Talvi

8 Bewertungen

Abzeichen

Blog link

Bewertungen (8)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt
Restaurant: Thai Food

Yleensä olemme käyneet Leppävaarassa syömässä, mutta nyt tilasin kotiinkuljetuksen. Tilaus onnistui nettisivujen kautta mutkattomasti, ja ruoat juomineen saapuivat kotiovellemme n. 40 minuutissa. Annokset oli pakattu muovisiin lounasbokseihin ja muovipussiin. Kuljetus kuului hintaan, mutta pankkikorttimaksusta perittiin kaksi euroa ekstraa. Kun olin maksanut, kuriiri sanoi, että tämä on sitten viimeinen kerta, kun toimitamme näin kauas (7 kilometrin päähän), ensi kerralla pitää tulla hakemaan itse. Kumma kyllä, nettisivuilla ei mainita mitään kuljetusalueesta. Ilmeisesti kuljetusta hoitaa samassa tilassa toimiva Pizza Express, mutta myöskään sen nettipalvelussa ei määritellä kuljetusaluetta. Mielestäni kuljetus hieman laajemmalle olisi juurikin valtti heille, koska aasialaista ruokaa Espoossa ei juuri muuten kuljetella. Ruoka oli lämmintä (lähes kuumaa) ja hyvänmakuista. Muoviboksin myötä fiilis laski vähän, paremmalta ruoka on maistunut paikan päällä syötynä lautaselta. Kasvikset totutun tuoreita ja pääraaka-aineita (jättikatkarapu / kana) oli riittävästi, mutta ravut olivat menneet hieman sitkeiksi. Suosittelen syömään paikan päällä. Keittiön thaimaalainen henkilökunta on ystävällistä ja suoraan liedeltä lautaselle päätynyt ruoka maistuu vielä paremmalta.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 28€ Hinzugefügt: 02.05.2014
Note -1

Restaurant: Chico's Tapiola

Ruoka tod. näk. lämmitetään keittiössä, ei sitä siellä muuten valmisteta. Kastikkeet ovat hyvin teollisen oloisia ja savun maku suihkutetaan purkista kalan pintaan. Katkaravut salaattiin suoraan pakkasesta, einekseltähän se maistuu! Hinta on laatuun nähden aivan posketon.

Henkilökunta on pääosin aika tympeänoloista ja esim. laskun saaminen kestää kauan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 01.10.2012
Note 1

Juhannusruokailua isolla ja pienellä porukalla neljänä iltana peräkkäin. Annokset ovat isoja ja laadukkaita, tyylillä tehtyjä. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde. Pasta valmistetaan itse, myös erityisruokavaliot on huomioitu. Ystävällinen palvelu, mukava tunnelma ja miljöö. Viinivalikoima sekä alku- ja jälkiruokalista suppeahko, mutta riittävä. Ravintola luottaa pastatuotteensa kantavuuteen. Paras pastapaikka Suomessa, toivottavasti tämäkin konsepti laajentaa mahdollisimman pian. Ehdottomasti paras ruokapaikka Hangossa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 19€ Hinzugefügt: 22.06.2014
Note 0

Restaurant: Gaijin

Helsingin parhaita ravintoloita. Otimme maistelumenun, joka juomineen tarjosi aivan ihania makuelämyksiä toinen toisensa perään. Annokset on myös aseteltu kauniisti, visuaalisuus on puolet nautintoa. Jälkiruoka jäi heikoimmaksi ja aika pieneksi monien suolaisten ruokalajien jälkeen.

Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä, avuliasta ja ripeäotteista. Laadukkuudesta huolimatta Gaijinissa ei tarvitse pönöttää, vaan tunnelma on mukavan rento. Maistelumenun juomasuositukset sai myös puolikkaina annoksina, jolloin juomien hintakin puolittui, huomaavaista joustamista asiakkaan toiveiden mukaan.

Ravintola on sisustettu upean modernisti. Ainoa miinus, joskin valitettavan suuri, tulee siitä, että pöydät on aseteltu aivan liian tiheästi. Käytännössä viereisen pöydän keskustelua on helpompi kuunnella kuin oman seuralaisensa. Ravintola oli aivan tupaten täynnä ja meluisan hälyinen. Kun asiakkaat viereisestä pöydästä lähtivät, tilaa tuntui tulevan enemmän. Toivoisi kuitenkin, että tuohon hintaan, jonka ruoasta mielellään kyllä maksaa, ravintola tarjoaisi myös miellyttävän, viihtyisän ympäristön, jossa ei kuullakseen tarvitsisi kurkottaa pöydän yli.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 64€ Hinzugefügt: 04.10.2012
Note 0

Restaurant: Chjoko

Kävin Chjokossa suklaabrunssilla, jota tarjoillaan lauantaisin kahdessa kattauksessa. Brunssi sisältää valtavan valikoiman erilaisia suklaaleivoksia, konvehteja, croisantteja, macaron-leivoksia ja muita makeita jälkiruokia.

Juomina brunssin hintaan, 16 €, kuuluvat kaakao ja kahvi. Muista juomista, kuten teestä (pussitee), joutuu maksamaan erikseen. Kraanavesi kuuluu hintaan ja sitä saa pöytään karahvikaupalla.

Henkilökunta on hyvin sitoutunut omaan konseptiinsa eikä joustoja asiakaskohtaisesti tunneta ollenkaan. Esim. jos brunssin juomana haluaisi terveydellisistä syistä juoda teetä, siitä joutuu maksamaan erikseen, koska se ei kuulu brunssin imagoon. Myöskään erityisruokavalioita ei ole huomioitu juuri mitenkään, mikä voi aiheuttaa ongelmia esim. maitoallergisille.

Suklaaleivokset ovat kyllä herkullisia, mutta mittakaava, jossa niitä tarjotaan, on niin massiivinen, että asiakkaan kannattaa pitää varansa. Tyhjällä mahalla ei kannata mennä herkuttelemaan!

Kahvilamiljöö on mukavan pieni ja lämminhenkinen. Toisaalta myös ahdas, jos salissa on täyttä, sillä jonottaminen leivosvitriinin äärelle tapahtuu siellä, missä ihmisten pitäisi myös mahtua istumaan.

Kokonaisuutena "ruoka"tarjoilu eli suklaa on oikein hyvää, mutta juomatarjoilusta tulee kiskurimainen vaikutelma eikä henkilökunta siinä ole asiakkaan asialla.

     
     
     
Erfahrung: Frühstück / Brunch Preis: 16€ Hinzugefügt: 01.10.2012
Note 1

Restaurant: Poistettu ravintola

Classicin pizza on aina herkkua. Kivaa vaihtelua muiden pizzapaikkojen valikoimaan. Helposti kuivia jauheliha-parmesanpizzoja kannattaa välttää, mutta esim. poro, vuohenjuusto ja puolukat... Voilá!

Henkilökunta on erittäin ystävällistä ja palvelee sujuvan nopeasti. Ruuhka-aikoina pöytää joutuu jonottamaan. Hämyinen ravintola on tunnelmallinen, jos osuu paikalle hiljaisempaan aikaan. Ruuhka-aikana voi joutua istumaan sisäänkäynnin edessä, jossa on jatkuva liikenne sisään ja ulos ja myös ulkopuolelta kantautuvat äänet häiritsevät. Peremmällä kahden hengen pöydät on sijoitettu niin vieriviereen, että käytännössä tuntuu siltä, kuin istuisi ventovieraiden kanssa samassa pöydässä.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 01.10.2012
Note 0

Restaurant: Poistettu ravintola

Pizzapaikkojen parhaimmistoa. Makuyhdistelmät ovat kekseliäitä ja laatu mukavasti plussan puolella. Lautaskokoon nähden pizzat ovat vain todella isoja, leikkaaminen pöytäliinan päällä on Classicissa sääntö, ei poikkeus.

Jauheliha ja parmesanraaste eivät ole Classicissa onnistuneita valintoja, sillä ne jäävät lähes aina kuiviksi. Valmis parmesanraaste ei sula pizzan päälle. Sen sijaan kannattaa kokeilla omaperäisempiä makuyhdistelmiä, joita ei muualta saa.

Ravintolan sijainti kauppakeskuksen 3. kerroksessa on sikäli onnistunut, että se on syrjässä pahimmasta ihmisvilinästä. Kaikki mainoskuulutukset kuitenkin kaikuvat ravintolassa siinä missä käytävilläkin. Paikka ei ole kovin rauhallinen, mutta kuitenkin mukavan tilava. Henkilökunta on pääsääntöisesti mukavaa ja ystävällistä ja palvelu sujuvaa.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 01.10.2012
Note 0

Restaurant: Chjoko

Kävin Chjokossa suklaabrunssilla, jota tarjoillaan lauantaisin kahdessa kattauksessa. Brunssi sisältää valtavan valikoiman erilaisia suklaaleivoksia, konvehteja, croisantteja, macaron-leivoksia ja muita makeita jälkiruokia.

Juomina brunssin hintaan, 16 €, kuuluvat kaakao ja kahvi. Muista juomista, kuten teestä (pussitee), joutuu maksamaan erikseen. Kraanavesi kuuluu hintaan ja sitä saa pöytään karahvikaupalla.

Henkilökunta on hyvin sitoutunut omaan konseptiinsa eikä joustoja asiakaskohtaisesti tunneta ollenkaan. Esim. jos brunssin juomana haluaisi terveydellisistä syistä juoda teetä, siitä joutuu maksamaan erikseen, koska se ei kuulu brunssin imagoon. Myöskään erityisruokavalioita ei ole huomioitu juuri mitenkään, mikä voi aiheuttaa ongelmia esim. maitoallergisille.

Suklaaleivokset ovat kyllä herkullisia, mutta mittakaava, jossa niitä tarjotaan, on niin massiivinen, että asiakkaan kannattaa pitää varansa. Tyhjällä mahalla ei kannata mennä herkuttelemaan!

Kahvilamiljöö on mukavan pieni ja lämminhenkinen. Toisaalta myös ahdas, jos salissa on täyttä, sillä jonottaminen leivosvitriinin äärelle tapahtuu siellä, missä ihmisten pitäisi myös mahtua istumaan.

Kokonaisuutena "ruoka"tarjoilu eli suklaa on oikein hyvää, mutta juomatarjoilusta tulee kiskurimainen vaikutelma eikä henkilökunta siinä ole asiakkaan asialla.

     
     
     
Erfahrung: Frühstück / Brunch Preis: 16€ Hinzugefügt: 01.10.2012
Note 0


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites