Ei tietoa

Golden Grill Kitchen

erikoisburgerit,lounas
Arvosana 1.9 / 5

Arvostelut (11)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Valitettavasti kokemus oli huono ja asiakkaana jäi paha mieli käynnistä.

Olimme isäni kanssa Syö Turku!-kamppanijan tiimoilta syömässä.

Tarjoilijoiden käytös oli epäkohteliasta ja ruuasta palautetta antaessa tuntui kuin vika olisi ollut asiakkaan kun raaka pihvi ei asiakkaalle kelvannut.

Kun tarjoilia tuli kysymään haluammeko uudet pihvi niin tarjoilia kertoi tässä kohtaa että grillipihvi paistetaan aina mediumiksi, tästä ei ollut mainintaa missään kohtaa eikä meltä asiaa kysytty ruokaa tilatessa.

Kun saimme uudet pihvit niin annos tuotiin kokonaan uutena mutta erikseen ostamamme dipit oli unohtuneet kokonaan.
Ja uudet pihvit olivat tällä kertaa sitten paistettu ylikypsiksi ja ne oli melkein palaneita ja sitkeitä ja lisäksi tikkuperunat ja grilli kasvikset oli liian suolaisia ja mausteisia.
Tässä kohtaa tuntui siltä kuin kokki olisi suuttunut kun ensimmäiset annokset palautettiin takaisin keittiöön.
Kaiken kaikkiaan huono kokemus ja menimme hakemaan muualta jälkiruokaa jolla yli suolaisen maun sai pois. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun syömme täällä valitettavasti

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 16.10.2018
Arvosana: 0

Ruoka oli hyvää ja palvelu tehokasta. Hiukan ylihintainen siihen nähden, että ruoka on suhteellisen perusjuttuja. Salaattitwist on kuitenkin bonusta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 35€ Lisätty: 12.09.2017
Arvosana: 0

Nopea palvelu, tiskiltä tilasimme ja maksoimme heti.
Rockburger ja pienempi lehtipihvi (160 gr). Mukana tuli tikkuperunoita eli ranskalaisia. Kummankin kanssa sai valita oman dipin.
Burgeri oli erittäin hyvä, pihvi mehukas ja mausteet sopivat.
Lehtipihvi oli hyvä, isompi kuin odotimme, vaikka valitsimme pienemmän vaihtoehdon.
Ranskalaiset olivat rapeita, maistettu suolalla ja grillimausteella.
Plussana erittäin komeat näkymät Kauppatorille!
Suosittelen!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 09.01.2016
Arvosana: 0

olimme kolmen ruokalajin illallisella, paikka tunnelmallisen kodikas ja rennonoloinen meininki. alkuun seurueemme otti etanat, ne oli niinkuin pitikin ..tosin leipää olisi saanut olla himan enemmän jotta kaikki herkut olisi saanut kaavittua. black angus härkä oli loistava ja kypsyys medium+ niinkuin tarjoilija suositteli. jälkkäriä olisi kyllä mennyt enemmän. ainoana negatiivisena sanoisin, että ruoat tuli hieman liian nopeaan tahtiin..olisimme haluneet nauttia illallisesta himan pitenpään, mutta joo kyllä voi suositella lämpimästi eteenpäin, niinkuin ystävät suosittelivat meille. kiitos

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 11.11.2015
Arvosana: 0

Itse ruoka-annoksessa, Rotunaudanpihvissä oli ihan hyvät perunat, mutta pihvin piti olla oikeaa rotukarjaa ja blaa blaa, se oli kuitenkin sulamattoman rasvan kera tarjoiltua possun ulkofilettä maultaan.
Kastike näytti hyvältä ja oli ihan ok makuinenkin, ihmettelin vaan mitä se teki tässä annoksessa?
Grillattu tomaatti oli kylmä, käynyt grillissä 5 sekunttia, tuskin enempää.
Lämpimät kasvikset 2 kpl pieniä ohuita kesäkurpitsan siivuja, jotka olivat vetisiä ja kuin sitkeää limaa söisi.
Salaatti sitten oli sellainen tyypillinen suomalainen kotisalaatti, kylmät ja kuivat friseesalaatti, hieman jotain kaalista silpittuja kivikovia kantapaloja ja ei minkäänlaista kastiketta, viinietikkaa, ei yhtään mitään edes sitruunaa puristettu...oli se kyllä surkeaa.
Fetapalat olivat apetinan niitä kuivia laihis paloja, oikeesti huhuh :))))

Jos oltais maksettu se 86 euroa 2:lle hengelle (nyt saatiin Groupon diilissä puoleen hintaan) niin olisin oikeasti suuttunut aika pahasti.
Toisaalta muuten emme löytäneet ruokalistalta edes niin kalliita tuotteita, että niistä saisi täyteen 3:lla ruokalajilla sen 86 euroa..

Pakko sanoa, että tätä huonompaa mestaa hinta/laatusuhteeltaan syödä, ei ole kuin se yksi pahainen huoltoaseman lounas Urjalassa.
Jälkkäri oli hyvä muuten, mutta tuo kastike oli sitkeää ja sitä on parempiakin kastikkeita nähty.
Ei varmaan tarvitse sanoa tullaanko enää koskaan uudestaan.
Turussa on lähes sama minne menee, niin saa hinta/laatusuhteeltan paljon parempaa ruokaa.
Tämä ei ole a la carte ravintola, vaan keskinkertainen grilli.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 42€ Lisätty: 02.10.2015
Arvosana: 0

Upea paikka Turun sykkeessä, miellyttävä kokemus. Henkilökunta suositteli päivän tarjouspihviä(n.20€) eikä turhaan. Pihvi oli murea ja maukas. Aukioloajat vaan saisi olla pitempään...toivottavasti tähän saataisiin muutos.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 20.08.2015
Arvosana: -1

Hyvätasoista perushamppea. Pärjää vertailussa muille keskustan vastaaville paikoille.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 15.07.2015
Arvosana: 0

Ihan yes mesta

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 12€ Lisätty: 14.07.2015
Arvosana: -1

Hinta-laatusuhde kohdillaan, mukavaa kun on nykyään a-oikeudet, ja hienot puitteet muutenkin, tulemme uudestaan!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 06.07.2015
Arvosana: 0

Kassalla odotusajaksi sanottiin 30 min. Ruoka tuli 1h päästä. Ranskalaiset mauttomia ja haaleita. Hampurilainen onneton verrattuna aikaan jolloin olivat vielä vanhassa paikassa. Silloin sai aina hyvät annokset. Muutto ei näytä toimineen. 2 eri kertaa käynyt uudessa paikassa ja kumpikin huono kokemus.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 27.06.2015
Arvosana: 0

Yhteisö

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Aurakatu 12a 3-kerros, 20100 Turku - Reitti
045 8466220
http://www.goldengrill.fi

Vaihtoehtoisia ravintoloita