Köket är öppet

Ravintola Origo

Betyg 4.4 / 5

Recensioner (39)

Kävin tällä päivämäärällä kumppanini kanssa ravintola Origossa hangossa. Tulimme sisään ravintolaan noin klo 16:25. Pääsimme pöytään melkein heti.  


Sitten alkoi vatulointi ja vitkastelu: ruokalistojen tuominen pöytään kesti huomattavan pitkään. Tässä yhteydessä ei edes kysytty juomien perään, vaan niitä tultiin kyselemään vasta vartti listojen toimittamisen jälkeen. Juomia tilasimme 2kpl limu ja vesikannu. Juomien tuomisessa pöytään kesti 10 minuuttia. Hieman tämän jälkeen meiltä tiedusteltiin pääruuat. Tilasimme  keiton ja pihvin. 

(Huom. Tässä vaiheessa ravintolassa oli meidän lisäksemme yksi isompi ryhmä joka saikin ruuat ennen meitä). 

Pääruokia saimmekin odotella sitten yhteensä lähes tunnin. (50min). Tai oikeastaan odotamme niitä edelleen koska emme koskaan saaneet niitä. Kuitenkin useat meidän jälkeen tilanneet 2-4hlö ryhmät saivat 15 minuutissa kaikki tilaamansa annokset. Pihvejä burgereita jälkiruokia yms. 

Veden makuisesta pepsimax sta emme sentään joutuneet maksamaan. Selityksen mukaan tarjoilija oli unohtanut antaa tilauksemme keittiölle vaikka sillä hetkellä ei ollut muita asiakkaita jonossa tai mitään muutakaan mikä Asiakkaalle näkyisi kiireenä ulospäin. 

Kaiken lisäksi ravintolan wc tilat äärimmäisen epäsiistit. Käsisaippua loppu sekä naisten että miesten tiloista. Lattiat ja peilit epäsiistit.

Mutta onneksi Hanko tarjosi ison kasan muita paljon laadukkaampia ravintoloita. Viereisessä stranden Bar&Kitchen ssa saimme ruuat yms 20min saapumisesta ja palvelukin oli monin kerroin laadukkaampaa ja asiakasläheisempää. 

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 03.08.2025
Betyg: 0
Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Aikamoinen pettymys oli hampurilaisten hinta/laatusuhde. 3 lasten hampparia, 2 aikuisten hampparia, 2 cokista, 1 maito ja 2 olutta yhteishintaan 120 eur! Lisäksi vielä odotusaika n. 45 minuuttia. Kaiken huippu, kun lasten ja aikuisten hampurilaisissa ei juurikaan eroa muuten kuin hinnassa (lapset 12,80 eur ja aikuiset 26,50 eur).

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 27€ Tillagt: 01.08.2022
Betyg: 0

Aikaisemmin hyvä paikka kaatui tällä kertaa heikkoon tarjoilijan toimintaan ja epätasalaatuiseen ruokaan eri perheenjäsenillä. Pienet haasteet ja virheet kuuluvat elämään, mutta poltettu ja ylisuolainen ruoka ei enää mahdu siihen tilaan.

Oma kohtelias lähestyminen tarjoilijaan ei auttanut luomaan vastavuoroista toimintaa.

Lisämyynti hoidettiin lisäksi lapsien kautta siten, että kysytään suoraan lapsilta että mitkä ranskalaiset haluat. Vaikka kyseessä aina 5 euron lisuke per henkilö. Ei tyylikästä, vaikka lisähinta ei maailmoja kaada.

Sijainnin osalta kiva paikka, mutta käyntikerta oli nyt viimeinen. Vaihtoehtoja liian paljon hyvin lähellä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 25€ Tillagt: 05.03.2022
Betyg: 0

Hyvä tunnelma. Loistava palvelu. Suussa sulava ruoka.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 02.12.2021
Betyg: 0

Kokemuksemme viime syyskesästä oli todella mahtava. turistikausi oli ohi ja saimme henk.koht. palvelua, joka oli nopeaa ja ystävällistä. Ainakin merellinen kalapöytä oli todella hyvä ja sai hakea lisää niin paljon kuin halusi, joten hieman kalliista hinnasta huolimatta täysi kymppi. Tunnelma musiikkeineen ja kynttilöineen oli loistava. Suosittelemme ehdottomast.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 29€ Tillagt: 08.03.2015
Betyg: 0

EN TULE TOISTE! !!!!!!!!!!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 43€ Tillagt: 18.01.2015
Betyg: -2

Tunnelmallinen ravintola ja erittäin maukasta ruokaa, aitoja makuja. Toki ei halvimmasta päästä, mutta maksan mielelläni hieman enemmän jos ruoka on luomua ja lähellä tuotettua. Suosittelen lämpimästi.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 45€ Tillagt: 14.01.2015
Betyg: 0

Palvelu oli todella vaisua eikä tietoa esim. viineistä saanut muuta kuin mitä tabletilla luki. Tabletit listana mielestäni ei ole hyvä ratkaisu. Mistään ruoista ei kerrottu mitä ne sisältävät ja jos raaka-aineet ovat lähituotettuja tästä kannattaisi ehdottomasti kertoa. Vähän vaisu tunnelma ylipäätään.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 04.11.2014
Betyg: -2

Nopeasti toimi palvelu ja porsaan poski oli hyvä valinta

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 3920€ Tillagt: 25.10.2014 View previous reviews (2)
Betyg: -1

Mutkattomat burgerit yläkerrassa.
Mainio konsepti pitää listalla ainoastaan eri täytteillä olevia burgereita vimpan päälle mietittyinä kokonaisuuksina, tuoreella pita-tyyppisellä leivällä. Beef ja pork erinomaiset, lammas keskiverto. Nopea ja asiallinen palvelu, raikkaat tilat. Ranskiset maksoi erikseen ja olivat alipaistettuja.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 20€ Tillagt: 24.07.2014
Betyg: 1

Gemenskap

Bilder

Fans (1)

Dessa användare har markerat restaurangen som favorit

De som är intresserade (3)


Läge

Satamakatu 7, 10900 Hanko - Route
019-2485023
http://www.restaurant-origo.com

Options