paulinak

Tunnelma Lehtovaaran ovella heittää vieraan 1950-luvulle. Klassinen sisustus henkii historiaa vaikka istahdammekin modernin lasikuistin kulmapöytään. Klassikkoja löytyy myös lautaselta - graavattua kampasimpukkaa, maa-artisokkakeittoa ja tietenkin paikan bravuuri, Coeur de filet Provençale. Konstailematonta, hyvää ja asiallista - niin ruoka kuin palvelukin. Nostalgian kaipuuseen ja raavaan ruoan makuun, ei niinkään bistrosukupolvelle.

Parasta Helsingissä! Loistavaa ruokaa ja ihana, asiallisen rento palvelu.

Kotoisa pikkubistro laitakaupungilla. Sopivan laaja ruokalista ja vieläpä päivän erikoiset erillään liitutaulula. Valinta kohdistui pääsiäisyllätykseen (pinaatti-parsakeitto viiriäisenmunaleipäsellä - hyvää!) ja miekkakalaan, joka sekin oli erikoislistalla.

Ainoa miinus ruokien suhteen tuli miekkakalan ylikypsyydestä, jonka kerrottiin johtuvan valkoviinimarinadin vaikutuksesta. No - hyvää kala oli hieman liian kypsänäkin.

Henkilökunta oli oikein ystävällistä, mutta pieni arkuus palvelusta paistoi läpi. Viinien tuntemus ei ollut vahvin puoli, mutta hyvin pärjättiin senkin kanssa. Kokonaisuudessaa mukava, kotoisa ja herkullinen bistro!

Viimeistä pöytää myöten täynnä oleva Patrona tarjoili maistuvaa meksikolaista. Alkupalaksi tarjoillut talon nachot guacamolella olivat tuoreita ja maukkaita - ihanaa vaihtelua valmisnachoihin. Samaa autenttista, kotitekoista linjaa jatkoivat pääruoaksi tilaamani lammastacot. Palvelu oli asiantuntevaa ja reipasta, tila viihtyisä vaikkakin iloisen hälyinen. Sopiva ravintola rentoon illanviettoon!

Aurinkoinen ruokajuhla keskellä Helsinkiä!
Etsimme kädet täynnä Vitello Tonnatoa (Toscanini) ja Kylmää savusärkikeittoa kurkkutartarilla (Juuri) paikkaa mihin istahtaa - koko alueella oli vain kourallinen istuinpaikkoja. Onneksi aurinko hemmotteli ja saatoin heittää kaulahuivin nurmelle viltiksi. Alkupalat maistuivat kyllä. Varsinkin Juuren keitto suli suuhun ja toimi erinomaisesti viereisestä kojusta noutamani australialaisen viognierin kanssa. Vähän tunnelmaa latisti muoviset aterimet ja onnistuin saamaan kunnon palkeenkielen huuleeni terävästä lusikasta. Ehkä ensi kerralla saa vuokrata myös oikeat aterimet?

Pääruoan hain Farangista. Rapeaa possua ja palmusokerikaramellia halusi muutama muukin, sillä tähän telttaan sai jonottaa kauan. Mutta possu oli täysin sen arvoista! Kaveri haki samaan aikaan Hevosen fileetä raparperin kera ravintola C:stä, mutta annos hävisi kyllä possulle mennen tullen. Olisin voinut hakea saman tien toisen annoksen porsasta ja ottaa vielä kyytipojaksi houkuttelevat Vihersimpukat Nahm Jim kastikkeella. Suuntasimme kuitenkin jälkiruoille, minä Aitoon ja kaveri Smöriin.

Aidon Mallasvanukas karpaloilla sopi omaan makuuni hyvin, sillä se ei ollut turhan makea ja maltaan maku oli enemmän oluinen kuin mämminen. Silti Smörin Pannacotta raparperilla ja herukanlehtisorbetilla voitti heittämällä jälkiruokatastingin.

Upea tapahtuma ja tasokasta ruokaa - tätä lisää Helsinkiin!

Kesäisen perjantai-illan ravintolavalinnaksi sopi täydellisesti Helsingin edustalla Valkosaaressa sijaitseva NJK. Pikkuinen paatti nouti meidät mantereelta ja minuutin mittaisen matkan hinta lisättiin näppärästi suoraan laskuun.

Purjehdusseuran huvilan hehkeimmät hetket ovat selvästi olleet muutama vuosikymmen sitten, mutta ilta-auringossa kylpiessään rakennuksen ruokasali oli hyvinkin viihtyisä. Päädyimme oivallisen kuohuvan (Maschio Prosecco Extra Dry, Italia) seurassa menukokonaisuuteen, joka lohkesi Stockmannin kanta-asiakkaalle huokeaan hintaan. Ensimmäisenä eteemme tuotiin Toast Skagen. Jos täydellisiä skageneita on olemassa, NJK:n versio oli varmasti lähellä sellaista. Rapeapintaiseksi paahdetulla vaalealla leivällä lepäsi maukkaan majoneesinen raputahna, siianmätiä, tilliä ja rinnalla vielä retiisiä. Komeuden kruunuksi valitsin hedelmäisen kuivan valkoviinin (Philipp Kuhn, Riesling Tradition, Pfalz, Saksa). Hieno aloitus.

Pääruoka tuotiin pöytään ennätyksellisen nopeasti, vaikka sali oli jo alkanut täyttyä suomenruotsalaisista seurueista. Vain asteen verran liian kypsä châteaubriand oli täydellisen tasalaatuinen ja maistui mainiolta konjakki-kermakastikkeen, perunakakun, piparjuurivoin ja palsternakkapyreen kanssa. Viiniksi valitsin espanjalaisen punaviinin, jonka rypäle, Ribero del Duero, tunnetaan paremmin nimellä Tempranillo (Emilio Moro, 2008). Ateria päättyi makeasti klassiseen crème brûléehen, minkä kanssa tarjottiin mehustettuja mansikoita ja metsämansikkasorbettia.

Kokonaisuutena ravintola NJK toimi hyvin. Palvelu oli asiallista ja paikka oli klassinen. Matka veneellä Valkosaareen teki sekin osansa fiilikseen. Voisin kuvitella vieväni vaikkapa kesävieraat ihailemaan Helsinkiä mereltä päin NJK:n herkkujen ääreen.

Hyvää ruokaa edullisesti viihtyisässä ympäristössä. Suklaafondant sulaa suuhun...Sopiva ravintola perjantai-illan treffeille puolison kanssa - tulen palaamaan Leoniin uudelleen!

Kauppatorin kupeessa, tunnelmallisessa kivijalassa nautiskeltiin Offeriumista ostettu Arctic Ocean -tarjousmenu kahden kesken. Lauantai-illasta huolimatta paikka oli lähes tyhjä. Ruoka oli maistuvaa, mutta ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta. Kuohkea rapukeitto haukimurekkeella alkuruokana jäi menun vahvimmaksi osaksi. Henkilökunnan asenne vaihteli. Toiset jaksoivat hymyillä ja toisille viinien suosittelukin tuntui olevan jo liian vaivalloista. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä ja illasta jäi mukava fiilis.

Kerrassaan maukasta kotiruokaa Hakaniemen hallin kupeessa. Perjantai-iltapäivänä paikka oli lähes viimeistä tuolia myöten täynnä. Murretun oranssit seinät ja 50-luvun henkiset kalusteet antoivat oivat puitteet lounaalle.

Iloinen vastaanotto kassalla teki kivan fiiliksen ja siitä suoraan pääsinkin jonottamaan päivän annosta: lihapullia kermakastikkeella, muusia ja tietenkin runsas salaattipöytä. Lisäksi tarjolla oli paria eri leipää ja ruokajuomaksi vettä. Maitoa olisin jopa kaivannut muhkeiden lihapullien kaveriksi.

Buffeessa tapahtuu helposti ns. ruotsinlaivailmiö, kuten nyt Raikussakin. Keskikokoisena naisihmisenä lapoin nälissäni lautasen ääriään myöten täyteen - kuusi (6) reippaan kokoista lihapullaa, säästelemättä muusia ja iso kauhallinen paksua kermakastiketta. Lautasmallin mukaan sentään täytin puolet lautasesta raikkaan salaattipöydän antimilla: kanasalaatilla, raasteilla, suolakurkuilla ja punajuurilla.

Mureita pullia, kuin mummon tekemiä. Myöskään muusista ei löytynyt valittamista - koostumus oli pehmeää ja tasaista. Taatusti kermaa, tai ainakin täysmaitoa, mukana.

Annos siis maistui ja jälkiruoaksi hain vielä täpötäydestä vatsasta huolimatta annoksen hintaan kuuluneen kahvin. Eikä siitäkään löytynyt valituksen aihetta. Suosittelen Raikua Hakaniemessä lounastajille iloisin mielin!

Kampanjahintainen lounas ei todellakaan toivottanut tervetulleeksi. Buffetpöydän antimet koostuivat liisterimäisestä perunamuusista, mousssakasta (joka käytännössä tarkoitti tomaattikastikkeeseen pilkottuja perunoita) pennepastasta ja harmaista jauhelihapihveistä minimaalisen salaattipöydän kera. Ruokien nimet olivat huonosti esillä, pöytä oli likainen ja palvelu korkeintaan keskinkertaista. Huono fiilis jäi, en suosittele. Iltaisin paikka on kokemukseni mukaan ollut ihan ok, hyviä pizzoja ja muuta italiahenkistä purtavaa.