Closed now

Maneerat

Note 4.6 / 5

Kundenerfahrung

Child friendly
Vegetarian

Bewertungen (205)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

En ollut kuullut thaimaalaista ruokaa tarjoavasta Maneeratista ennen kuin paikallinen kaverini ehdotti sitä lauantai-iltapäivän lounaskohteeksi. Olimme itse asiassa heti klo 12 aukeamisen jälkeen mestoilla, mikä paljastui peliliikkeeksi, sillä ravintola oli täynnä varauksia kutakuinkin puoli kahdesta eteenpäin. Lupasimme saada syömingit valmiiksi ennen sitä.

Ruokavalintaa ei ollut tehty helpoksi, sillä alkuruokia ja erilaisia pääruokia keittoineen ja wokkeineen oli nelisenkymmentä. Väkevänä nuudelinrakastajana päädyin Maneeratin paistettuihin nuudeleihin naudanlihalla (13 €). Lyhyen odottelun jälkeen eteeni tuotiin mojova keko nuudelia, vihanneksia ja lihaa. Lautasen reunat oli täytetty pikkukipoilla, joista löytyi limetinlohko, pähkinämurskaa sekä chiliä. Viimeiseen en koskenut edes sillä kuuluisalla pitkällä tikulla. Sen sijaan pähkinämurska toi kivasti makua ja purutuntumaa annokseen. Itse annos oli erinomaisen makoisa ja muhkea. Nuudelit olivat herkullisia, liha keskimääräistä laadukkaampaa ja niin kovin maukasta. Annos oli kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja tasapainoinen. Fyysinenkin se oli. Ei jäänyt nälkä nimittäin.

Maneeratin palvelu oli poikkeuksellisen ystävällistä. Henkilökunnan tausta on kohdemaassa. Ruoasta käytiin kesken syömisen kysymässä fiiliksiä – hyvää oli, kiitos vain. Ravintolan tilat ovat pienet, pöytiä on vain muutama. Miljöö on valoisa. Thaitilpehööriä on seinillä kohtuullinen määrä. Thaimaan kuningas valvoi arvokkaana suomalaisten syömistä.

Maneerat yllätti minut täydellisesti. Se tuli puskista ja saavutti annoksellaan täydet pisteet. Turkulaiset: teillä on hallussa helmi, olkaa siitä ylpeitä. Vastaavaa ei ole tullut vastaan edes Helsingissä. Kokeiltu on.

Lisää ravintola-arvosteluja löytyy blogistani:
https://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 13€ Hinzugefügt: 17.06.2018
Note 0

Kävimme porukassa koettamaan ravintolaa kun satuin näkemään sen olevan Turun parhaiden etnisten ravintoloiden listalla. Tilasimme kaikki kolme hyvin eri ruokalajia (paneng curry, paneroitu lohi, katkarapukeitto), ja jokainen aivan ihastutti.

Turussa löytyy useita thai-ravintoloita, joissa saa à la carte annoksia hivenen halvemmalla, mutta Maneeratissa voit olla varma että laadusta ei ole tingitty.

Ravintola tosin sattuu olemaan sen verran pieni että lounasaikoihin et varmaan pääse istumaan ilman pöytävarausta.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 16€ Hinzugefügt: 04.11.2017
Note 0

Lounas oli ainakin loistava maultaan, arvosanaa laskee aavistuksen ahdas tila ja ruuhkaisuus, nytkin jouduimme odottelemaan hetken että tuli tilaa. Suosittelen joka tapauksessa kaikille thai-ruuan ystäville, tällä hetkellä parasta Turussa.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 17.08.2017
Note 0

Ruoka loistavaa ja palvelu ystävällistä paikan päällä. Useimmiten haemme kuitenkin take awayna. Viimeisestä 10 useimmiten ei puhelimeen ole vastattu, vaikka yrittäneet soittaa monta kertaa monesti. Turhauttavaa, kun ravintolaan ei saa yhteyttä. Taidamme siirtyä hakemaan ruokamme muualta mistä vastataan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 16.12.2016
Note 0

Parasta thai-ruokaa Turussa. Miinuksena aukioloaikojen vaihtelevuus (joskus kiinni vaikka netissä sanotaan että on auki) ja paikan pienuus, joutuu lähes poikkeuksetta jonottamaan /varaamaan pöydän. Tila on myös pieni joten ruoankäryt tulevat ravintolasaliin. Kaikesta huolimatta palvelu on aina ystävällistä ja ruoka todella hyvää, ja hinta-laatusuhde on loistava. Suosittelen käymään, mutta varasuunnitelma pitää olla.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 30.10.2016
Note 0

Turun ehdottomasti paras etninen ravintola!
Ruuan laatu huippu, raakaaineiden käyttö ja suutuntuma annoksissa kertoo ammatti taidosta ja ammatti ylpeydestä.
Suosittelen!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 16€ Hinzugefügt: 30.08.2016
Note 0
     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 18.04.2016
Note 0

The best Thai restaurant in town! Delicious food and kind service. Highly recommended!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 16€ Hinzugefügt: 13.02.2016
Note 0

Todella hyvää ruokaa iloisella palvelulla!

Varasimme pöydän seitsemän hengen seurueelle lauantaiksi sillä paikka on todella pieni. Alkuruokaa odotimme noin 10 minuuttia ja pääruokia noin 25 minuuttia tilaamisesta. Tämä on mielestäni ihan ok sillä paikka oli muutenkin täynnä ja monet hakivat mukaan. Suosittelen siis kaikille että varaavat pöydän etukäteen!

Seurueessamme syötiin niin wokkia, keittoa kuin curryjakin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Myös kasvisruokailija oli tyytyväinen saamaansa tofuun. Annokset ovat isoja ja kauniita. Itse söin friteerattuja jättikatkarapuja hapanimeläkastikkeessa. Ravut olivat hyviä ja niitä oli annoksessa noin kymmenen eli ei todellakaan pihistelty! Suomessa monesti jättikatkiksista unohdetaan poistaa peräsuolet mutta nämä olivat oikein käsiteltyjä ja suussa sulavan maukkaita. Hapanimeläkastike oli ihan hyvää ja siinä olevat kasvikset tuoreita, ei pakasteita. Jos haluat tulista, pyydä sitä erikseen.

Jälkiruokavaihtoehtoja on kolme ja söimme niistä kaikki. Mangosorbetti oli ihan hyvää, ei mitenkään erikoista. Friteerattu ananas ja jäätelö oli iso annos, todella makeannälkäiselle sopiva. Banaanikookoskeitto oli mukava uusi tuttavuus, ihanan suolaisen makea ja lämmin!

Kaiken kaikkiaan iltamme oli antoisa ja palvelu hyvää. Tulen kyllä tänne toistekin!

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 13.12.2015
Note -1

Aivan jumalainen thaibasilikahärkä! Thai-mediumina hyvä ja voimakas mausteisuus. Vahvuudesta huolimatta eri nyanssit mausta tulivat esiin paremmin kuin missään toisessa thai-ravintolassa, jossa olen Turussa tai Helsingissä käynyt. Taidan lähteä taas syömään ;-)

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 12.12.2015
Note -1


Standort

Käsityöläiskatu 1, 20100 Turku - Route
0403580212
https://www.ravintolamaneerat.fi/

Options