Öffnet um 12:00

Phnom Penh

Note 3.4 / 5

Kundenerfahrung

Child friendly
Vegetarian
Barrierefrei

Bewertungen (33)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

ruoka oli todella hyvää ja kevätkääryleet olivat aivan taivaallisia. iso suositus!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 02.10.2019
Note 0

Ruoan taso ollut aina epätasainen, mutta pääasiallisesti hyvää. Haimme taas totutusti tutun annoksen muutaman vuoden kokemuksella, joka kuitenkin osoittautui tällä kertaa aivan erilaiseksi, ei olisi maun perusteella tunnistanut edes samaksi annokseksi. Soitimme ravintolaan kysyäksemme onko kokki vaihtunut vai mitä on tapahtunut koska ruoka oli suorastaan pahaa. Eivät oikeastaan osanneet vastata tähän kielimuurin takia, jolloin pyysimme saada hakea annokset uudestaan tehtynä. Ravintolassa omistaja tunki puhelimen miehelleni, jonka piti perustella puhelimessa englanniksi närkästyneelle kokille miksi ruoka oli erilaista eikä maistunut meille. Missään kohtaa ei pahoiteltu yhtään mitään, oli lähinnä todella syyttävä ilmapiiri siitä, että olimme ilmaisseet tyytymättömyytemme ruokaan. Saimme kuitenkin uudet liha-annokset, mutta emme olisi saaneet riisiä niiden mukana ollenkaan, jos mieheni ei olisi tätä erikseen pyytänyt ja tällöinkin riisiä oli laatikosta noin puolet. Olimme tilanneet myös nuudeleita, jotka olivat kylmenneet näissä yli 40 min edestakas ajeluissa heidän ravintolaansa, mutta meille ei tarjottu uusia/lisää niitäkään. Ja tosiaan koko prosessin aikana ei pahoiteltu kertaakaan eikä kyllä muutenkaan jäänyt kauhean hyvä maku suuhun tästä tilanteesta. Nyt menee kyllä luottokiinalaisen paikka hakuseen!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 26.01.2019
Note 0

Tofua ja rapua mukaan. Ei kovin kummoisia annoksia millään asteikolla - etenkään hintatasoon verrattuna. Kaveri kehui paikkaa, joten liekö meillä sitten ollut vain huono tuuri ja kokilla kehno päivä...

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 12€ Hinzugefügt: 19.07.2016
Note 0

Hyvää perusruokaa ruokaa, melko reilut annokset, yleensä käytämme noutopaikkana. Paikka on hankala löytää pesulan takaa yläkerrasta, eikä rakennuksen miljöö ole kovin kaksinen. Palvelu on ystävällistä.

Menua ei netissä, piti ottaa kuva:
http://tinyurl.com/h4rjzo8

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 9€ Hinzugefügt: 07.02.2016
Note 1

Hinnat erittäin kohtuullisia. Paras kiinalaistyyppinen ravintola lähialueella. Palvelu aina yhtä ystävällistä ja varsinkin takeaway annokset hintalaatusuhteeltaan ihan voittamattomia. Suosikkeina mm. Peking Ankka, Paistetut nuudelit kanalla, Tom Yum kanaa. Sen verta tulee käytyä tässä mukavassa perheomisteisessa raflassa että heidän numero on tallennettu kännykkään ja ruokalista on aina auton hansikaslokerossa mukana :)

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 9€ Hinzugefügt: 18.12.2015
Note 0

Hyvää, edullista kiinalaista lounasruokaa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 09.11.2015
Note 1

Yksi parhaista kiinalaisista ravintoloista missä olen syönyt. Tofu on fantastista ja sitä saa ostaa myös mukaan tosi edullisesti. Palvelu on todella ystävällistä. Mukaan ostettavat annokset ovat todella reilun kokoisia. Tänne palaan aina uudestaan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 11€ Hinzugefügt: 06.05.2015
Note -1

Paras kiinalainen näillä kulmilla! Ja aina ystävällinen palvelu.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 05.04.2015
Note 1

Hyvää kiinalaista! Suosittelen. Painottavat myös muuta kuin länsimaalaistettua kiinaista. Jos on hyvä tsägä niin saa maistaa enemmän perinteistä ruokaa. Kannattaa kysyä!

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 9€ Hinzugefügt: 24.02.2015
Note 1

Varsin kehno kokemus. Aivan mitäänsanomatonta mättökiinalaista. Masentava ympäristö. Ei voi suositella.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Hinzugefügt: 15.08.2014
Note 0

Community

Bilder

Fans (3)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (1)


Standort

Kavallinpelto 13, 02710 Espoo - Route
095120208

Options