SimonT

Isohkolla porukalla burgerilla viikonloppuiltana, pienellä säädöllä saatiin koko poppoo mahtumaan saman pöydän ääreen.

Ravintolassa on rento tunnelma, ja kahdella sivulla olevat isot ikkunat tuovat avaruutta pienehköön saliin.

KitchBurger oli herkullinen kokonaisuus, jossa oli reilut täytteet ja erittäin hyvä maalaisleipätyyppinen sämpylä. Majoneesit sopivat annokseen hyvin, mutta perunat olivat hieman kärähtäneet.

Ravintolassa on miellyttävä, rauhallinen tunnelma, eikä koristelu hypi silmille. Palvelu oli asiallista ja mukavaa, sujui kuitenkin englanniksi paremmin kuin kotimaisella.

Ruoka oli hyvää ja annokset reilun kokoisia. Kasvissamosat olivat sopivan rapeita ja niiden kanssa tarjoiltu minttukastike erinomainen lisuke. Kana-saag oli lempeän maukas, hyvin muhineet, tuhdit maut. Lammas-masala sen sijaan oli pieni pettymys, päällimmäisenä kastikkeen vetinen tomaattisuus ilman mausteisuutta. Liha oli kuitenkin hyvin hautunutta ja erittäin mureaa, mutta annos jäi kokonaisuudessaan vaisuksi. Lisukkeina perinteiset raita, paputahna ja naan olivat parahultaisia, erikoismainintana leivän runsas kardemumma.

Kulku ravintolaan kahden baaritilan kautta antaa jo osviittaa ruokailulle; ravintolan painopiste on juomisessa, ei syömisessä. Jo ennen pöytään istuutumista kehno "palvelukonsepti" sai karvat pystyyn: 1) ei pöytävarausmahdollisuutta, 2) eteispalvelumaksu myös ravintola-asiakkailta.

Pöydässä palvelu oli hidasta ja haparoivaa, esimerkiksi alkujuomat oli ehditty jo tyhjentämään ennen kuin ruokatilaukset tultiin ottamaan vastaan.

Bouillabaisse oli maukasta, mutta erittäin suolaista ja vaille sattumia. Pari sinisimpukkaa ja kaksi kalanpalaa yhtä keittokulhoa kohden on vain liian nuukaa. Merimiehen vaimon simpukat olivat hyviä, tuoksu oli tuore ja simpukoiden koko kunnollinen. Kuitenkin sekä tämän annoksen että frittimixin perunat olivat uskomattoman lötköjä, pehmeitä olemattomuuksia. Jos "belgialaisessa" ravintolassa ei osata tehdä uppopaistettuja perunoita, mitä siellä sitten osataan? Frittimixin lihaosuus oli peruskauraa, paistettuja ja paneroituja kikkareita ilman yllätyksiä. Simpukat chili-kookosmaidossa oli melkoisen mieto ja makea, limeä tai muuta pirtsakkuutta olisi liemeen kaivannut enemmän.

Summa summarum, tuntuu että ruokaa on tarjolla vain kyytipojaksi kaljan kittaamiselle, mikään ruokaravintola tämä paikka ei ole.

Toinen visiitti Il Bancossa, ja ensimmäisellä kerralla saamani positiivinen kuva vain vahvistui. Miljöö on erikoislaatuinen valtavan korkeiden salien ja tilasta muutenkin huokuvan historian vuoksi.

Alkuun nautittu bresaola-annos oli mainio, ohuet lihansiivut ja tasapainoisesti parmesaania ja rucolaa. Pääruoaksi linguine, jossa tomaattikasteikkeessa erilaisia mereneläviä. Kastike itsessään sekä ravut ja mustekalarenkaat olivat erittäin maukkaita, mutta kokonaiset sinisimpukat eivät olleet aivan tuoreita.

Jälkiruokana gelatoa, ja runsas annos eri makuineen oli juuri sopiva päätös aterialle.

Kaksi illalliskertaa lyhyen ajan sisään, ja molemmilla kerroilla ruoka osoittautui pettymykseksi.

Annokset ovat värikkäitä ja kivannäköisiä runsaan kasvismäärän ansiosta, mutta maku ei yllä samalle tasolle. Ensimmäisellä kerralla alkuruoan kampasimpukat olivat jääneet raaoiksi ja pääruoan kala oli pakkasen jäljiltä kuivakkaa. Toisella käyntikerralla kanasalaatti oli kokonaisuudessaan vaisu kokemus ilman erityistä makumaailmaa.

Lisäksi tuntuu että annokset eivät oikein hitsaudu kokonaisuuksiksi, vaan lautaselle on viskelty suuri määrä erilaisia raaka-aineita suuremmin makukombinaatioita miettimättä. Lienee silti tyypillistä koko tiki-keittiölle.

Paikan sisustus on melko psykedeelinen, ja vie tunnelman ennemmin baarin kuin ravintolan puolelle. Hedelmämehujen ja rommin dominoima drinkkilista on mielenkiintoinen, ja varmaankin paras osa ravintolakokemusta.

Tiistai-iltana ravintolassa oli vain muutama asiakas, joka teki tunnelman lievästi oudoksi, koska ravintola tosiaan on iso ja asiakaspaikkoja on runsaasti. Sisustus on kuitenkin hillitty ja tyylikäs, miellyttävä kaiken kaikkiaan.

Tulinen härkä parsakaalin ja valkosipulin kanssa oli erittäin maukas ja sopusuhtainen annos, ja sekä lihan että parsakaalin kypsyys oli juuri sopiva.

Tyyriihköllä ja kasvispainotteisella lounaslistalla oli tarjolla mielenkiintoinen valikoima annoksia.

Lounaan aluksi tuli (hintaan kuuluva) alkusalaatti ja bruschetta. Alkusalaatti perushuttua thousandislandkastikkeineen, mutta punaisella pestolla sivelty paahdettu leipäviipale oli parahultainen ruokahalun herättäjä.

Pääruokana toiminut tonnikalariisi oli runsas, ja valkosipulin sekä anjoviksen ansiosta erittäin maukas kokonaisuus. Öljyä oli juuri sopivasti niin, että annos oli mehevä eikä riisisen kuiva. Runsas tuore persilja antoi erinomaisen loppusilauksen annokselle. Kolmen juuston tagliatelle oli erittäin juustoinen olematta kuitenkaan liian rasvainen. Annokset olivat reilunkokoisia, jopa tuhteja.

Jälkiruokaespresso kruunasi erinomaisen lounaan.

Palvelu oli erinomaista; kohteliasta ja ripeää.

Pizzalla arki-iltana, ja paikka oli puolillaan väkeä. Ravintolan hillitty sisustus ja istumaloosit tarjosivat miellyttävän kokemuksen. Ulkomainoksessa luvattu kuuden euron hinta kaikille pizzoille piti paikkansa myös lajitelmapizzan kohdalla, jossa siis omavalintaiset täytteet.

Pizza oli kokonaisuudessaan ohut, juustoa ja täytteitä oli kohtuullisesti, mikä sopii itselleni mainiosti. Raaka-aineet olivat perushyviä, eikä liika rasvaisuus tihkunut pizzasta läpi. Kaiken kaikkiaan hyvä pizzeriakokemus.

Historiaa huokuva rakennus asetti mukavat puitteet illalliselle. Sali oli perjantai-iltana puolillaan ruokailijoita, joten tunnelma oli melko rauhallinen.

Alkupalapelmenit tosiaan uivat smetanakastikkeessa, mutta annos oli erittäin maukas ja sopivan valkosipulinen.

Pääruokana syöty vorschmack oli erittäin reilunkokoinen annos, mutta melko suolainen. Kyljessä olleet duchesseperunat ja etikkapunajuuret ja -kurkut olivat hyvä, konstailematon lisä annoksessa. Maksa oli paistettu toiveesta huolimatta kypsäksi, mutta maku oli silti kohdillaan. Perunamuusi ja makeahko karpalokastike olivat hyvät kumppanit maksalle.

Kokemusta pilasi Rantasipin ketjumenu, joka ei sopinut yhtään paikan tunnelmaan. Paikassa mieluusti näkisikin vain muutaman klassikkoannoksen niin meidän kuin itänaapurinkin keittiöstä.

Olimme syömässä isolla seurueella lauantai-iltana, mutta täydestä ravintolasta huolimatta saimme erittäin hyvää ja henkilökohtaiselta tuntunutta palvelua.

Alkuruokina etanat (vaihtoehto ilman gorgonzolaa) olivat perushyvät, kampasimpukkavarras sen sijaan hieman jäähtynyt, maut kuitenkin muuten olivat kohdallaan. Pasta-annokset pääruokina olivat melko isoja, mutta maukkaita nekin. Suosittelulistalta valittu vasikka-tattignocchiannos oli miedon, miellyttävän makuinen. Jälkkäriespressossa ja -jäätelössä ei mitään moittimista.