Öffnet um 12:00

Cafe Medicin Man

Note 3.5 / 5

Bewertungen (42)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Parmesan chicken tosi hyvä annos, jossa parasta on limeaioli. Jäätelöannos oli yllättävän suuri ja ihanan monipuolinen. Ainoastaan tummasuklaa-jäätelöstä en välittänyt, joten syötin sen seuralaiselle. Vika ei ole jäätelössä vaan henkilökohtaisesti en pidä tummasta suklaasta. Seuralaisen uuniomena-annoksen paistos oli aika pieni. Hänellä pääruokana marmorihärkä, joka tuntui ensin pettymykseltä sitkeytensä vuoksi mutta onneksi suurin osa pihvistä oli hyvä.

Tunnelmallinen paikka, jonne menen varmasti monta kertaa uudelleen. Keittiö menee kesäkuussa sunnuntaisin turhan aikaisin kiinni huomioiden, että moni voi kesälomalla olla liikkeellä myöhempään. Heinäkuuksi ravintola näköjään sulkeutuu kokonaan.

Klassikkoruoat löytyivät paperisessa á la cartessa vasta jälkiruokien jälkeen, joita emme tietenkään siis huomanneet ennenkuin olimme jo tilaamassa jälkiruokia.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 27€ Hinzugefügt: 19.06.2017
Note 0

Medari oli aikoinaan aivan loistava valinta ison nälän yllättäessä. Tätä nykyä ruuan laatu on kummasti huonontunut, annoskoot pienentyneet sekä palvalusta tullut väliinpitämätöntä. Näin siis kerrotaan, parasta käydä toteamassa ihan itse.

Ensivaikutelma on positiivinen, huolimatta kiireestä ( perjantai-ilta ) miestarjoilija ottaa meidät ystävällisesti vastaan ja palvelee meitä muutenkin kiireettä ja asiantuntevasti.

Itse valitsen Korean burgerin, tyttöystävälleni punajuuripihvejä. Itse ruoka ei valitettavasti täysin odotuksiamme täytä ; burgerini sämpylä on sitä tuttuakin tutumpaa valmispullaa, jota jokainen voi hakea lähimarketista huokeaan hintaan kotiinsa. Sitä vastoin liha + lisukkeet ovat erinomaisia, myös maustaminen onnistunut hyvin. Tyttöystäväni mainitsi annoksensa olevan hyvää keskitasoa.

Erikoismainita tulee antaa taustamusiikin maltillisesta voimakkuudesta sekä jo aiemmin korostamastani asiallisesta palvelusta. Ruoka tosiaan oli hyvää, vielä kun kiinnitettäisiin huomiota niihin kuuluisiin " pikkuasioihin" Esim. laadukkaat sämpylät burgereihin ja hivenen isommat annoskoot oltaisiin jo varsin hyvässä jamassa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 04.06.2016
Note 0

Käytiin kaverin kanssa syömässä perjantaina 5. 2. Burgerit vedettiin ja hyvää oli.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 12€ Hinzugefügt: 06.02.2016
Note -2

Hampurilaisateria oli pettymys. Tehty vaalealle valmishampurilaissämpylälle varsin kuivakoilla täytteillä. Bataattiranskalaiset maistuivat kyllä. Maksussa oli hässäkkää ja tätä pohtimaan saapui koko henkilökunta. Koimme palvelun pilkun viilaamisena. Eivät antaneet kahden syöjän käyttää kahta
lounasseteliä!! Jäi kökkö maku koko paikasta.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 04.02.2016
Note 0

Marmoripihvi aiolilla loistava. Maalaisranskalaiset normaaleita ranuja.
Asiakaspalvelu ala-arvoista. Ilmoitimme ison 10 hlö seurueen tulevaksi 1h ennen sulkemista, pelkkä pääruoka tilauksena. Myyjä olin alusta alkaen pettynyt kun asiakkaita tulee la iltana tunti ennen sulkemista. Only in Finland!!!! Herätkää jos meinaatte yrittää jatkossakin! Palvelu tökkivää, kiireistä ja koppavaa!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 17.01.2016
Note 0

Syönyt paikassa useita kymmeniä kertoja ja kuuluu omasta mielestäni kärkikaartiin Hyvinkään ravintoloissa. Vähän kasvisvaihtoehtoja eli enemmmänkin lihapaikka. Tätä ei voi verrata ketjuravintoloihin.
Viimeksi käydessäni metsäsienikeitto osottautui huonoksi herkkusienikeitoksi ja jäi syömättä. Yleisesti pidän paikan ruuista.
Nykyinen menu on mielestäni askel huonompaan suuntaan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 30€ Hinzugefügt: 03.09.2015
Note 0

Mukavan oloinen kellariravintola ja ruoka maistuvaa! Ainoa ongelma oli sunnuntai iltapäivän sesonki ja vain kaksi tarjoilijaa, jotka koittivat kyllä ehtiä palvelemaan kaikkia asiakkaita. Nyt joutui puoli tuntia odottamaan pääruuan jälkeen pöydän korjausta ja jälkiruokalistoja. Palvelu sinänsä oli kyllä ystävällistä. Myös muissa pöydissä tilausten odottelua. Ei ehkä kannattaisi omistajien säästää henkilökuntakuluissa. Siinä äkkiä säästää "itsensä hengiltä"!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 25€ Hinzugefügt: 23.03.2015
Note 0

Mitä on tapahtunut Medicin manin ruoalle? Määrä ei korvaa laatua. Alkuruoan katkaravut leivitetty, samoin pääruuan sipulirenkaat elikkä maistuivat lähinnä keitinrasvalle. Pihvi tunkkaisen makuinen, kastiketta annosteltu soppakauhalla niin että koko lautanen lillui siinä. Salaatti oli loppu! Valkosipuliperunoita olisi riittänyt kolmelle syöjälle. Huh huh mitä mättöä. Onkohan kokki vaihtunut.
Kokonaiskokemus oli paha pettymys kun odotusarvo aikaisempien käyntien perusteella oli korkealla. ABC peittoaa tämän mennen tullen.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 45€ Hinzugefügt: 19.07.2014
Note 0

Tulimme tänne extempore syntymäpäiväillalliselle. Tarjoilijat erittäin miellyttäviä ja rentoja. Ruoka mahtavaa. Hintataso ok. Suosittelen käymään kyseisessä paikassa todella paljon.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 40€ Hinzugefügt: 26.04.2014
Note 0

Ravintolassa ei ollut kuin muutama asiakas meidän lisäksemme.
Tarjoilija tuli heti kysymään juomatilauksiamme ja muille tuli juomat hyvin nopeasti, minulle ei lainkaan. Kysäisimme ehkä n. 15 min odottelun jälkeen asiasta. Juoman tuleminen kesti tästäkin huomattavan kauan vaikka naistarjoilijat eivät olleet kiireisiä - liekö sitten hajamielisiä vai missä vika.

Kun ruoka tuli, niin kaikille meistä tuli oikeat annokset, itsellenikin tuli oikea annos mutta pihvin kypsyysaste oli raaka vaikka tilasin kypsän. Kun tästä kysäisin niin asia korjattiin ja seuraava annos oli tosi hyvä!

Tunnelmaltaan kiva paikka! Oikein viihtyisä.

Jostain syystä eräillä naistarjoilijoilla on palvelu hidasta ja hieman nokkavaa. Kun taas miestarjiolijat ovat huippuluokkaa.

Kannattaa varmistaa erikoisruokavaliot tilaamisen yhteydessä vaikka listalla lukisi siitä! Koska itse meinasin saada väärän ruuan ja tästä olisi seurannut vatsakipuja loppuillaksi.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 18.01.2014 Vorherige Bewertungen ansehen (2)
Note 0

Community

Bilder

Fans (3)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (1)


Standort

Uudenmaankatu 1, 05800 Hyvinkää - Route
019-414 699
http://www.medicinman.fi

Options