Avautuu 12:00

Loosister

rock-henkistä ruokaa
Arvosana 2.8 / 5

Rockväen ja muidenkin kansanosien uusi olohuone Rockbistro Bar Loosister aukesi toukokuussa 2013 Helsingin Kurviin. Osoitteeseen Hämeentie 50 sijoittuvan uuden ravintolan keskeinen ajatus on täyttää Fredrikinkadulla olleen ensimmäisen Bar Loosen jättämä tyhjiö pääkaupungin ravintolakartalla. Luvassa onkin leppoisaa tunnelmaa, hyvää musiikkia, konstailematonta sapuskaa ja oluet tarjoillaan tietenkin vanhan liiton kahvatuopeista.

Bar Loosisterin sisustuksessa on käytetty tuttuja elementtejä: legendaarisia rock-kuvia, vinyylilevyjä sekä varastosta löytynyttä vanhaa tavaraa ensimmäisestä Bar Loosesta. Bar Loosen porukalla oli pitkään suuri ongelma: kun vanha ravintola vaihtoi paikkaa, baarin vanha jukeboksi jäi sijoitusongelmien vuoksi varastoon pölyttymään. Piti löytää “Löysän” vanhalle jukeboksille uusi paikka, joten sen ympärille perustettiin baari.

Bar Loosister tulee muutenkin seuraamaan ensimmäisen Bar Loosen viitoittamaa tietä. Baarissa ei tulla näkemään livemusiikkia, vaan pelimerkit on sijoitettu tunnelmaan – ja myös yllättäen myös sijaintiin: nykyinen Bar Loose sijaitsee keskustassa, sisarravintolan sijoitettiin tietoisesti hyvien liikenneyhteyksien päähän Helsingin baarikulttuurin kehtoon Kallioon.

Bar Loosisterista saa syötävää aamu yhdestätoista iltakymmeneen. Keittiö tarjoaa asiakkaille konstailematonta ruokaa, reiluja annoksia ja makuja ympäri maailmaa. Ravintolassa on liki sata asiakaspaikkaa. Ravintolan alakerrassa on myös kaupungin komein tilaussauna 16 hengelle.

Bar Loosisterin mottona on se, että ravintolaan on helppo tulla, mutta hyvän tunnelman vuoksi sieltä on vaikea lähteä pois.


Asiakaskokemus

Kasvisruokaa

Arvostelut (46)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Muistan joskus lukeneeni Nyt-lehdestä ravintolajutun, jossa oli kerrottu eri kaupunginosien ravintoloiden tarjoamat ns. must-annokset eli annokset, joista ravintola on tunnettu tai jotka nyt vaan ylipäätään täytyy käydä kyseisessä paikassa testaamassa. Artikkelin innoittamana testasinkin eri kaupunginosien ravintoloiden tarjontaa innokkaana pitkään. Yksi mieleen jäänyt annos Kalliossa oli viitisen vuotta sitten auenneen Loosen ”pikkusiskon” Loosistersin kana-avokadopizza, mutta se jäi sillä erää testaamatta. Muutama vuosi ehti siis vierähtää ennen kuin löysin itseni rokkipaikasta pizzan äärestä.

Hot avokado chicken -pizza (13 €) sisältää chipotle-tomaattikastiketta, mozzarellaa, broileria, tuoretta ananasta ja avokadoa sekä chiliöljyä ja korianteria. Ehdin särpiä Westonsin siideriäni vain hetken, kun pizza jo kannettiin pöytään. Totesin pizzan ensisilmäyksellä kesäisen värikkääksi, mutta lopputuloksen hetken päästä hieman vetiseksi ja löysäksi. Epäilen, että uunissaoloaikaa olisi ollut syytä jatkaa pidempään. Tästä huolimatta pizza ajoi asiansa. Avokado ja tuore ananas raikastivat sitä miellyttävästi. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että nähdyllä esityksellä ei olla lähelläkään kaupungin kärkikahinoita – joskaan ei myöskään peränpitäjän tuntumassa.

Loosister on rokkipaikka henkeen ja vereen. Musta katto ja punaiset seinät ovat jo itsessään erottuva sisustuselementti, jota komppaavat artistitaulut ja -valokuvat. Muutakin sälää seiniltä löytyy. Palvelu oli vähäeleistä, mutta sinänsä toimivaa. Keskeinen sijainti Kurvissa ja erottuva asennemiljöö tuonevat asiakkaita sisään seuraavatkin viisi vuotta.

Lisää ravintola-arvosteluja löytyy blogistani:
https://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 17.06.2018
Arvosana: 0

Pari pizzaa ja burgeri nyt testattu. Miljöö on leppoisa ja sijainti hyvä. Loosisterin pizzasta kuulee välillä hyvää palautetta, mutta itse kahden kokeilun jälkeen täytyy todeta, että ihan naapurista saa kyllä parempaakin pizzaa ja vielä edullisemmin. Rock burger oli hyvä perusbögö, kävin sen tosin syömässä jo kun ravintola aukesi, eli en tiedä onko parin viimeisen vuoden aikana tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen. Yhteenvetona: Pizzatäytteet olivat laadukkaita, mutta kokonaisuutena pizzat eivät vakuuttaneet tuolla hintaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 23.10.2016
Arvosana: 0

Vegaanista vetyä kävin testaamassa. Leprasta saa kyllä paremman veyn. Toisaalta en ikinä Lappeenrannassa täysin vegaanista vetyä ole tilannutkaan (lihaton, missä kipparijuusto+kananmuna), mutta vetykiskalla saa sentään päättää mausteista/lisukkeista. Nyt en saanut. Täysin soijattomat piirakkakuoret olis kanssa ollu plussaa. Kauan joutui odottamaan annosta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 03.06.2016
Arvosana: -1

Pizza ei ollut kaupungin halvimmasta päästä ja sitä sai odottaa puolisen tuntia, mistä onneksi varoitettiin tilauksen yhteydessä. Pizzan laatu oli kuitenkin keskivertoa parempi. Pohja oli napolilaistyylinen, eli ohuempi kuin Suomessa keskimäärin. Täytevalikoima ei ollut turhan laaja, vaan ennemminkin laatuun keskittyvä. Esimerkiksi ananas oli tuoretta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 14€ Lisätty: 28.04.2016
Arvosana: 0

Ähh, edelleen etsimme stadin parasta hampurilaista. ..

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.01.2016
Arvosana: 3

Kokeilussa pet cemetery pitsa. Kyllä oli pizzassa lihaa ihan reilusti, mutta joku tässä ei natsaa. Kastike maistui erikoiselle ja osa pitsasta jäi lopulta syömättä. En voi suositella tähän hintaan kun esim. Mäkikuplasta saa kaksi maukasta pitsaa tähän hintaan. Lisäksi annosta piti odottaa TODELLA kauan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 11.01.2016 Näytä aiemmat arvostelut (4)
Arvosana: 0

Burgerien taso on vuodessa vajonnut surullisesti. Loosister on mielestäni aivan loistava mesta kurvissa, mutta sunnuntainen (27.12.) käynti oli synkkä, mene ja tiedä johtuuko joulun välipäivistä. Rock Burger ja iso kylmä limu, odottelua noin 15 -20 min. Suuri kasa ranskalaisia jotka olivat kyllä hyviä, mutta burgerin leivät olivat kuivat ja pihvi on vaihdettu näköjään johonkin valmispihviin, ainakin maistui todella samantapaiselta kuin kokkikartanon einesburgerin pihvit. Wasabimajoa oli aika reippaasti jopa omaan tuliseen makuuni, onneksi kaveri sai ilmaiseksi santsilimpparin pahimman poltteen hallitsemiseksi.

Pitsat näyttivät kylläkin hyviltä, harmi vaan että itse en niistä niin välitä. Summa summarum, ehkä tänne kannattaa uudestaan tulla vain kaljalle?

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 18€ Lisätty: 27.12.2015
Arvosana: 4

Keskivertoa burgeria joutuu odottamaan melkein puoli tuntia.

Paikka eroaa muista alueen pizzeria-kebab-paikoista, mutta 15 euron hintaan luulisi saavansa jotain enemmän. Maku ja muu ihan ok, mutta kun suhteuttaa hintaan, niin jää fiilis että on maksanut turhasta.

Täällä tulee siitä huolimatta aina välillä käytyä, koska aina ei jaksa syödä 6-7 euron pizzaa. Tulisi varmasti käytyä useamminkin jos hintaa pudotettaisiin vastaamaan laatua.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 18.11.2015
Arvosana: 3

Pulled boar burger oli täysin mukiinmenevä, mutta ei millään tapaa tajunnan räjäyttävä makuelämys. Burgeria lukuun ottamatta hyvin askeettisesta ja mitään oikeaa lisäarvoa tuottamattomasta annoksesta n.15e on suhteellisen kova hinta. Vaikka paikka sijaitsee epämääräisiä hörhöjä vilisevällä alueella, niin niitä ei ollut tuolloin ainakaan paikkaan eksynyt ja muutenkin miljöö oli oikein viihtyisä. Ei pääse paikkana suosikkilistalle, mutta tarvittaessa voi uudemmankin kerran pistäytyä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 15.11.2015
Arvosana: 0

Ihan kelpo pizzat sekä hampurilaiset ja vegaanisenakin saatavana useita annoksia. Lihattoman lokakuun erikoisuudessa, Don Corleone pizzassa erinomaisen mausteista vegesalamia, vaan juusto saisi olla jotain rapeaksi paistuvaa sillä tämä muistutti lähinnä kastiketta. Avokadopizzaa ei myöskään ihan joka paikasta saakaan ja onpa aika mainion makuista. Paitsi että listan mukaan siihen kuului myös vuohenjuustoa ja en ainakaan näkö-, haju- ja makuaistein havainnut kuin tavallista juustoa. Pizzat ovat hieman pienehköjä, ainakin hintaansa nähden, joskin reilu määrä juustoa teki Don Corleonesta kuitenkin tuhdin evään.
Tunnelma paikassa on mukavan rento ja palvelu pelaa asiallisesti sekä ripeästi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 28.10.2015
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (3)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.


Sijainti

Hämeentie 50, 00500 Helsinki - Reitti
044 7913116
http://www.barloosister.fi/

Vaihtoehtoisia ravintoloita