Joululounaalla työporukan kesken. Ruoka ja miljöö hyvät, mutta palvelun hitaus hieman laski tunnelmaa. Sopii hyvin kiireettömälle ruokailijalle.

Elitessä on mustavalkoajan elokuvien tunnelmaa ja tiettyä vanhanajan yksinkertaisuutta ja koruttomuutta, tyyliäkin. Anopin syntymäpäivät vietettiin täällä ja myös vanhoja kollegojen tapaaminen, eli hyvinkin klassisella linjalla. Hyvässä seurassa klassiset annokset maistuvat. Osa Helsinkiä, pitkää tietä trendien yläpuolella.

Aina takuuvarma ravintola, jossa palvellaan ammattitaidolla: kohdataan asiakas, tarjoillaan asiantuntevasti kertoen annoksista ja viineistä, kohdellaan kaikenikäisiä ja liikuntarajoitteisia ymmärtäväisesti...ja ruoka on erinomaista vailla kommervenkkejä. Visuaaliseti kauniisti esillä, maistuu vauhdilla yli sen, mitä edes vähän uskalsi toivoa ja pöytävaraukset pitävät paikkansa. Jos haluat valkoisen pöytäliinan ääreen, älä mene Taka-Töölöön.

Kurpitsarisotto oli mainio. En odottanut näin paljoa annokselta - maku oli kohdillaan. Päälle oli fritattu lehtikaalia, joka sopi annokseen herkkutattien kanssa kuin nenä päähän.

Töölöläislegenda Elite . Ravintolalla on pitkät perinteet taiteilijoiden suosimana paikkana ja täällä ovat nauttineet herkuista niin Tauno Palo kuin Martti Pellonpää.

Ruokalista oli melko traditionaalinen. A la Carte -listalla oli erikseen alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi klassikkolista, josta löytyi mm. Tauno Palon kermasipulipihvi, paistetut silakat, ja läskisoosi.

Ravintolasali oli ihan viihtyisä. Siitä ei ollut yritetty tehdä modernia, kliinistä tilaa, mistä plussaa. Vanhanajan säväystä toivat liekitysvaunut, joita ei monissa paikoissa enää näe. Tuolla ne kuitenkin olivat ihan aktiivisessa käytössä.

Tarjoilu toimi moitteettomasti koko ajan. Alkuun tuotiin leipää ja voita. Ruisleipä oli mitäänsanomatonta ja mautonta massareikäleipää, mutta vaalea leipä pinnasta rapeaa, sisältä sitkoisan kimmoista ja maukasta sekä ihanan tuoretta. Se kyyditsi mukavasti alkuruokaani, artisokkakeittoa, joka tarjoiltiin kurkkujugurtin ja muikunmädin kanssa. Keittoon oli lipsahtanut aika ravakasti suolaa, mutta ei niin että se olisi ollut kuitenkaan ihan myrkytettyä. Keitto oli samettista, täyteläistä ja yksinkertaisesti vaan hyvää. Muut seuralaiset kehuivat vuolaasti persilja-valkosipulietanoitaan.

Pääruokana söin grillattuja jättirapuja, joiden lisukkeena oli kukkakaalia jota ei mainittu menussa. Tämä harmitti, sillä en voi syödä kukkakaalia joten se meni haaskuun. Lisäksi oli reilusti mustajuuripyrettä ja rapuhollandaisekastiketta. Tässä onnistuin jotenkin itse mokaamaan enkä ollut huomannut että kastike on nimenomaan hollandaisea, jota minun ei pitäisi syödä laisinkaan. Ruoka oli hyvää, mutta kokkauksessa oli käytetty todella paljon kermaa ja voita ja siitä tuli todella raskas olo. Vaikka annokset eivät olleet suuren suuria, en jaksanut enää ottaa jälkiruokaa. Seuralaiset ottivat Tauno Palon pihviä sekä paistettua taimenta, joissa ei ollut niissäkään kuulemma moittimista. Kavereiden jälkkäreistä vuohenmaitojäätelö keräsi kiitosta, mutta Creme Brulen ansiot loppuivat täydelliseen kuoreen. Itse vanukas oli kovin pliisu ja mauton.

Jos pitää vanhan ajan ravintolatunnelmasta ja "perinteisestä ravintolaruuasta" pihveineen ja raskaine kastikkeineen, pitää varmasti myös Elitestä. Narikan hinnoittelu on kuitenkin silkkaa kiskontaa, se saisi jo jäädä unholaan. Etenkin kun vahtimestari ei edes auttanut takkia ylleni, vaan mieheni teki sen.

Lounasannos oli aneeminen, olikohan siinä vain karitsan ossobuco ja reilu lusikallinen perunasosetta.

Tyylikkäässä, perinteisessä ravintolassa perinteitä vaalitaan ehkä liiaksi. Ravintola on ulospäin pimeänä syysiltana todella kaunis ja ovella vastaan tulee vahtimestari, joka tuo välittömästi tiettyä tyylikkyyttä ja klassisuutta vierailuun. Pöytäänohjauksen jälkeen palvelu sujuu samaa tyylikkyyttä jatkaen, erittäin miellyttävästi.

Listalta löytyy kolme erillistä menukokonaisuutta á la carten lisäksi. Näistä harmikseni mikään ei ole kokonaan kasvismenu, joten tyydyn listan ainoaan kasvisruokaan, punajuuririsottoon. Viinilista on sopivan laaja, mutta läheskään kaikkia viinejä ei saa laseittain.

Alkupaloiksi tulee vaaleaa sekä tummaa leipää voin kera. Molemmat leivät ovat ihania ja tuoreita, erittäin loistava lisä! Risotto on kauniin näköinen ja sen kanssa tarjoillaan muutama punajuurisipsi sekä paistettuja herkkutatteja. Tatit ovat, kuten aina, melko löllöjä, mutta itse risotto on kategoriaa "ihan hyvää". Juustoa siinä ei hirveästi ole ja punajuurikin on ilmeisesti etikkapunajuuria pieninä kuutioita, mistä miinusta. Maku on kuitenkin suhteellisen raikas ja tasapainoinen, mutta aidosta italialaisesta risotosta tämä on kaukana. Koostumus on kuitenkin lähes al dente. Jälkiruoaksi valitsin passion creme bruleen, joka ei ihan täytä odotuksia. Sokeri päällä maistuu hieman palaneelle, mutta maku muuten on ihan hyvä.

Narikasta joutuu maksamaan ylimääräiset kolme euroa, mikä on todella hämmentävää tänä päivänä. Ravintolan miljöö on kaunis, mutta ei erityisen uniikki. Palvelu on laadukasta, mutta emme haastaneet tarjoilijoita kertomaan annoksista sen enempää. Ruoka pysyy "ihan hyvää" -linjalla, eli uutta suosikkiravintolaa tästä ei tule. Iso miinus kasvisruokien puuttumisesta, mutta perinteisten liharuokien ystävälle tässä on ehkä varteenotettava paikka.

Saman koin minäkin tänään klo 19 aikoihin kuin Leevi pari päivää sitten. Terassilla oli valkeat liinat pöydillä ja ruokailuvälineetkin. Istuin pöytään ja tarjoilijakin kävi terassilla useamman kerran, mutta tuomatta tuokalistaa, kysymättä mitään ja ohitse katsoen. Odotin 20min ja poistuin. Jos ei haluta ruokailijoita terassille on turha pöytiä kattaakaan.

Menimme lounaalle ajatuksena tarkastaa paikka ja tulla myöhemmin pitkälle illalliselle. Oli luettu ja kuultu paikasta negatiivista palautetta ja halusimme saada oman mielipiteen. Ainahan sitä paha puhutaan. No, illaliselle ei ehkä olla palaamassa, koska lounasta on vaikea arvioida sitä syömättä. Pari tarjoilijaa ohitti meidät monta kertaa ilman minkäänlaista huomioimista. (Vai lasketaanko läpi katsominen?) "Hei" olisi riittänyt. Ei ollut ruuhkaa tms. Naapuripöytään saapunut annos näytti ja tuoksui hyvältä.. Lähdimme muualle syömään.

Vaihteeksi Eliteen. Alkuruokaparsat keitetty täydellisesti, mutta annoksen kingi oli kuitenkin hollandaise. Pehmeää, kuohkeaa ja sopivan sitruksista. Lautanen piti pyyhkiä puhtaaksi leivällä. Pääruuaksi maksaa, seuralaiselle läskisoosi. Pidän maksasta hieman kypsempänä kuin kokki sen haluaisi tarjota, joten annoin tilatessa ohjeet. Kypsyys ei jättänyt mitään toivomisen varaa ja lisäkemuussikin oli loistavaa. Miinuksena turhan ronskilla kädellä annosteltu kastike, joka oli kuitenkin maultaan ihan hyvä. Palautteena vihjattiin, että voisi olla hyvä veto tarjota se erillisessä kipossa. Läskisoosissa taas oli sitä soosia jokseenkin vähänlaisesti, mutta herkkua oli kuulemma. Kelpo viinitkin löydettiin kohtuuhintaiselta listalta.Jälkiruualle ei sitten tilaa ollutkaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Mutta kun ei mahdu niin ei mahdu.
Palvelu oli alkuun vähän jäykkää, mutta uskaltauduimme vähän jututtamaan tarjoilijaa enemmänkin, koska ei mikään megakiire näyttänyt olevan. Loppu sujuikin ihan leppoisissa tunnelmissa. Musiikki oli välillä pikkuisen liian kovalla.
Elite ei pettänyt taaskaan. Erittäin hyvää ruokaa, vaikkei nyt mitään varsinaista ilotulitusta ollutkaan. Mutta se on kiva, että kaikenlaisen kulinaristisen kikkailun paineessa joku panostaa vielä perinteisiin.