin.

18 euroa tästä innottomasta pizzasta sikamainen hinta. Lähes 30 euroa koko paketista.


Viimeinen visiitti.

Elokuvan nurkassa kätkössä loistava keidas. ..
Sattuma pakotti valitsemaan ravintolan Jaakonkadun läheltä. Jossa voisi keskustella asioista. Rohkeutta vaati ottaa lähin josta oli toivoa saada ruokaa: Finnkinon nurkista. Ajatus ei ole lupaava. Popcornit ja karkkimässytykset ja erilaisista astioista särvittävät sokerilitkut eivät istu hyvän ravintola-ajatuksen kylkeen.

Mutta tulimme, näimme ja voitimme. Kolme ruokalajia, kaksi lasia Madiranin ronskia valkoviiniä.

Ruokalajit taidolla ja mielikuvituksella tehtyjä. Pääruoan haukimurekkeeseen ylirakastunut kokki oli pannut ehkä aavistuksen liikaa suolaa, mutta se hänelle suotakoon. Taito ja tarkoitus tulivat perille.

Meitä palvellut henkilö osasi hoidella asiat tahdikkaasti ja täsmällisesti. Reilun kahden tunnin jälkeen ajatus yhdistää elokuvaan ravintolakäynti alkoi tuntua hyvältä.

Onneksi olkoon että tällainen aarre on päässyt syntymään. Sitä ei ole syytä pitää salaisuutena.

Lyhyesti: Erinomainen ruoka, hyvä palvelu, huumorintajuinen henkilökunta sekä mainitsemisen arvoiset viinit. Sopii suuremmankin joukon juhlapaikaksi.
----

Meidän 13 hengen seurueemme kokoontui kruunaamaan suuren juhlan päätteeksi päivän tapahtumaa yhteisellä aterialla.

Illallista oli valmisteltu monimuotoisten keskustelujen kautta sähköposteilla ja puhelinsoitoilla. Varmistettu että ravintolan kokoon nähden runsas joukkomme pystytään ravitsemaan suurten odotusten mukaisilla herkuilla ja juomilla.

Itse vastasin seureen puolesta viestinnästä, Reginassa asiaa hoiteli Toni.

Päädyimme tilaamaan kokonaispaketin, kullekin yksilöllisesti valitut alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka kahveineen ja juomineen. Nautimme listalta kolmea alkuruokaa, kahta pääruokaa sekä kaikki samaa yhtä jälkiruokaa.

Ruuat oli kaikki huolella valmistettu, "viimeisen päälle". Oli käytetty myös ns. edullisia ruoka-aineita, jotka taitavissa käsissä voidaan muuttaa persoonallisiksi ja maukkaiksi ruuiksi: valkopapukeitto, ankankoipihöystö ja hauki-merirapumureke. Papukaijamerkki kaikista!

Jälkiruuaiksi jokainen oli valinnut passionhedelmämoussen tykötarpeineen. Kiitosta tuli!

Tarjotut viinit on oma tarinansa. Toni osoittautui jo geeniperimänsä puolesta viinituntijaksi. Hänen suosituksestaan päädyttiin: alkuruuille Henri Bourgeoisin Sancerre, pääruuista ankankoipihöystolle saman tuottajan Pinot Noir Uudesta-Seelannista ja haukimerirapumurekkeelle portugulaista 2012 Autocarro 27 - Herdade do Portocarro Tinto. Kaikki osoittautuivat nuoresta iästään huolimatta loistaviksi, keimaileviksi viineiksi. Erityisesti Pinot Noir oli kosiskelevan herkullista.Viinit olivat aika rasvaisesti hinnoiteltuja. Onneksi hyvä viini on aina hintansa väärtti.

Palvelu pienestä henkilökuntamäärästä huolimatta sujui mainiosti. Kaikki ruuat tarjottiin juuri tehtyinä ja pöytiin ehdittiin tarjoilla tahdistetusti. Chapeau!

Erityisen maininnan ansaitsee Toni joka hallitsi tilanteen hyvin ja osasi käyttäytyä hieman riehakkaan, mutta arvokkaan vierasjoukon kanssa hillityn tyylikkäästi.

Ilta päättyi suhteellisen kovaääniseen keskusteluun myös kaikuisan akustiikan johdosta. Seurueemme sisustussuunnittelija antoi ravintolalle arvokkaita akustiikkaneuvoja tulevaisuutta varten.

Hieno ravintola. Hyvä keittiö. Asiallinen henkilökunta.

Tullaan uudelleen.

Olipa hieman kiire ja Helsingissäkin mannermainen tapa pitää paussi ruokatarjoilussa lounaan ja illallisen välillä on yleistynyt. Kiila oli auki.

Ravintola ei ollut meidän tyyppisempi, 2 henkeä - hieman "varttuneempi" pariskunta. Ravintolan oli vallannut pilvi viimeisen päälle sminkattuja nuoria naisia jotka innokkaasti keskustelivat valloituksistaan ja urasuunnitelmistaan prosecco-lasillisen ääressä.

Menimme kuitenkin.

Olimme hieman nälkäisiä. Joillekin lievä nälkäisyys merkitsee vihaisuutta, joten tilanne oli kriittinen.

Tilasimme jotain yksinkertaista listalta. Puoliso otti lohi-couscous-vihannes-luomuksen, minä hallumi-parsa-risoton. Risoton tilasin piruuttani kun sillä se paljastaa helposti keittiön taidon. Risottona tarjottua riisipuuroa en arvosta. Juomaksi otimme mekin jotain kuplivaa. Tällä kertaa talon omasta suihkulähteestä pulppuavaa kuplavettä.

Olimme aidosti yllättyneitä. Annokset olivat kumpikin huolella tehtyjä ja kauniita. Ne tulivat kohtuullisessa ajassa keittiöstä, mikä kieli siitä että esim. risoton tekemisessä oli käytetty jotain taikuutta, risottoriisit kun eivät 10 minuutissa kypsy.

Puolison lohi-annos oli sinänsä onnistunut. Lohi oli höyrytetty pala, valitettavasti hieman ylikypsytetty muuten onnistunut. Annoksesta ei vikaa löytynyt.

Risotto oli luova keksintö. Pannutettu hallumi täydensi ihan oikean makuista risottoa, joka makuuni oli sopivan kostea, ehkä riisit aavistuksen verran liian al dente'ä. Kaksi tuoreparsaa oli nätisti leikattu annoksen päälle. Tuli vihreyttä ja ryhtiä koko annokseen.

Tarjoilu oli OK. Pöytään opastanut tyttö antoi puolisolle ruokalistan ja minulle kaksi viinilistaa, temppu jota en arvostunut.

Päätimme että tänne tullaan joku toinenkin kerta.

Kotiin tultuamme katsoimme eat.fi -arvostelut. Arvostelut olivat sen verran nihkeitä, ettemme tunteneet käyneemme samassa ravintolassa.

Siis menkää siihen meidän arvostelemaan Kiilaan, ei tuohon valitusten pesään josta ihmiset kirjoittavat.

Lyhyesti: Erinomainen ruoka, hyvä palvelu, huumorintajuinen henkilökunta sekä mainitsemisen arvoiset viinit. Sopii suuremmankin joukon juhlapaikaksi.
----

Meidän 13 hengen seurueemme kokoontui kruunaamaan suuren juhlan päätteeksi päivän tapahtumaa yhteisellä aterialla.

Illallista oli valmisteltu monimuotoisten keskustelujen kautta sähköposteilla ja puhelinsoitoilla. Varmistettu että ravintolan kokoon nähden runsas joukkomme pystytään ravitsemaan suurten odotusten mukaisilla herkuilla ja juomilla.

Itse vastasin seureen puolesta viestinnästä, Reginassa asiaa hoiteli Toni.

Päädyimme tilaamaan kokonaispaketin, kullekin yksilöllisesti valitut alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka kahveineen ja juomineen. Nautimme listalta kolmea alkuruokaa, kahta pääruokaa sekä kaikki samaa yhtä jälkiruokaa.

Ruuat oli kaikki huolella valmistettu, "viimeisen päälle". Oli käytetty myös ns. edullisia ruoka-aineita, jotka taitavissa käsissä voidaan muuttaa persoonallisiksi ja maukkaiksi ruuiksi: valkopapukeitto, ankankoipihöystö ja hauki-merirapumureke. Papukaijamerkki kaikista!

Jälkiruuaiksi jokainen oli valinnut passionhedelmämoussen tykötarpeineen. Kiitosta tuli!

Tarjotut viinit on oma tarinansa. Toni osoittautui jo geeniperimänsä puolesta viinituntijaksi, ja hänen suosituksestaan päädyttiin Henri Bourgeoisin Sancerreen ja Pinot Noiriin Uudesta-Seelannista. Molemmat osoittautuivat nuoresta iästään huolimatta loistaviksi, keimaileviksi viineiksi. Erityisesti Pinot Noir oli mykistävän herkullista.

Palvelu pienestä henkilökuntamäärästä huolimatta sujui mainiosti. Kaikki ruuat tarjottiin juuri tehtyinä ja tarjoilu sujui tahdistetusti salin puolelle pienestä tiimistä huolimatta. Chapeau!

Erityisen maininnan ansaitsee Toni joka hallitsi tilanteen hyvin ja osasi käyttäytyä hieman riehakkaan, mutta arvokkaan vierasjoukon kanssa hillityn tyylikkäästi.

Ilta päättyi suhteellisen kovaääniseen keskusteluun myös kaikuisan akustiikan johdosta. Seurueemme sisustussuunnittelija antoi ravintolalle arvokkaita akustiikkaneuvoja tulevaisuutta varten.

Hieno ravintola. Hyvä keittiö. Asiallinen henkilökunta.

Tullaan uudelleen.

Matkalla Kolmatta linjaa ylöspäin kohti jo tuttua hyväksi tiedettyä lounasravintolaa huomiomme kiinnittyi pieneen vaatimattomaan lounaspaikkaan, joka mainosti itseään "Hyvää kotiruokaa" kyltillä. Silmäys sisään, aika täynnä, siistin näköistä väkeä rauhallisesti nauttimassa. Pienen epäröinnin jälkeen päätimme kokeilla.

Söimme, toinen lammas-kaalipataa, toinen röstipunajuurta, paahdettuja juureksia ja ryytisinappikastiketta.

Normaalisti emme syö leipää, mutta mummon ohrarieska sai muuttamaan mielen.

Ihan rehellisesti, odotukset eivät olleet kovin korkealle.

Mutta se siitä: olipa superhyvää lounasruokaa. Juuri oikeaan pisteeseen kypsytettyä, kaikkien ruoka-aineiden ominaislaatu säilyttänyt luonteensa. Juuri sellaista kuin piti. Ja se ohrarieska, valitettavasti jo jäähtynyt, toi mieleen 1950-luvun kesät Hyytiälän mummulassa jossa muutaman kerran kesässä leivottiin ja herkkuhetki muodostui vastaleivotusta leivästä.

Vierasjoukko oli valikoitunut paikan mukaan. Naapuripöydän herrasmies, ilmetty kanta-asiakas, osoittautui varsinaiseksi kulinaristiksi, joka onnistui opastamaan talon viinivalikoimaan - chapeau. Ja kertoi kaikkien valistukseksi absintin historiaa. Meidän jälkeemme toiseen naapuripöytään tupsahtanut lady pyöräilykypärineen toi tulahduksen ranskalaista ambianssia Nantes-kokemuksineen.

Ja kaiken kukkuraksi henkilökunta oli ystävällistä, osaavaa, ei hengästyttävän päällekäypää omine viisauksineen kuten usein tällaisissa pienpaikoissa, jotka ovat henkilökuntansa elämä.

Sääli että seuraavan päivän simpukat ja naudankieli jäävät meiltä maistamatta. Ovat kuulemma merkittäviä luomuksia naapuripöytien kanta-asiakkaiden kokemusten mukaan.

Ja kaikki tämä riemu saatiin ilman alkoholia.

Eipö muuta osaa sanoa: normaaleista aineksista tehtyä epänormaalin hyvää ruokaa. Tämä on aina osoitus kokin ammattitaidosta.

Hyvä fiilis johtuu osittain myös sivistyneestä asiakaskunnasta, mikä ei ole yllätys Munkassa.

Virkistävä kokemus. Itse tehtyä "cross kitchen"-suuntaan pyrkivä ravintola, jossa porukalla kunnianhimoakin, voisi olla enemmänkin.

Toivotaan että kunnianhimoa ja taitoa riittää jatkossakin.

Puolelta päivin alkoi tehdä mieli maksapihviä. Sellaista, jota ajattelee kun muistelee maksapihviä. Ei korppua, ei veristä. Ihanan vaaleanpunaista, joka paikoin voi taittua jopa hieman raaemmaksi. Mutta mistä sellaista saa, lauantaina iltapäivällä. Ja vielä mistä löytää paikan, johon uskaltaa ottaa mukaan omiin hommiinsa keskittyneen, aika vaateliaan puolison?

Google-setä opasti Ravintola Kuuhun, jossa jo aiemmin olen viettänyt monia onnellisia hetkiä. Kiireesti sinne.

Pitäydyttiin siinä mikä oli tarkoitus. Maksapihvit, jotka listalta löytyi pekonin ja puolukkaisen kastikkeen kera, perunamuusilla täydennettynä. Ilman hörhöjä. Niin kuin ennen. Ja jälkiruoaksi tyrnisorbetia jugurtin kera, joita erotti ohut kevyesti karamelisoitu pähkinäkerros: hunajainen ja oliviiöljyllä! maustettu.

Juomaksi Helsingin oivallista hanavettä ja lasilliset maksan kanssa aina loistavasti sopivaa Chiantia, Fontodin viiniä.

Siinä se. Saatiin juuri mitä tultiin etsimään, ja kokemus talvisena lauantai-iltapäivänä ylitti kaikki odotukset.

Maksasta täydet pisteet. Kiitos.

Jälkiruoka ansaitsee maininnan. Harvoin on ravintolassa saatu niin onnistunutta jälkiruokaa kuin nyt: ulkomuodoltaan kaunis ja selkeä. Tukahduttava tyrnimarjan maku, suussasulavan pehmeä sorbetti, jossa makeutta oli elintarviketeollisuudelle opiksi, siis vähän. Ja pohjalla sankkaa maustamatonta jugurttia, siis aika rasvaista. Selkeät kerrokset, joista pystyi kaivamaan lusikkaa eri tavoin suunnaten erilaisia sävyjä. Suositella voi kaikille muille paitsi Puskan Pekalle, jonka sydän varmaan saisi ylimääräisiä hyppäyksiä ja tulppia liian ihanan jugurtin rasvoista.

Kaiken kukkuraksi henkilökunta osasi kohdella vieraita kuin omiaan.

Bravo.

Mitäs tässä sanomista. Vuodesta toiseen innovoivaa ja herkullista. Ainoa mistä voin mottia on ettei ole auki illalla ja viikonloppuisin.

Kansalaisteko.

Ehdotan että Tarja Halonen kutsuu presidentinlinnaan kunniavieraiksi.