Diffler

4 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (4)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: South China kiinalaista

Ei näin. Suuri pettymys. Saavuimme paikalle 45min ennen lounasajan loppumista. Maksettuamme huomasimme, että kaikki ruuat, mukaanlukien riisi, olivat aivan lopussa.

Tästä ei henkilökunta meille kertonut ja oletimme, että tietysti ruokaa tulee lisää. Saimme kaavittua kasaan annokset astioiden pohjalla lilluvista objekteista, jotka myöhemmin tunnistimme kasviksiksi ja lihapaloiksi. Lisää tutkimusmateriaalia ei ollut saatavilla, sillä ruokaa ei pyynnöstä huolimatta enää ollut tulossa.

Meidän jälkeemme vielä kehdattiin myydä jollekin naiselle lounas alennettuun 5€ hintaan. Ihan reilua antaa alennusta, mutta kun jäljellä on enää mustaa litkua ilman pienintäkään lihapalaa tai riisiä niin hinta on ehkä hieman yläkanttiin.

Ruuan laatu oli loppumisen lisäksi myös pettymys. Makua ei löytynyt ja riisi oli pohjaan palanutta.

Tunnelma oli kolkko ja kaikissa koristeissa, kuten maljakoissa, oli hintalaput! Täh? Hieman tuntui kuin olisi uppoavassa laivassa ollut syömässä.

Lounasajan loppuessa ei siis kannata missään nimessä käydä. Alussa ruokaa varmaan on, mutta maku ei yllätä missään mielessä. En suosittele.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 07.11.2011
Arvosana: 4

Ravintola: Rollhouse rullaruokia ja salaatteja

Kahteen kertaan käyty ja molemmilla kerroilla paikka lunasti odotukset. Kaksi moneen kertaan esitettyä kehua pitävät vahvasti paikkansa, henkilökunta on erittäin mukavaa ja kastikkeet uskomattomia.

Paikka rikkoo vahvasti käsitykset perinteisistä kebab paikoista, joksi sitä voisi etukäteen ehkä luulla. Erittäin mukava, kodinomaisen lämmin sisustus ja ilmapiiri.

Annoksiin ja niiden ulkonäköön on panostettu ja jälleen voidaan nähdä, että ollaan ravintolassa eikä missään pikaruoka kojulla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 07.11.2011
Arvosana: 4

Ravintola: Red Apple kiinalaista

Erittäin hieno kokemus. Hieman sivussa muista lounaspaikoista Sanomatalossa sijaitsee Red Apple. Heti sisään astuttaessa asiakasta tervehtii kiinalaisia härpäkkeitä, aurinkovoimalla toimiva vesiputous ja monta pientä pään heiluttajaa. Sisustus on tyylikäs, mutta silti kiinalaishenkinen vaikka yhtään punakultaista Tiimari-tyyppistä muovikoristetta ei onneksi missään näy.

Ruokailijalla on monta hyvää pöytävaihtoehtoa. On useita yksityislooseja sekä syrjässä, että aivan buffetin vieressä, on normaaleita pöytiä sekä yksi pöytä ison sohvaryhmän ympäröimänä. Varaa valita itselle ja omalle ryhmälle kyllä löytyy.

Jos pöytävaihtoehtoja on hyvin niin on kyllä myös ruokavaihtoehtojakin! Buffettiin kuuluu monta erilaista ruokavaihtoehtoa, jotka kaikki eivät ole sitä samaa perushöttöä mitä joka paikassa on tarjolla. Esimerkiksi friteeratut kiinalaiset leivät sekä osterihärkäkastike olivat hienoja kokemuksia. Löytyi myös erilaisia pihvejä sekä montaa erilaista kastiketta maapähkinäkastikkeesta aina tuttuun hapanimeläkastikkeeseen asti. Riisi oli ihan ok, mutta verrattuna muiden ruokien erinomaisuuteen sen ehkä huomasi. Riisi oli ainoa asia, jonka arvostelisin ehkä jopa hieman huonommaksi kuin muissa kiinalaisissa ravintoloissa. Huonoa se ei kuitenkaan missään nimessä ollut, mutta pisti vain silmään muun erinomaisuuden joukossa.

Virvoitusjuomien loputon tankkaus kuului myös hintaan ja tämä tuli positiivisena yllätyksenä.

Palvelu oli hienoa. Jatkuvasti ruokien ympärillä hääri joku availemassa ja sulkemassa lämpökansia ruokien päältä tarpeen mukaan. Tarjoilijat siivosivat pöytiä juoksujalkaa vaikka paikka ei edes ollut täynnä, halusivat vain ilmeisesti pitää paikan siistinä.

Paras lounas-kiinalainen, jossa olen käynyt, ehdottomasti! Suosittelen. (Joskin aiemmassa arvostelussa mainittu Tang Dynasty on vielä kokematta...)

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 02.12.2011
Arvosana: 1

Ravintola: Grand Shanghai kiinalaista

Hyvää peruskinkkiä!

Harvoin tulee vastaan sattumia tai muuta huomautettavaa. Ruokatarjonta lounailla vaihtelee kiitettävästi, mutta suosikit pysyvät onneksi aina menussa. Välillä vastaan on tullut aivan uusia ja mielenkiintoisiakin tuttavuuksia. Välillä taas nämä uudet ovat hieman heikompitasoisia...

Palvelu on kohtuullista, heti ovella tervehditään ja kun vesi kannu on tyhjenemässä se yleensä täytetään heti ilman että siitä pitäisi huomauttaa.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 30.08.2011
Arvosana: 0


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit