Safkattaa

4 Bewertungen

Abzeichen

Blog link

Bewertungen (4)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Syksyllä 2019 uusittu ruokalista parempi kuin ennen. Sopivaa syätävää hyvän olutvalikoiman oheen. Rennon mukava tunnelma, aina löytyy seurueellemme pöytä, vaikka paikka on hyvin suosittu.
Illan jälkeen ei tarvitse mennä tuuleen ja tuiskuun, vaan pääsee suoraan sisäkautta metroon tai busseille.

Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 15.12.2019
Note 0

Restaurant: Ravintola Poiju

Yhdistyksemme puheenjohtaja varasi pikkujoulun viettoa varten pöydän kymmenelle hengelle ravintolan verkkosivun varauslomakkeella. Kun varausvahvistusta ei pariin kolmeen päivään kuulunut, tarkistimme varauksen, jolloin pöytä varattiin klo 19:ksi.
Seurueemme oli jo asettunut pöytiin, kun tarjoilija kertoi, että pöytä on varattu meille vain klo 21 saakka, jolloin saapuu uusi seurue!! No emme tietenkään tässä vaiheessa enää lähteneet etsimään uutta paikkaa, koska pikkujouluaikaan viikonloppuna se olisi ollut mahdotonta.
Ruoka oli hyvää, hinta laatuunsa nähden kohtuullinen, lisukeperunoita tosin melko niukalti. Miljöö oli viihtyisä, musiikki tarpeeksi hiljaista.
Mutta eipä siinä pikkujoulun tunnelmaa saanut syntymään rennon keskustelun merkeissä, kun jokainen yritti hotkia annoksensa nopeasti, että aikaa olisi vielä jälkiruoallekin. Kahvit & konjakit sekä muut juomat pitikin nauttia muualla.
Aina ennen on saanut ravintolassa istua sulkemisaikaan saakka; onko tämä nyt jokin uusi normaali käytäntö Helsingissä? Olisi tuosta aikarajoitteesta ehdottomasti pitänyt mainita jo pöytää varatessa. Tuli aika pikaruokaravintolamainen tunnelma. En voi suositella.

Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 14.12.2019

Erfahrung: À la carte Preis: -2€ Hinzugefügt: 14.12.2019
Note 0

Bilder

Followers

Lists

Bookmarks

Favorites