pihvuisa
144 RecensionenBadges
Blog link
Recensioner (140)
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Sawat Deen kulma on muuttunut Boatipiksi, mutta onko mikään oikeasti muuttunut?
Ensin silmiin osuvat erityisbonuksena ruotsalaiset ruokalistojen kannet, joissa jonkin paikallisen thaikkuraflan logot. Hinnat vaikuttavat paria euroa korkeammilta kuin useimmissa muissa siamilaisluolissa. Betjäning på svenska - kylttiä löytyy. En kokeile, menen englannilla. Sitä nuori ja mukava thaikkutyttö tuntuu osaavan hyvin.
Listalta valitsemani porsaanlihan tuoreen inkiväärin kanssa jonkinlaisessa kastikkeessa nimi on päässyt unohtumaan jo kun astelen ovesta ulos, mutta makuseikat jäävät kuitenkin mieleen. Hieman läpitunkeva öljyisyys ja rasvaisuus hallitsee annosta, olisiko toinen lihavalinta ollut ehkä parempi?
Muuten meininki on kaikin puolin keskivertoa - safka on hyvää, mutta se viimeinen silaus jää puuttumaan. Helsingin kovassa thaikkukilpailussa se valitettavasti tarkoittaa sitä, että Boatip vetää lyhyemmän korren, etenkin kun vieressä on hieman huokeampi mutta laadultaan oikein oivallinen Korphai.
Takaraivossa kutkuttaa kuitenkin hiukkasen, josko pitäisi vielä antaa toinen mahdollisuus. Ehkä suloisen tarjoilijaneitosen takia, ehkä jostakin muusta syystä. Katsellaan ja tuomitaan tarvittaessa uudemman kerran.
Mielenkiintoinen kiinalainen.
Sijainti punatiilisen kerrostalon alakerrassa on syvää itää. Tänne ei vahingossa eksy. Viime vuosina melkoisessa vajaakäytössä Jadgarina toiminut liiketila on nyt saanut kiinalaistyyppisen ulkoasun ja värikkäät mainokset pihalleen (joissa muuten ravintolan nimi on Qingdao - sisällä olevissa käyntikorteissa puolestaan Tsingdao).
Kahdella testikerralla ensimmäisestä sisällä ei ole ristin sielua. Tarjoilija näyttää jopa hieman yllättyneeltä, kun astelen sisään. Palvelu hyvinkin ystävällistä, tosin vain englanniksi ja sekin vahvasti murtaen, (haaleaa) teetäkin tarjotaan odottaessa. Listalla muutamia mielenkiintoisia erikoisuuksia (siankorvia yms.) + erillinen kiinankielinen lista (josta en kielipuolena mitään ymmärrä), tilaan vähän konservatiivisemmin kuitenkin mukaan "cashew-pähkinöitä ja selleriä", jonka hinta noin 12€ tietämillä on melko korkea suhteutettuna sijaintiin. Ylitsevuotava ystävällisyys jatkuu kassaneidin tullessa vielä avaamaan ulko-oven lähtiessäni.
Kotona annoksen pelkistetty olemus yllättää; kasa pähkinöitä, kasa selleriä, kasa porkkanaa. Hintsusti paistolientä, ei mitään muuta. Tuoretta toki, näen keittiön ovesta vihanneksia pilkottavan. Hyvin erikoinen makuelämys siltikin, ei paha kuitenkaan.
Toisella testikerralla pöydät notkuvat aitokiinalaista ruokaa ja ravintola on täynnä sieltä suunnilta kotoisin olevia ruokailijoita. Hyvä merkki aina. Tilaukseni szechuan kanaa on kuitenkin hyvin perinteinen suomikinkki-annos, jossa ei valitettavasti autenttisuuden tuntua juuri ole. Kevätkääryleet pakkasesta, mutta oivallisen makuisia. En jaksa uskoa tukkutavaraan vaan luotan, että kuitenkin paikan päällä tehtyjä ja sitten pakastettuja. Maun puolesta ainakin näin voisi uskoa.
Potentiaalia kuitenkin löytyy, seuraavalla kerralla testaan ehkä umpimähkään jotakin kiinankielisen listan annoksista. Hämmentävänkin ystävällinen palvelu ja sympaattinen meininki houkuttelevat kyllä vielä kokeilemaan, vaikka en vielä näistä sapuskoista oikein syttynyt.
Aivan aluksi haluaisin onnitella Grillssonia.
Nimittäin siitä, että ravintola on hyvin vahvoilla ehdokaslistallani "ravintolat, joiden nimi ei korreloi sisustuksen kanssa". Suorastaan luotaantyöntävän kamala nimi ei nimittäin kerro siitä, että kellaritiloissa lymyilee tummanpuhuvaan sävyyn sisustettu, arvostelijaa oikeinkin miellyttävä ravintolatila. Ehdotonta plussaa siitä näin ensi alkuun.
Syö Helsinki-viikkojen tarjous BBQ-possuburger vaikuttaa mainiolta diililtä, joten sniiduillaan ja mennään sillä. Ruokaseuralaiseni ovat samaa mieltä.
Itse burgeri on kelvollinen, possun koostumus on hieman kummallinen ja kastiketta hieman naftisti. Ranskanperunat puolestaan heittämällä kaupungin kärkiluokkaan. Näiden osien summa asettuu vankkaan keskitasoon. Ei riemunkiljahduksia ranskalaisia lukuunottamatta ruokapuolella, ei myöskään pettymyksiä.
Tarjoilupuoli ei sitten pelaakaan niin onnistuneesti. Juomatilausten kanssa sekoillaan ja vieritetään lopuksi syy asiakkaiden niskoille, laskun kanssakin kestää. Lieneekö syy Syö Helsinki-linjaan päätyneessä seurueessamme?
Kokonaisuus jättää suuhun keskiverron maun. Normaalilistan hinnat vaikuttavat olevan hieman yläkantissa, mutta ehkä toinen testikerta on tehtävä ruoan ja asiakaspalvelun laaduntarkkailun vuoksi ja päivitettävä näkemystä tarpeen mukaan.
Suunnaksi Oma, sillä kehuja oli kuulunut ja Helsingin libanonilaisskene on varsin suppea.
Yllätyksekseni kuitenkin pulju oli kokenut muodonmuutoksen, ja ilmeisesti nimenvaihdoksen lisäksi (ravintola siis nykyään nimeltään Vivo's) myös konsepti muuttunut hitusen pikaruokamaisempaan ja huokeampaan suuntaan. Nykyisen listan rungon muodostavat erilaiset shawarmasetit ja mezet, allekirjoittanut päättää testikerralla maistaa lihashawarma-lautasen (10 €), joka huokeasta hinnastaan huolimatta on listan kallein annos (!)
Muutaman hetken päästä eteen tuodaan iso lautasellinen höyryävää lihaa, jonka alla paistettua riisiä rusinoilla ja päällä jogurttikastiketta kurkkuineen. Kyljessä vielä kauhallinen hummusta sekä oikein oiva sivusalaatti. Itse liha on oikein oivallista, riisisetti loppua kohden ehkä hieman liian makeaan vivahtava. Hummus on erinomainen. Kaikista aineksista ylipäätään paistaa läpi tuoreus ja freesiys kautta linjan. Kympin hintaan tällainen setti on kuin ryöstö, sillä peruskebuloissa mikrotetut lihasuikaleet kustantavat lähes saman.
Palvelu on ensiluokkaisen hyvää ja kotoisan oloista (lukuunottamatta pitkää odotusta laskulle sekä unohtunutta juomatilausta), suomi ei tosin koko henkilökunnalle uppoa.
Rakkauden hyvän ruoan tekemiseen aistii joistakin paikoista heti ensisilmäyksellä, Vivo's kuuluu kyllä ehdottomasti tähän kategoriaan. Loistava hinta-laatusuhde ja mielenkiintoinen ruokalista takaavat kyllä sen, että jatkossakin nokka suuntaa samaan kulmaukseen.
Erinomaista pizzaa Närpiössä kovaan hintaan.
Listalla on paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja, päätän silti koota oman versioni. Pekoni-sipuli-herkkusieni-creme fraiche toimii loistavasti, maut tukevat toisiaan ja raaka-aineiden laatu on vallan mainio, pohja täydellinen ja tomaattikastike hyvä.
Nurinat tulevat hinnoittelusta; pizzan koko on hyvin maltillinen ja vatsa kurnii jo parin tunnin päästä, silti lystistä saa pulittaa yli kymmenen euroa. Toki raaka-aineiden laadusta voi maksaakin, mutta näillä sijainneilla tilavuokrat yms. ovat murto-osan isojen kaupunkien vastaavista. Ylihinnoittelusta huolimatta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.
Länsijärven teetalo.
Ehkä tee onkin täällä se juttu, sillä sapuska ei liiemmin vakuuta. Positiivisten (tosin pääosien nimettömien) kommenttien tulvasta huolimatta.
Listalta tilattu kylmä kanasalaatti ja munakoisoa ja riisiä kustantavat selvästi enemmän kuin peruskiinalaisissa, mutta myös enemmän kuin muissa autenttista kinkkisapuskaa tarjoavissa puljuissa.
Makuasioissa ollaan keskitasolla; kanasalaatin maustaminen on niin hellävaraista, että valjuus on ensimmäinen adjektiivi kuvastamaan kyseistä annosta. Munakoiso (sananmukaisesti, annoksessa ei muuta ole kuin mausteita ja 1 munakoiso) on paremmassa tikissä ja sinänsä aivan mainio annos, joskin molemmat annokset ovat kooltaan etenkin hintaan suhteutettuna minimaalisen kokoisia. Riisiä on puolestaan suhteettoman paljon. Isolle miehelle jää nälkä.
Palvelu on ystävällistä, tosin sapuskoissa kestää arviota lähes tuplasti kauemmin. Sisustuksessa kodinomaista tunnelmaa ja lämpöä, oviverho puolestaan tarttuu inhottavasti vaatteisiin oviaukosta luoviessa.
Saatan tulla uudemman kerran teelle. Ruokapuoli jäänee tähän yhteen kokeiluun, sillä aitokiinalaisten vertailussa tämä sijoittuu sinne heikompaan puoliskoon ja kalleudeltaan aivan kärkeen.
Ruoholahdessa illalla, nälkä iskee.
Vaihtoehtoja ei liiemmin ole, seuralainen muistelee joskus syöneensä NYC Burgerissa kelvollisen lounasburgerin. Sinne siis.
Tribeca burger (9,70 €) vaikuttaa mainion kuuloiselta sinihomejuustoineen ja buffalo sauceineen. Kyytipojaksi kalliihko 0,33 litran Pepsi, isompia juomia ei ole tarjolla. Miinus tästä, burgeri vaatii kuitenkin ronskisti palanpainiketta. Lohkoperunat olisin halunnut kylkeen, kassaneiti sanoo ettei niitä ole. Selvä, ilmankin pärjättäneen.
Hetken kuluttua selviävät makuasiat. Pihvi on oikein hyvä (tosin lähempänä well donea kuin mediumia), kastikekin kohtalaisen jees, tosin sitä on melko niukasti. Sämpylä ei ole erikoinen, sinihomejuusto liian isona könttinä ja kylmänä ei myöskään riemunkiljahduksia aiheuta. Kokonaissuorituksena kelvollista vatsantäytettä, toki hinta on pienehköön annoskokoon nähden suhteettoman kallis.
Palvelu on hieman hymytöntä ja väsynyttä, ravintolatilakin kauppakeskusympäristön vuoksi melko epäviihtyisä. Näillä kulmilla ei paljon vaihtoehtoja ole, mistä syystä ehkä joskus palaan vielä testaamaan jonkun toisen listan purilaisista. Kaveri nimittäin vaikutti olevan tyytyväinen omaan Brooklyn-settiinsä.
Mei Linin ollessa vielä nimeltään Emmy tuli muutamaan otteeseen käytyä nauttimassa mainiota (aito)kiinalaista sapuskaa.
Nyt tuli aika testata myös seuraajansa.
Ensivaikutelmasta lähtien tunnelma on hyvin samanlainen kuin Emmyn aikoina, paljonkaan ei ole muuttunut (lienevätkö kyökin puolellakin vielä samat herrat hääräämässä?). Tutun oloiselta listalta mukaan friteerattuja kasviksia sekä kahdesti paistettua porsasta.
Palvelu on erittäin ystävällistä ja pitkää odotusaikaa pahoitellaan. En itse pidä vartin odotusta take away-sapuskallekaan kohtuuttomana, joten melkein menee jo liioittelun puolelle ylitsevuotava ystävällisyys. En valita tietenkään.
Lopullisessa destinaatiossa on aika avata ruokapurkit. Frittikasviksissa on hyvä tatsi, joskin lajikkeet ovat kuvauksesta hieman poikkeavia. Sweet & sour-dippi perushyvää. Tuplapossussa löytyy kiitettävästi makua monessa suhteessa ja raaka-aineet vaikuttavat varsin oivallisilta. Muistin perukoille tallentuneet jäljet Emmy-kokemuksista ovat samaa luokkaa kuin nyt Mei Linin nimellä myydyt safkat. Eli siis oikein miellyttävät.
Aitokiinalaista ruokaa saa nykyisin Helsingissä onneksi jo ilahduttavan monesta paikasta. Näillä kulmilla, ja kaikkineensakin, Mei Lin asettuu sen kategorian kärkipäähän ehdottomasti.
Pyytämättä ja yllätyksenä.
Vaikka paikkaa täällä on melkoisesti kehuttu, en oikein ollut myyty omituisen nimen ja kreikkalaistyylisten mainosteippien johdosta. Vielä kun omistajien nimistö viittaa Kiinan suuntaan, en ollut täysin vakuuttunut paikan kyvystä tarjota sushi- ja thaikkubuffettia. Ei saa kuitenkaan tuomita kokeilematta, joten suunnaksi aina niin viihtyisä Tallinnanaukio.
Ensivaikutelma ei varsinaisesti kohota paikan osakkeita, sillä tiskillä oleva mies puhuu puhelimeen eikä sano sanaakaan minulle, vaan työntää eteeni vain kortinlukijan, jossa näkyy buffetin hinta. No, maksetaan silti, ja pöytäpaikka täydestä ravintelista löytyy juuri ja juuri.
Sushi on kohtalaista, joskin hieman huolimattomasti leikattua. Ymmärrettävää näillä volyymeilla, toki. Pääruokapuoli on kuitenkin se, mikä räjäyttää pankin. Harvemmin buffetissa nimittäin ruoissa on onnistuttu välttämään tiettyä laitosmaista ja seisonutta sivumakua, mutta täällä sapuskat ovat suutuntuman ja raaka-ainepuolen perusteella ensiluokkaisen tuoreita ja lämpimiä. Nauta jonkinlaisessa hieman makeassa kastikkeessa noussee suosikiksi, erinomaisia ovat myös muut valinnat. Koko tarjonnasta paistaa läpi freesiys ja mauissa autenttisuus, mikä on todella mukava juttu todeta. Itse asiassa, viereisessä pöydässä istuu ihan aitoja thaikkuja nautiskelemassa antimista.
Lounasaikaankin erittäin suositeltava setti, mutta koska buffet on koko päivän tarjolla, niin ilta-aikaanhan tämä diili on loistava, mikäli aasialaista idässä haluaa. Metrokin kuljettaa oven viereen.
Ensivisiitti takana, muttei taatusti viimeinen. Huolimatta pienistä motkotuksen aiheista palvelussa ja paikan ulkoasussa.
Parmesan on nököttänyt paikoillaan jo ties kuinka kauan, mutta näillä kulmilla harvemmin nälkäisenä liikkuvana ei ole tullut turvauduttua Turkin poikien antimiin aikaisemmin. Nyt on kuitenkin tilanne eri, joten sisään ja pizzaa naamariin.
Listan hinnoittelu on yllättävänkin korkealla tasolla, toki kilpailuasetelmaa ei näillä hoodeilla liiemmin ole. Kana-pekoni-bbq-viritelmä kuulostaa mainiolta, joten se. Limpparin kanssa hinta kohoaa kolmeentoista euroon, mikä alkaa olla kipurajoilla jo peruspizzakebabbiloiden eväistä. Kuittia tarjotaan toki auliisti, eikai tämä hämärähommilla olisi näin pitkään paikoillaan seissytkään.
Makuasioiden kimppuun; pohja on oikeinkin oivallinen, jokin persoonallinen ote. Bueno. Täytteiden laatukin tuntuu olevan kohdillaan ainakin omassa lätyssäni, eikä seuralainenkaan ihmeempiä valittele. Peruspizzeriaksi oivallista murkinaa, muttei kuitenkaan mitään elämää suurempaa.
Palvelu on mukavaa ja jutustelu sujuu asiakkaiden kanssa. Tykkään välittömästä meiningistä, siitä plussaa. Sisustus suhteellisen geneerinen, lehtiä näytti olevan luettavaksi reilumminkin.
Omassa luokassaan testin perusteella oivallinen pulju, keskivertoa hieman heikommalla hinta-laatusuhteella.