Avautuu 12:00

Amarillo Flamingo

Arvosana 2.3 / 5

Arvostelut (63)

Saavuimme ravintolaan klo 21, meillä oli pöytävarattuna. Ensimmäinen tarjoilija, joka näki meidät, katsoi, käänsi selkänsä ja jatkoi haarukoiden ja veitsien tarkistelua. Hetken odottelun jälkeen tiskiltä mies huikkasi, että kolmas pöytä edestä on vapaa. Toisin sanoen, tämä oli heidän käsityksensä pöytiin ohjauksesta.
Pääsimme istumaan ja odotettuamme tuli tarjoilija kysymään juomia. Alkudrinkeistä toinen oli todella hyvä, mutta frozen strawberry margaritassa oli kummallinen jälkimaku. Maku tuli pakastemansikoista. Tarjoilija, joka toi juomamme tokaisi, että te olette varmaan jo tilanneet ruuat, johon vastasimme, että emme ole. Lapset tilasivat hampurilaiset, mieheni road tripin ja itse tilasin pork pibilin. Samassa tilasimme lasilliset valkoviiniä. Pöytäämme kuitenkin kannettiin punaviiniä, jonka tarjoilija tajusi itse, kun laski lasit pöydälle.
Ruokia saimme odotella 45 minuuttia, vaikka paikka ei ollut läheskään täynnä. Lapset saivat burgerinsa, jotka aikuisen silmään näyttivät hieman ”alastomilta”, mutta lapset olivat tyytyväisiä. Mieheni ruoka maistui oikein hyvin, mutta minun oli suuren suuri pettymys. Ensimmäisellä puraisulla se oli ok, toinen sai aikaan todella pahan polttelun suuhuni. Yritin muutaman palasen possua syödä, mutta se oli mahdotonta. Tulisuus oli aivan liikaa, niin että hiki valui otsalla. Myös mieheni maistoi annostani ja sanoi, että ei sitä pystynyt syömään. Tarkistin ruokalistasta, oliko mainintaa tulisuudesta, ei ollut. Jätin ruuan muutamaan haarukalliseen.
Ruokailun aikana yksikään tarjoilija, ei katsonutkaan meihin päin, että olisi pystynyt kertomaan, että ruoka oli syömäkelvotonta. Odotimme tovin, että tarjoilija ymmärtäisi tulla pöytäämme, jolloin voisin tilata esimerkiksi jälkiruokaa, jotta olisin päässyt kovasta nälästäni. Tarjoilija vain sanoi: ”Te haluutte vissiin laskun?” Tällöin tein päätöksen, että en laittaisi paikkaan enää yhtään rahaa, joten otimme vain laskun ja lähdimme.
Tarjoilijat eivät valitettavasti olleet kovinkaan halukkaita palvelemaan asiakkaita.
Itseä ihmetyttää kovin, miten Sokos hotel flamingo viitsii sisäänkirjautuessa edes mainostaa kyseistä paikkaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 21€ Lisätty: 20.04.2019
Arvosana: 0

Hampurilaiset ovat aina olleet hyviä ja todella täyttäviä. Niin täyttäviä ettei tarvitse ottaa edes alkupalaa tai jälkiruokaa. Kana on kyllä mautonta, sitä voisi vähän maustaa. Usein saa odottaa ruokaa sen 40min kun on niin kiirettä mutta tarjoilijat kyllä kertovat siitä ennenkuin menee edes pöytään istumaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 09.01.2018
Arvosana: 0
Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Annos hyvin pieni. Listassa luki että ranskalaisia reilusti, niitä oli kuitenkin pienen pieni kasa hampurilaisen vieressä. Hampurilainen oli hyvänmakuinen mutta sekin pienehkö! Annos muistutti hesen tai mäkkärin ruokaa. Oisin halunnut vaihtaa hampurilaisesta pois bbq kastikkeen, mutta siitä olisi tullut 1,5euron lisämaksu! Huono mieli ja nälkä jäi tästä kaikesta käteen. En mene enää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 11.02.2016
Arvosana: 0

Amarillo Big Burgerin mukana tarjoiltiin syömäkelvottomia pakasteranskalaisia. Asiasta huomautettuani kerrottiin vain, että keittiö on vielä vähän uudenvuoden takia sekaisin. Uusia ranskalaisia ei tarjottu, eikä muutakaan kompensaatiota asiasta saatu.

Tarjoiltu oli hidasta ja eikä toiminut tilausjärjestyksessä. Kaiken lisäksi vieressä istunut pöytä sai aluksi meidän annokset. Nuo annokset vietiin takaisin keittiöön ja arviolta minuutin päästä tuotiin kumpaankin pöytään samanaikaisesti oikeat annokset. Arviomme mukaan meille tuotiin samat annokset, jotka oli viety ensimmäisenä naapuripöytään.

Burgeri oli maistuva, mutta kaikki muu ala-arvoista.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 06.01.2016
Arvosana: 0

ylihintaista perussafkaa, perus räkälän safkat=> nää safkat. pienin "xxl" burgeri mitä olen syönyt. Palvelussa ei moittimista. jälkkäri brownie aika pirun hyvä, mutta aivan liian pieni

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 21.11.2015
Arvosana: -1

Annokset olivat kylmiä ja mauttomia. Todella iso pettymys, vaikka odotukset eivät ketjuravintolan suhteen korkealla olleetkaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 15.08.2015
Arvosana: 0

Valitsimme listalta hampurilais ateriat. Odotimme ruokaa 2 tuntia.......kun ruuat saapuivat oli oman hampurilaiseni pihvi täysin raaka ja isännän annos ihan kylmä. Tarjoilija antoi kokille palautetta joka vain tuhahteli. Ei enään sinne kiitos.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 21€ Lisätty: 09.07.2015
Arvosana: 0

Saavuttuamme ohjattiin meidät nopeasti pöytään, mutta siihen se jäikin. Saimme tovin odotella jo pelkkiä juomatilausten ottoa vaikka ravintolassa oli n. 4 pöytää ja varmaan viisi tarjoilijaa. Kun tarjoilija tuli kysymään ruokatilauksia, ei hän vaikuttanut kovin asiakaspalvelu intoiselta tuijotellessaan lattiaan yms. Ja nojaillessaan viereiseen pöytään. Ruoat tulivat nopeasti, seuraavakaan tarjoilija ei silti vaikuttanut sen kiinnostuneemmalta työstään; hyvä kun toivotti hyvää ruokahalua ja sekin tuli niin vastenmieliseen sävyyn että olisi jättänyt sanomatta. Puolet ajasta nojaili asiakkaiden nähden tiskiin näyttäen siltä että olisi missä vain muaalla mieluummin kuin töissä ja kovaan ääneen myös kailotti kuinka enää 25min työaikaa jäljellä ja pääsee pois. Noh, ruoka oli kuitenkin ihan ok vaikka kukaan ei sen maistumista kysellytkään. Seuralaiseni olisi varmaan kaivannut myös lisää juotavaa, mutta tarjoiloiden työnkuvaan ei taida kuulua kysellä kuinka asiakkaat voivat. Kun olimme syöneet, oli ravintolassa lisäksemme enää kaksi pöytää ja n. Neljä tarjoilijaa. Lautasten keräämiseen meni silti varmaan puoli tuntia. Tässä vaiheessa olin jo todella turhautunut ja yritin saada tarjoilijoihin katsekontaktia, ja vaikka sen sainkin niin eivät lautaset edestämme kadonneet. Lopulta onneksi vaaleahiuksinen tarjoilija huomasi että kaipailen tarjoilijaa ja sai jonkun vaivautumaan luoksemme. Tiivistys: ruoka ok, palvelu aivan surkeaa ja välinpitämätöntä! Ainoat kiitokset vaaleahiuksiselle, varmaan vuoropäällikölle, jonka ansiosta pääsimme jatkamaan vielä iltaa muuallekin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 24€ Lisätty: 29.05.2015
Arvosana: 0

Lohisalaatissa kala pilaantunutta ja lisäksi sai tunnin odottaa kyseistä annosta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 17.05.2015
Arvosana: 0

Lounaslistalta valitsin tänään 16. 2.2015 burgerin. Se oli huonoin ravintolassa syömäni burger -ateria. Erittäin ohut, einesmakuinen pihvi, lisukkeena hieman majoneesia ja tomaattia. Sämpylä halpaa höttöä. Ohuita, kuivakkaita ranskalaisia varsin niukasti. Järkyttävä kokemus. Kaverini söi kanasalaatin, joka sekin näytti yhtä aneemiselta. Ei tarvi mennä toista kertaa.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 16.02.2015
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Tasetie 8, 01510 Vantaa - Reitti
http://www.amarillo.fi/

Vaihtoehtoisia ravintoloita