Küche geöffnet

Base Camp

Note 3.8 / 5

Bewertungen (36)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Kävin kahdestaan syömässä alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -setit. Todella hyvää ruokaa, mukava ilmapiiri ja ystävällinen henkilökunta. Käyn jatkossa useamminkin syömässä listan muita safkoja. Naan ja riisi oli hyvää, tosin riisiä oli tosiaan hieman liikaa.
Hinnat muutamilla euroilla turhan kalliita, esimerkiksi nepalilainen kahvi oli turhan kallis vaikka todella hyvää oli.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 27€ Hinzugefügt: 11.06.2016
Note 0

Sunnuntai-iltapäivä, neljä henkeä, neljä annosta: katkarapu, kala, tuorejuusto ja lammas ilmestyivät pöytään melkein tunnin odottelun jälkeen. Muitakin asiakkaita toki oli paikalla muttei ravintola ns. täyteen ammuttu ollut. Annokset olivat tasalaatuisia ja hävisivät lautasilta, mitään eeppisiä tarinoita niistä ei saa aikaan. Annoskoko oli pienehkö, isoon nälkään kannattaa ottaa kolme annosta kahdelle.

Osa ruokailijoista vaihtoi lisukeriisin kasviksiin, jotka olivat vaatimattomia, aivan kuten salaattikin. Naan sitä vastoin oli oikein hyvää!

Kokonaisuutena kokemus oli peruskauraa, mitään suitsutettavaa ruoassa tai miljöössä ei ollut. Tilauksien kanssa oli vähän ongelmia kun yhteistä kieltä ei tahtonut löytyä nuoren tarjoilijan kanssa, ja olikin hyvä kun kävin tiskillä selvittämässä tilauksen oikeellisuuden. Olin unohtaa, juomien hinnat olivat todella kovat, esim. nepalilainen kahvi maksoi 5€!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 05.02.2016
Note 1

Ei paras maku ja vähemmän mausteinen.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 20.10.2015
Note -1

Pari annosta take away. Tosi maukasta chiken tikkaa ja tofua. Myös nan oli hyvä.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 9€ Hinzugefügt: 29.09.2015
Note -1

Tilataan aina listalta ruuat ja hyvää on ollut joka kerta.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 14.05.2015
Note -1

Pääruoka oli ok ja tarjoilu 6 hengelle suht. nopea. Pääruoan hinta oli varsin edullinen n.13e - 17e.

Vettä tarjoiltiin lisää kitsaasti: kun pyydettiin lisää, kommentti siihen oli "teillä on vettä" viitaten toisessa kannussa oli jäljellä n. 0,5 litraan (kuudelle). Toi lisää vasta toisella pyytämällä. Palvelu oli muutenkin hieman epäystävällistä ja kömpelöä. Tarjoilija ei jaksanut aina kiertää pöytää vaan laittoi asiakkaat ojentelemaan annoksia toisillensa.

Jälkiruoaksi banaania hunajakastikkeessa oli liian makea. Peruskahvi oli kammottavaa, seissyttä ja tosi kallista: pieni kuppi 3,5e.

Kukaan seureesta ei ole hyvinkääläinen, emmekä siis tiedä paikkakunnan tasoa. Tämä ravintola ei miellyttänyt.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 25€ Hinzugefügt: 26.04.2015
Note 0

Perjantain lounaslistan malai kofta sulaa suuhun. Parhaimpia etnisiä paikkakunnalla. Salaattipöytä nyt on mitä on.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 14.01.2015
Note 0

Maukasta nepalilaista ruokaa. Lounaalla saa vatsan täyteen. Nepalilainen tee ei ollut niin hyvää kuin mitä olen nepalilaisesta ravintolasta aiemmin saanut. Palvelu nopeaa. Ravintolatila hieman synkkä.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 9€ Hinzugefügt: 30.12.2014
Note 0

Erittäin hyvä Nepalilainen. Hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti kärkipaikka Hyvinkäällä.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 20.12.2014
Note -1

A la carte listalta ruoka ja jälkiruoat todella hyviä. Palvelu nopeaa ja ystävällistä. Riisiä annoksessa hiukan liikaa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 35€ Hinzugefügt: 23.11.2014
Note -1

Community

Fans (1)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (1)


Standort

Hämeenkatu 13-17, 05800 Hyvinkää - Route
0440399901
http://www.ravintolabasecamp.fi/

Options