Unipaasi

Tertin kartanossa tulee käytyä yleensä aina kerran kesässä. Eikä alkuruokapöytä ole kertaakaan pettänyt. Löytyy monenlaista kalaa ja lihaa, raikkaita salaatteja, erinomaisia leipiä, hyytelöitä ja muita herkkuja.
Parin alkuruokakierroksen jälkeen maha onkin sitten jo aika täynnä, eikä pääruokaa enää paljon mahdu. Sillä ei ole niin väliä, koska pääruokaan kartanolla ei selvästikään niin paljon panosteta. Viimeksi oli peuraa, joka ei ollut kummoista.
Jälkiruoat sitten taas ovat herkkua. Varsinkin jos sattuu olemaan Brita-kakkua. Myös uunijuusto marjojen kera on hyvää.

My First Chez Dominiquen-tarjouksen innoittamina uskaltauduimme viimein pyhistä pyhimpään. Olo on vähän kuin kirkkoon saapuisi. Pipo pois päästä ja aristellen sisään. Vastaanotto on kuitenkin oikein lämmin ja fiilis heti hyvä. Henkilökunta ei olekaan mitään nokka pystyssä väkeä.

Valitsemme 6 ruokalajin menun, mutta silmään pistää, että lounaskaan ei olisi ollenkaan pahan hintainen. Ihme ettei paikalla ole enempää väkeä.

Sitten alkaa tulla monenlaista annosta pöytään. Hyvin pieniä annoksia. Maut eivät ole yhtään niin ufoja tai voimakkaita kuin olin kuvitellut. Makumaailma on ennemminkin hienovarainen, eikä ollenkaan eksoottinen. Osaavissa käsissä on tehty erinomaista ruokaa sellaisista perusaineksista kuin sipuli ja varsiselleri. Tietysti lautasilta löytyy myös tryffeliä ym. fiinimpää. Viinit ovat ihan parhaita, mitä olen missään maistellut.

Kolme tuntia kuluu kuin siivillä ja sitten on aika poistua paikalta tyytyväisenä. Olo on kevyt, ei yhtään ähky. Vähän tekisi jotain mieli syödä itseasiassa. Lihis tai jokin maistuisi. Onko annosten pienuus sitten hyvä vai huono asia, en osaa sanoa. Selvää kuitenkin on, että tämä ei ole mikään mättöpaikka.

Kaikenkaikkiaan aivan mahtava kokemus, ei varmasti koskaan unohdu.

Miljöö on upea. Asemarakennus on vanha arvokas rakennus ja itse ravintola on kauniisti sisustettu. Ruoka sitten taas...

Alkuruoaksi tilattiin ankeasta valikoimasta kanttarellikeitto. Maku oli hyvä ja kanttarellit maistuivat kivasti, mutta keitto oli vähän turhan haaleaa.

Pääruokalista oli pitkä ja yksitoikkoinen. Pihvejä, pihvejä, pihvejä. Broileria, pastaa, leipiä ja hampurilaisia. Tultiinko vahingossa Martiinaan? Meininki kuin suoraan 20 vuoden takaa. Oli vaikea mieltää sisustusta ja ruokalistaa samaan paikkaan kuuluvuksi. Seinillähän pitäisi olla villisianpäitä ja sellaista.

Päädyimme sitten pihvilinjalle. kun kerran pihvipaikassa sitten kuitenkin selvästi oltiin. Pippuripihvi oli ihan ok, mutta lisukkeita ei voi kehua. Perunoita ja kastiketta oli kauhea läjä. Lisäksi vähän punasipulia ja paprikaa, päälle herneenversoja. Perunat olivat selvästi pakastekamaa. Paistetut perunat jotensakin syömäkelpoisia, lohkoperunat syömäkelvottomia. Aivan kuin jo kertaalleen valmistetut ja jäähtyneet pakasteperunat olisi heitetty mikroon. Vanhan rasvan maku oli todella inhottava.

Pääruoan jälkeen ei sitten enää paljon jälkiruokaa mahtunut. Suklaa- tai juustokakkua ei voinut edes ajatella, joten päädyimme pannacottaan, joka olikin oikein hyvän makuinen. Mustikkahilloketta oli vaan ihan liikaa ja annos oli rumasti koottu. Ja miksi ihmeessä päälle piti laittaa ananaskirsikka? Se oli turhake.

Tällaista paikkaa on kuulemma Riihimäelle kaivattu. Olen eri mieltä. Riihimäellä on jo aivan tarpeeksi keskinkertaisia pihvipaikkoja kebab- ja pizzapaikkojen lomassa. Asema X ei tuo mitään uutta. Vaikea nähdä, että paikka pystyisi petraamaan itseään ylös keskinkertaisuuden suosta. Minkäänlaista kunnianhimoa ei vain ole.

Pitkästä aikaa Juuressa. Aina olen paikasta pitänyt ja sen vuoksi yhä uudestaan palannut, mutta aina on ollut myös jotain pientä mutinan aihetta. Sitten viime vierailun Juuri on saanut paljon suitsutusta ja hyvää julkisuutta. Ja ihan syystä, Juuri tarjoaa nyt parempaa ruokaa kuin koskaan.

Sapassetti oli silkkaa nannaa. Haukitartar nerokas, hiilisilakat oikein hauskoja, jokirapukaalikääryle suussasulava, Hauhalan hanhi hyvää!!! ja punajuuri-pähkinämurekin ihmeellisen herkullista.

Pääruokana oli revittyä luomukaritsan lapaa, kurpitsapannukakkua ja luuydinkastiketta. Ihan heti ei olisi itselle tullut mieleen tarjota karitsaa pannukakun kanssa, mutta hyvin toimi. Ja luuydinkastiketta oli juuri sopivasti kostukkeena. Lisukkeena vielä täydellisiä porkkanasuikaleita. Ei voi moittia.

Jälkiruokana suklaa-omenafondant. Suklaajälkkärit eivät yleensä ole minun juttuni, ja aina ennen Juuri on ollut heikoimmillaan juuri jälkiruoissa, mutta nyt homma toimi. Fondant oli täydellinen valinta jouluiseen iltaan.

Loistava paikka, mukava tunnelma, herkullinen ja kekseliäs ruoka. Tulen varmasti palaamaan.

Konfrenssivieraana tuli syötyä lounas täällä.

Alkuruokana oli jonkinlainen katkarapukuppi, joka ei ollut yhtään hullumpi. Pääruokana ihanan mureaa härkää, uunijuureksia ja kastiketta. Jälkiruokana kuppi kahvia ja pala suklaata.

Viinpaketti oli kuulemma kadonnut jonnekin, joten ruokajuomana oli vettä. No, eipä tuo haitannut, arkipäivä kuitenkin.

Hintatasosta on vaikea sanoa mitään, kun en itse maksanut, enkä tiedä paljonko maksoi. Siksi hinta-laadulle lonkalta vedetty kolmonen.

Ihan hyvää keittoa, erittäin hyvällä hinta/laatusuhteella. Ahdas ja tunnelmallinen paikka. Tästä tulee takuulla yksi vakiopaikoistani.

Silliä perunalastulla? Tyrniä ja sinihomejuustoa? Ei kuulosta kovin hyviltä ideoilta, mutta kyllä ne ovat. Olosta kun poistuu, niin on fiilikset korkealla. Annokset on olleet juuri sopivan kokoisia makuhermoja hiveliviä elämyksiä, ja kun maanmainio rento sommelier on valinnut niihin sopivat viinit, niin ei voisi olo olla parempi. Olenko ikinä ennen syönyt näin hyviä etikkasilakoita? Kampasimpukat olivat jotain aivan ihanaa ja kyyhky täydellistä. Jälkkärinä suklaaherkkua ja välillä aina kaikenlaisia yllätyksiä, riittää siinä puuhaa, ja kun laskun kera pöytään ilmestyy vielä manssikkakeittoa ja kaurakeksejä, ei tule paha mieli edes kupeenkaivuuvaiheessa.
Lisäksi vielä papukaijanmerkki maailman ehkäpä parhaasta näkkileivästä.

Lady boi on kieltämättä nerokas drinkki alkuun, ja sen jälkeen maistelumennun ruokalajit ilmestyvät pöytään aika haipakkaa tahtia, ei tarvitse ainakaan odotella. Taimenta betel lehdellä ja hamachi sashimia. Oikein hyvää. Taskuravut räjäyttävät potin ja fiilis nousee kattoon. Sitten tulee mureaksi keitettyä ja rapeaksi uppopaistettua possua. Makeaa, hyvää, lähes nerokasta, mutta annos tarvisi jonkin tasapainoittavan tekijän, jotta siitä tulisi oikea klassikko. Seuraavaksi pöytään ilmestyy currya, jota syödään leivän kera, ihan ok annos. Jossain vaiheessa syödään myös uppopaistettua tofua, joka ei ikävä kyllä ole paljon mistään kotoisin. Kertakaikkisen mauton ja turha annos. Curryn jälkeen lämpimät ruuat päättää oikein hyvä keitetty vasikka, joka tarjoillaan epäonnistuneen oloisen tympeän makuisen itusalaatin kera.

Ristiriitainen kokemus siis, ihan kaikkea ei voi kehua, mutta selvästi enemmän oli hyvää kuin huonoa. Yleisarvosanaa nostaa vielä jälkiruoka, joka oli ihanan raikas omppu-sorbetti-mitä-kaikkea-lie-muuta annos. Farangissa on paljon potentiaalia, monet palat loksahtelevat jo paikoilleen, mutta vielä on petrattavaa.

Henkilökunta on mukavan oloista sakkia ja deli-pöydän antimet ihan ok. Parasta tässä paikassa on kuitenkin sen rauhallisuus, pääsee hetkeksi pois kaikesta vilinästä.

Ensinnäkin ruoka oli loistavaa. Tilasimme Omakase-menun, joka sisälsi yhteensä 10 eri ruokalajia. Kaikki oli suussa sulavan hyvää, ainoastaan mielenkiintoisen makuinen merileväsalaatti jakoi mielipiteitä. Jälkiruoaksi tarjottu pannacotta ansaitsee erikoiskehut. Palvelu oli asiallista ja mukavan rentoa, ja itse ravintola varsin kauniisti sisustettu. Mukava yksityiskohta kattauksessa oli Marimekon kupit, joista tee tarjottiin. Mainio paikka!