Opens at 17:00

Koto

Betyg 4.5 / 5

Kunderfarenhet

Barnvänlig
Vegetarisk

Recensioner (131)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Lounasruoka oli aika mautonta. Aikaisempina kertoina pari vuotta sitten ruoka maistui tosi hyvältä. Nyt oli kyllä pettymys.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 14€ Tillagt: 06.01.2016
Betyg: 0

Pitkästä aikaa Kotossa syömässä illalla. Yksi aiempi kerta jäänyt muistiin erittäin maittavasta ruoasta, mutta nyt ei aivan niin mennyt.

Alkupaloiksi kanavartaita. Täysin mauttomia ja jotenkin koostumuksesta tuli porsas mieleen ennemminkin. En lopulta ollut edes ihan varma että mistä lihasta oli kysymys, mutta kanana se tilattiin ja kanana se tuotiin. Tulivat myös liian nopeasti ollakseen ihan varta vasten tehtyjä, pakkasessa olleet odottamassa.
Pääruokana makrillia riisin kera. Jotenkin valjuksi jäi tämäkin, mutta ehkä ei ollut vaan makuuni. Muulla pöytäseurueella oli sushia, se ihan kelpotavaraa pienen maistamisen pohjalta.

Palvelu normaalin kohteliasta.

Hinta ei olisi yhtään paha, jos ruoka olisi ollut maukasta, erityisesti kanavartaista ei jäänyt sitä makua vaan ollenkaan.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 18€ Tillagt: 13.09.2015
Betyg: 0
     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 27.05.2015
Betyg: 0
     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 54€ Tillagt: 24.05.2015
Betyg: 0

Susheilla hyvä hinta-laatusuhde! Muutaman kerran tullut käytyä, ja varmasti tulen uudestaankin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 20€ Tillagt: 18.04.2015
Betyg: 0

I think quality of foods and service recently go down. I do not know why, but I am dissapointed.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 30.03.2015
Betyg: 0

1 Hinamatsuri juhlan kunniaksi menu, olisiko ollut 11 maki sushia lisäksi.

Erittäin maistuvat annokset.
Saimme odottaa hieman kauan, mutta palvelu oli hyvää ja ystävälistä

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 48€ Tillagt: 18.03.2015
Betyg: 0

Hyvää ruokaa ja mukava palvelu. autenttisia makuja.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 14.03.2015
Betyg: 0

Olimme varanneet pöydän viidelle syntymäpäivän kunniaksi. Jotain oli kuitenkin mennyt pieleen, sillä pöytävarausta ei löytynyt, kun saavuimme paikalle. Virheitä toki sattuu, mutta tilanteen voi hoitaa monella tavalla. Kotossa ei tosiaankaan oltu tilanteen tasalla. Ei anteeksipyyntöä, ei pahoittelua. Jäi todella huonot fiilikset tapahtuneesta ja emme varmasti tule uudestaan. Onneksi saimme pöydän muualta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 14.02.2015
Betyg: 0

Todella herkulliset ruoat, hyvä hinta-laatusuhde ja mielettömän mukava palvelu!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 27.01.2015
Betyg: 0


Läge

Lönnrotinkatu 22, 00120 Helsingfors - Route
(09) 646 080
http://www.ravintola-koto.fi

Options