Keittiö auki

Daddy's Diner, Kuopio

amerikkalaista
Arvosana 1.5 / 5

Listalta voit valita perinteiset burgerit, pihvit ja chiken wingsit.


Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen

Arvostelut (37)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Kävimme neljän hengen seurueella syömässä sunnuntai-iltapäivänä noin klo 16 aikaan. Ravintolassa oli samaan aikaan n. 4-5 muuta seuruetta. Ensi alkuun sekavat listat aiheuttivat hämmennystä tilatessa. Italialaisen keittiön ja jenkki-dinerin menut olivat iloisen sekaisin ja teki tilaamisesta vaikeaselkoista.
Päädyimme ottamaan alkuruoaksi appetizer platterin, crispy chickenin sekä wingsejä. Ruoat tulivat nopeasti, mutta maussa ei ollut kehumista. Wingsejä lukuunottamatta kaikki maistui samalta paksulta rasvalta. Majoneeseja oli aivan järjetön määrä mukana, ja jopa allekirjoittanut, joka on suuri dippailun ystävä, sai raskaista dipeistä kyllikseen. Vaikka startterit olivat vielä kesken, tarjoilijat toivat seuraavat annokset pöytään. Totesin että ”tässä on vanhat vielä vähän kesken” jolloin tarjoilijat jäivät viereen odottamaan. Mieheni sanoi pienenä vinkkinä että ”Taitaa tulla pöytään vähän ahdasta”, mutta tarjoilijoilta taisi mennä vinkki ohi korvien. Päätin siirtää jämät yhdelle lautaselle että henkilökunta voi siivota pöydän ja asettaa uudet annokset tilalle. Poistuessaan kuulimme kuinka tarjoilija kommentoi toiselle ”Olipahan vaativia asiakkaita!” Hämmästyttävää, jos se on vaativan asiakkaan merkki että haluaisi syödä rauhassa.

Pääruokina tilasimme Grilled Chickenin, Double bacon burgerin, pasta-annoksen sekä BBQ Chicken-pizzan. Burgeri oli valtava pettymys. Lihan, juuston ja majoneesisen coleslawn rinnalle olisi kaivannut jotain tuoretta ja vihreää. Pastassa oli todella reilusti valkosipulia, mutta muuten annos oli passeli. Pizza oli annoksista paras. Koska ruoat oli maksettu etukäteen, ei tarvinnut pelätä että kukaan olisi tullut kysymään maistuuko ruoka tai tarvitseeko lisää juomia pöytään.

Ruokailusta jäi kielen päälle hyvin rasvainen maku, ja ajattelin maistella Cake Bar – mainoksen nähtyäni jonkinmoisen kakkupalan – Tampereella Daddys dinerissa kakut ovat olleet huippuhyviä. Kyselin tarjoilijalta kakuista ja sain hassun vastauksen :” Joo ei meillä niitä enää oo kun ei ne oikein menny kaupaksi.” Oookoo, mainoksen olisi varmaan voinut poistaa siinä tapauksessa :D

Pizza ja wingsit jäivät hyvinä annoksina mieleen, kaikki muu oli joko kehnoa tai vähän sinne päin. Hätäily palvelun kanssa oli kuitenkin se isoin miinus tälle käynnille.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 30€ Lisätty: 19.04.2016
Arvosana: -1

Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun menemme kyseiseen ravintolaan syömään. Tilasin bbq chicken pitsan ja se oli niin suolainen, että ihme ettei hiukset nousseet pystyyn siitä suolan määrästä. Jäi yli puolet syömättä 15€ pitsasta. Mieheni syömä hampurilaisateria oli kuulemma ihan syötävää. Positiivisena pidin mukavaa miesmyyjää kassalla. En suosittele ko paikkaa kenellekkään.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 23.02.2016
Arvosana: 0

Ei enää ikinä tänne.
17e hampurilaisateria oli todellinen pettymys. Hampurilainen ei ollut lämmin, pihvi vaikutti ennemminkin einesjauhopihviltä kuin kokolihalta. Täytteet oli jotain epämääräistä. Kaiken huippu oli ranskalaiset jotka tuotiin pöytään täysin kylminä lötköinä eli olivat ainakin 20min odotelleet jossain noutajaansa. Ranskalaiset pyysin uudet ja ne tuotiinkin suht nopeaa kuumina, mutta eipä niissäkään hurraamista ollut. En käsitä miten ravintola kehtaa tuoda asiakkaalle kylmät ruuat, ei mitään kunnioitusta asiakasta kohtaan. Tosin suomalaisista 85% ei kehtaa edes mainita asiasta, joten kaippa tuo on sitten hyväksi todettu konsepti...
Vaimo otti jonkin italia-pizzan ja siitä maistoin sen verran että ei kyllä ollut italiaa muuta kuin nimessä, muuten ihan suht ok pizza, mutta noita saa samanlaisia kaikista tusinakotipizzoista ja puolet halvemmalla.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 01.08.2015
Arvosana: 0

Olen käynyt paikassa kolme kertaa syömässä ja en tiiä, miksi niin monta kertaa. Mutta nyt voin ainakin kokemuksesta sanoa, että en suosittele paikkaa kenellekään. Olen syönyt kerran lasagnen ja kaksi kertaa pastaa. Lasagbeääne vaikutti pakasteesta otetulta, ei ollut tuore. Pastat olleet kammottavan makuisia, täynnä suolaa ja rasvaa. Itsekin teen tuhat kertaa parempaa ruokaa. Lisäksi ruoka aivan liian kallista laatuun nähden. Viimeisimmällä kerralla lisäksi paikan lattia oli liukas (vahasta?) ja meinasin kaatua sekä sain vatsanväänteitä ruuasta. Jospa nyt oppisin enkä mene enää ko. paikkaan enää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 31.07.2014
Arvosana: 0

Ravintolan yleisilme on kohdallaan, mutta palvelulta olisi toivonut edes pientä hymyä. Ruoalta olisin toivonut seuraavaa: wingsit voisivat olla tuoreita, eikä kaksi päivää rasvakeittimessä kuihdutettuja saharan hiekasta muovattuja oksia. Kasviksia voi ateriaan sijoittaa enemmän. Sinapin etsintä olisi ollut hauskaa, mikäli olisi annettu jonkilainen aarrekartta ja papukaija olkapäälle selostamaan etsintäohjeita. Tai vastaavasti jonkilaiset röntgen lasit, jotta tyhjät purkit osaa etsintää suorittaessa jättää noukkimatta. Ruoat syötyäni toivoisin, että ne kerkeäisivät sulaa mahassa yli 5 minuuttia eikä ruoka aiheuttaisi ns. suorasuoli-efektiä. Hyvänä plussana vessa löytyi muutaman metrin päästä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 23.07.2014
Arvosana: 0

Ensimmäinen käyntikerta ja tod. näköisesti viimeinen. Tylyä asiakaspalvelua, toinen annoksista oli väärä, suolaa käytetty meidän kummankin annoksiin vähän liiankin reippaasti.. vaikutti hyvältä paikalta sisustuksen jne puolesta mutta homma tyssäsi jo tilauksia antaessa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 07.06.2014
Arvosana: 0

Söin juuri täällä elämäni huonoimman kasvisburgerin. Koko hampurilainen oli kuiva ja mauton, punasipulia oli välissä niin paljon että kolme neljäsosaa sai heittää pois. Ranskalaisissa oli turhan reippaasti suolaa. Ainoa edes hiukan positiivisen puolelle mennyt osa annoksessa oli paahdettu maissi, joka oli ihan maistuva. En voi kuitenkaan suositella ko. paikkaa kenellekään enkä varmasti mene toiste. Burgeria halajavat menkööt naapurin Pancho Villaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 07.02.2014
Arvosana: 0

Mauton ruoka, mitäänsanomaton tyly palvelu. Kiva sisustus antaa olettaa enemmän kuin saa. En mene toista kertaa

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 21.01.2014
Arvosana: 0

Paikan perushampurilainen (olikohan Daddys classic tai jotain sinnepäin) oli hyvää, ja paistettu maissi oli todella maukas. Hinta/laatu oli ainakin tässä ateriassa kohdallaan. Ateriaa kyllä joutui odottamaan melko kauan, olisiko ollut noin 50 min. Ateria tuotiin pöytään, joka oli kiva parannus edelliseen kertaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 02.01.2014
Arvosana: 0

Muutaman kerran tullut käytyä ja täytyy sanoa, että ehkä huonoin ruokapaikka missä olen koskaan käynyt. Ruoka on törkeän mautonta ja aivan ylihinnoiteltua. En suosittelisi kenellekkään.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 14.11.2013
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Matkuksentie 60, 70800 Kuopio - Reitti
http://www.ravintola.fi/belladaddys

Vaihtoehtoisia ravintoloita