allegro
2 reviewsBadges
Blog link
Reviews (2)
These reviews don't affect the average
Sisustus ja viihtyvyys oli karsea. Kaikkia vanhoja huonekaluja ja sisustuselementtejä oli sullottu yhteen. Hämärää ja epäsiistiä. Ensin ajattelimme jäädä syömään paikan päälle, mutta vaihdoimme nopeasti mielipiteemme ja otimme pizzat mukaan hotellihuoneeseen. Pitsa oli siivutettu ja yhdessä pizzapalassa oli vain kaksi ananaspalaa ja muissakin täytteissä oli säästelty parhaan mukaan. Pizza oli kaiken lisäksi reunoilta kärähtänyt. Pizza oli kyllä saman hintaista kuin muissakin pizzerioissa, mutta täytteitä oli niin minimaalisesti, että siksi hinta-laatusuhde huono. Olisimme ostaneet limsaa,mutta nähtyämme (Lidlistä ostettu 2l plo joka maksaa pari euroa kaupassa) hinnan (6e) niin menimme mielummin R:kioskille ostamaan limsaa. Palvelu oli kuitenkin ihan hyvää,mutta sekään ei riittänyt nostamaan ravintolan pisteitä.
Paikkana ihana ja viihtyisä. Palvelu oli ystävällistä ja hyvää. Tilaamani häränlihapihvi ja sienikastike olivat herkullisia. Lisäkkeinä varhaisperunat ja salaatti olivat myös hyviä. Kokki oli unohtanut annoksesta pavut ja kirsikkatomaatit. Huomautin asiasta ja sain heti tilalle maistuvat lisukkeet. Ravintolassa oli kuulemma juuri tällä viikolla kuvattu Kuppilat kuntoon-ohjelmaa. Täytyykin katsoa tvstä sitten kun se julkaistaan!