Pionki

Epämiellyttävä kokemus. Tarjoilijaa, joka palveli meitä ensin, v***tti niin paljon jokin asia tai sitten vaan meidän naama, että hän onnistui todellakin luomaan "lähtemättömän tunnelman" meille. Tuskin lienee ravintoloitsijan tarkoitus luoda kuitenkaan ihan tällaista tunnelmaa, että tarjoilijan käytyä pöydässä asiakastakin vituttaa. Mulle mm.yritettiin myydä väkisin cocktaillistalla olevaa Olivo Martinia (dry martini) tilatessani vodka martinin. Jouduin lopulta sanomaan, että haluan nimenomaan VODKAmartinin, en GINIÄ sisältävää Olivo Martinia tai muutakaan dry martinia, koska se on täysin eri juoma kuin mitä koetan tilata. Sitten koetettiin tuputtaa chardonnayta, vaikka sanoin heti alkuun etten pidä siitä. Sitten yritettiin väkisin myydä maistelumenua, vaikka sanoimme ettemme ole pitkällä kaavalla liikenteessä tällä kertaa. Jne.

Kampasimpukkani olivat haaleita, kaverin gnocchit rasvalätäkössä uivia lötkäreitä, joista osa oli palanut pohjaan. Pääruokani oli oma moka, olin luullut tilanneeni öljyssä paistettua mustekalaa mutta mustekala olikin friteerattua, mikä nosti ruuan rasvamäärän sellaisiin sfääreihin etten voinut syödä. Lisäksi annoksesta noin puolet oli friteerattua bataattia, josta en pidä. Tätä ei mainittu listalla, joten puolet hyvästä ruuasta olisi jäänyt senkin takia syömättä. Kaverin pääruoka oli niin mitäänsanomatonta, etten edes muista mitä hän söi. Jälkiruokaa emme edes halunneet. Tarjoilijamme vaihtui koko ajan. Onneksi meitä alussa palvellut hapannaama ei tullut enää takaisin pöytäämme.

Saa tuolta varmaan hyvääkin ruokaa, mutta enpä aio kokeilla, onko näin. Näkyy olevan Björkin syöttölöitä. Sopii ’’Syö, maksa maltaita ja häviä silmistämme’’ - filosofiaan sinänsä oikein hyvin. Kumpikaan meistä, en minä eikä kaveri, oltaisi varattu pöytää tuolta jos oltais tiedetty että se on Björkin mesta.

No, taas viisastuttiin.

Ravintola sijaitsee Meritullinkadulla Kruununhaassa ja ravintolan ulkopuolella lukee kyltissä vain ’’ravintola’’, joten olin vähällä huitaista ohi koko paikasta. Ja itse asiassa ensin huitaisinkin, sillä ainoastaan oven pielessä palava kynttilä kertoi, mistä ravintolaan astutaan sisälle. Ovessa ei lukenut mitään. Tästä vähän noottia, sillä mielestäni paikat pitää merkitä selkeästi.

Ravintola koostuu kahdesta eri puolesta, joista kumpikaan ei ole suurensuuri. Varsinkin kahden hengen pöydät ovat todella lähekkäin toisiaan, joten mihinkään salaisuuksien puhumiseen kaverin kanssa paikka ei todellakaan sovi. Tunnelma ravintolassa on kuitenkin oikein mukava. Liikuntaesteisille tai lastenrattaiden/-vaunujen kanssa liikkuville ravintola ei myöskään sovi. Ulko-ovelle on raput, ovi kapea, ja WC:kin usean askelman päässä.

Ruokalistalla oli kolme alkuruoka-, kolme pääruoka- ja kolme jälkiruokavaihtoehtoa. Alkuruuaksi otin maa-artisokkakeittoa, jossa oli myös omenaa. Se oli taivaallisen hyvää. Pääruokana tilasin lapsuuteni himoherkkua, paistettua haukea! Enpä olisi ikinä uskonut sitä ravintolassa tilaavani :D Mikään muu pääruokavaihtoehto ei kuitenkaan sopinut. Hauki oli oikein hyvää ja sen kanssa tarjottiin haudutettuja porkkanoita, mikä sopi oikein hyvin hauen kanssa. Annos oli runsas ja lisäksi tarjolla oli erittäin hyvää leipää. Tulin niin kylläiseksi, että jaksoin ottaa jälkiruuaksi ainoastaan kahvia.

Palvelu oli ystävällistä. Viinilistassa pisti silmään uuden maailman viinien puuttuminen valkkarilistalta aivan tyystin ja tämä hieman harmitti, koska en löytänyt listalta suosikkejani. Suositeltu riesling oli kuitenkin oivallista ja sopi mainiosti kalan kanssa. Otin alkuun lasin shamppanjaa, ruokajuomaksi 16cl viiniä, söin kaksi ruokalajia, ja jälkiruuaksi kahvit. Lasku oli hieman päälle 60€, ruuan laatu oli hyvinkin sen arvoista. Voisin oikein hyvin mennä toistekin ja suositella muillekin.

Astor on ollut paikallaan Keskustorin laidalla ties kuinka kauan ja kieltäytyy kaikin tavoin uudistumasta. Tämä koskee niin sisustusta kuin ruokalistaakin. Sen vuoksi olen viime vuodet vältellyt paikkaa, koska sama karitsan paahtopaisti ei ikuisesti sytytä. Tiesin kuitenkin paikan pippuripihvin oivalliseksi, joten osasin suositella sitä pihvinhimoiselle seuralaiselle. Astorin suhteen saisi taatusti olla varma siitä, ettei ruuassa olisi turhia kikkailuja. Eikä ollut.

Asiakkaita ravintolassa oli vain kourallinen. Palvelu oli ystävällistä ja huomioivaa. Seuralainen otti alkupalaksi etanoita Roquefort-juustolla, minä tapaslajitelman. Lajitelma oli valikoima leikkeleitä ja juustoja sekä oliiveja, ne olivat oikein hyviä mutta kieltämättä sellainen ’’suoraan pakkauksesta’’ -olo siitä jäi. Lisäksi annoksen päälle oli jostain syystä lisätty kourallinen suolapähkinöitä, jotka eivät makunsa eivätkä syötävyytensä puolesta sopineet annokseen ollenkaan. Seuralaisen etanat olivat hyviä.

Pääruuaksi seuralainen otti valkosipulihärkää, joka oli naudan sisäfileetä kermaisten valkosipuliperunoiden kera. Minä otin pippuripihvin. Perinteistä, konstailematonta, hyvää, ja pihvini kypsyysaste rare oli täydellinen. Pihvin lisukkeena oli tuorejuustotäytteinen uunipottu.

Jälkkäriksi sitten minulle creme brülé ja seuralaiselle suklaakakkua. Oivallisia molemmat.

Tasaista, perinteistä, muuttumatonta,varmaa, ja niin....en tiedä... niin viime vuosisataa? Mutta hyvää, ja hinta-laatusuhde erinomainen. Enää kuitenkaan tuskin tulee mentyä, kyllä tuo on nyt nähty. Ravintola on jymähtänyt tanakasti kasari-ysäriin ja on nyt tehnyt selvääkin selvemmäksi, että siellä se aikoo myös pysyä.

Muutaman kuukauden tauon jälkeen ravintola Kielo. Alkuruuaksi blini, jonka kanssa tarjoiltiin metsäsienisalaattia ja omenasalaattia sekä savustettua porkkanaa. Metsäsienisalaatti olisi kaivannut raa’an sipulin kirpakkuutta ja happoja, samaten omenasalaatti olisi saanut olla happamanpaa laittaakseen kampoihin blinin rasvaiselle täyteläisyydelle. Onneksi savustetussa porkkanassa riitti puhtia nousta tasaveroiseksi kumppaniksi blinin rinnalle. Sen sijaan pääruoka oli täysosuma: ylikypsäksi haudutettua hirvenlapaa ja suppilovahveroita. Ruokaa jota saa kotonakin mutta ei kuitenkaan ihan näin laitettuna. Ei nytkään turhia kikkailuja vaan puhtaat, herkulliset maut. Jälkkäriksi sitten köyhät ritarit ja juustoja vielä erikseen ja ne olivat oikein hyviä. Ah ja voih. Ei hassumpi synttäri-ilta :)

Töölöläislegenda Elite . Ravintolalla on pitkät perinteet taiteilijoiden suosimana paikkana ja täällä ovat nauttineet herkuista niin Tauno Palo kuin Martti Pellonpää.

Ruokalista oli melko traditionaalinen. A la Carte -listalla oli erikseen alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi klassikkolista, josta löytyi mm. Tauno Palon kermasipulipihvi, paistetut silakat, ja läskisoosi.

Ravintolasali oli ihan viihtyisä. Siitä ei ollut yritetty tehdä modernia, kliinistä tilaa, mistä plussaa. Vanhanajan säväystä toivat liekitysvaunut, joita ei monissa paikoissa enää näe. Tuolla ne kuitenkin olivat ihan aktiivisessa käytössä.

Tarjoilu toimi moitteettomasti koko ajan. Alkuun tuotiin leipää ja voita. Ruisleipä oli mitäänsanomatonta ja mautonta massareikäleipää, mutta vaalea leipä pinnasta rapeaa, sisältä sitkoisan kimmoista ja maukasta sekä ihanan tuoretta. Se kyyditsi mukavasti alkuruokaani, artisokkakeittoa, joka tarjoiltiin kurkkujugurtin ja muikunmädin kanssa. Keittoon oli lipsahtanut aika ravakasti suolaa, mutta ei niin että se olisi ollut kuitenkaan ihan myrkytettyä. Keitto oli samettista, täyteläistä ja yksinkertaisesti vaan hyvää. Muut seuralaiset kehuivat vuolaasti persilja-valkosipulietanoitaan.

Pääruokana söin grillattuja jättirapuja, joiden lisukkeena oli kukkakaalia jota ei mainittu menussa. Tämä harmitti, sillä en voi syödä kukkakaalia joten se meni haaskuun. Lisäksi oli reilusti mustajuuripyrettä ja rapuhollandaisekastiketta. Tässä onnistuin jotenkin itse mokaamaan enkä ollut huomannut että kastike on nimenomaan hollandaisea, jota minun ei pitäisi syödä laisinkaan. Ruoka oli hyvää, mutta kokkauksessa oli käytetty todella paljon kermaa ja voita ja siitä tuli todella raskas olo. Vaikka annokset eivät olleet suuren suuria, en jaksanut enää ottaa jälkiruokaa. Seuralaiset ottivat Tauno Palon pihviä sekä paistettua taimenta, joissa ei ollut niissäkään kuulemma moittimista. Kavereiden jälkkäreistä vuohenmaitojäätelö keräsi kiitosta, mutta Creme Brulen ansiot loppuivat täydelliseen kuoreen. Itse vanukas oli kovin pliisu ja mauton.

Jos pitää vanhan ajan ravintolatunnelmasta ja "perinteisestä ravintolaruuasta" pihveineen ja raskaine kastikkeineen, pitää varmasti myös Elitestä. Narikan hinnoittelu on kuitenkin silkkaa kiskontaa, se saisi jo jäädä unholaan. Etenkin kun vahtimestari ei edes auttanut takkia ylleni, vaan mieheni teki sen.

Pompier Espa, Helsinki. Kaikkien aikojen suosikkini Postresin raunioille noussut rennompi ruokapaikka. En ollut koskaan aiemmin käynyt, nyt päätettiin testata. Oltiin liikkeellä nelistään, kaksi pariskuntaa.

Tervetulotoivotus oli ihan ystävällinen, samoin pöytään ohjaus. Ruokalistat olivat pöydässä valmiina. Meille ei suositeltu listalta mitään eikä kerrottu ruuista mitään, vaan jäätiin valitsemaan ruokia aika lailla oman onnemme nojaan. Juomasuosituksia emme myöskään saaneet oikeastaan minkäänlaisia, ja vaikka ruokalistassa mainittiin viinipaketit menuille, ei tarjoilijamme millään tapaa yrittänyt niitä meille myydä, vaikka otimme neljän ruokalajin yllätysmenut. Tarjoilijamme kysyi, millaisia ruokajuomia haluaisimme, mitta siihen emme oikein osanneet sanoa mitään koska emme tienneet menujen ruokalajeja. Tässäkään vaiheessa hän ei suositellut meille viinipaketteja, joten päädyimme sitten juomaan koko aterian läpi shamppanjaa.

Ensimmäinen ruokalaji oli härkätartaria sipulin ja savumajoneesin kera. Tartar oli oikein maukasta ja olin annoksesta iloinen, koska sellaista aika harvoin saa. Lisukkeena oli savumajoneesia, josta en kyllä savun makua löytänyt, mutta joka silti oli oikein hyvää.

Toisena alkuruokana tarjoiltiin maa-artisokkakeittoa omenan kanssa. Rakastan artisokkakeittoa ja tämäkin oli oikein hyvää. Omena oli pieninä kuutioina, ja se toi kivaa kirpeyttä keiton täyteläisyyteen.

Pääruokana oli turskaa ja rapukastiketta. En ole mikään turskan ylin ystävä, mutta tämä oli todella maukasta, kiinteää ja mehevää. Rapukastike oli todella herkullista, joskin hieman suolaista. Yksinkertainen puikulaperunamuusi tämän annoksen lisukkeena oli täysosuma.

Jälkkärinä oli talon creme brulé tyrnimarjahillolla terästettynä. Lisäksi päällä oli täysin turhaan crumblea, joka oli kovaa ja kuivaa. Tyrni maistui kirpakalle, mutta itse creme brulé oli mauton ja lattea esitys, jossa rakenne oli kyllä oivallinen mutta makuna ei ollut muuta kuin sokeri.

Ruoka oli ihan okei, mutta ei herättänyt minkäänlaisia intohimoja mennä toiste. Hintatasoltaan paikka oli tasoisekseen edullinen ja hinta-laatusuhde ruuan suhteen erinomainen. Minua häiritsi se, että salin puolen tekemisestä puuttui tietynlainen intohimo ja tekemisen ylpeys ja jonkinlainen...miten sen sanoisi, palo tehdä asiakkaalle hyvä ravintolakokemus. Suoraan sanottuna tuntui ravintolassa ollessa siltä, kuin kaikille olisi ollut oikeastaan ihan se ja sama, olimmeko siellä vai emme ja mitä tilasimme ja oliko valintamme yhtään onnistunut vai ei. Ruokien puolesta Stadissa on varmasti kymmeniä yhtä hyviä paikkoja. Ruoka oli hyvää eikä harmita, että käytiin tuolla, mutta siinä kaikki. Heille oli ihan sama, kävinkö siellä vai en. Minulle on ihan sama, käynkö siellä enää koskaan. Ei mitään sellaista, että en haluaisi käydä tms, ainoastaan ihan sama. Voin käydä tai olla käymättä. Vähän kuin olisi käynyt Martinassa. Ruoka vain parempaa.

Gastrobar Emo, Helsinki.

Lauantai-ilta, ja ravintolassa kaikki pöydät täynnä. Palvelu siitä huolimatta riittävän nopeaa ja plussaa siitä, että heti kysyttiin saisiko olla juotavaa, sillä jano kalvoi matkan päälle. Olin vannonut, etten syö kuin kevyesti, korkeintaan kolme ruokalajia. Kilin kellit. Viisi ruokalajia meni että heilahti, ja sen mukainen oli olokin, aivan kauhea.
Ensimmäinen ruoka oli maa-artisokkavanukas. Vaikka pidän maa-artisokasta, sen maku on kuitenkin mielestäni parhaimmillaan lämpimissä ruuissa. Siksi tämä ei herättänyt mitään suurta ihastusta, vaikka olikin kyllä oikein maukasta. Seuraavaksi tuli rapukakkua, ja se oli tosi hyvää. Harmi, että se oli leivitetty ja upporasvassa paistettu ja sen huomasi vatsaoireista yöllä. Mutta olin liian ahne enkä voinut vastustaa. Sitten saatiin tuoretta paistettua vihreää parsaa, munakastiketta ja mätiä. Tämä annos erityisesti kutitteli makuhermojani. Parsa oli oivallista ja mädin suolaisuus antoi ihanasti ryhtiä munakastikkeeseen. Nam! Pääruokana oli vasikkaa, joka oli ihanan mureaa ja pehmeää. Annosta kuitenkin vaivasi liika suolaisuus. Jälkiruuasta en muista muuta kuin vadelmasorbetin, taisi siinä jotain muutakin olla. Hyvää oli mutta ei mitään lähtemätöntä muistijälkeä tosiaan tehnyt.

Kokonaisuutena ateria oli oikein onnistunut. Otin shamppanjalasillisen alkuun, ja ruokien kanssa viiniä kaksi reilua kaatoa. Koko ateria juomineen oli 87€, mikä oli mielestäni erittäin kohtuullinen hinta. Palvelu oli sujuvaa ja melko asiantuntevaa ja myös ystävällistä olematta tyrkkyä tai lipevää. Suosittelen paikkaa ihmisille, jotka haluavat välttää ketjupaikkoja ja syödä erinomaisen päivälllisen rennossa miljöössä kohtuuhinnalla. Ravintolalla on Michelin-oppaan Bib Gourmand -maininta.

Paikka luonnehtii itseään sesonkien mukaan paikalliseen lähiruokaan panostavaksi ravintolaksi. Ruokalista oli lyhyehkö, mutta ainakin itselleni riittävä. Kalavaihtoehtona tosin oli se iänikuinen kuha, mutta ilmeisesti muun kalan saatavuus vaan on niin huonoa.

Alkuruuaksi otin maistelulautasen paikallisten pientuottajien herkkuja. Lautasella oli juustoa, kylmiä kala- ja lihaleikkeleitä ja paistettua palsternakkaa sekä jonkinlainen hillokkeen tapainen omenalisuke. Kaikki makupalat olivat herkullisia, mutta kylmäsavupossu, haukimousse ja graavisiika kaikki niin suolaisia, että teki mieli juoda monta lasillista vettä. Jonkin noista voisi jättää kyllä lautasesta poiskin ja se olisi silti aivan riittävän runsas. Lautasen olisi halutessaan voinut tilata myös pääruokakokoisena enkä uskalla edes kuvitella sitä janon määrää jos tuon olisi syönyt isompana. Pientä säätöä siis tuossa suhteessa toivoisi.

Pääruokalistan 'lihaa grillistä' -vaihtoehtona oli karitsan karetta ja niskaa vuohenjuustoperunan kanssa. Kare oli grillattu täydellisen roseksi ja eroteltu luullisiksi kyljyksiksi. Niska oli pitkään haudutettua ja taivaallisen mureaa. Täysosuma.

Jälkiruokalistan sitruunakakun kohdalla itselleni tuli ajatusvirhe. Ajattelin sitruunatorttua, sitä missä on torttupohjan päällä sitruunaista kiisseliä. Tämä oli ihan kakkua, joka oli kyllä oikein hyvää muttei kutitellut minussa sitä makuhermoa, jota haaveilin. Oma moka.

Kaksi lasillista kuohuvaa, pääruuan kanssa olut ja jälkkärin kanssa espresso. Yhteensä lasku oli vähän alle 80€. Ruoka oli mielestäni sen arvoinen. Jos tulee liikuttua Jyväskylässä niin mieluusti tulee mentyä kyllä toistekin.

P.S. Beurre Blanc -kastikkeeseen EI tule punaviiniä. Johan sen nimikin kertoo.
_________________

Paikka luonnehtii itseään sesonkien mukaan paikalliseen lähiruokaan panostavaksi ravintolaksi. Ruokalista oli lyhyehkö, mutta ainakin itselleni riittävä. Kalavaihtoehtona tosin oli se iänikuinen kuha, mutta ilmeisesti muun kalan saatavuus vaan on niin huonoa.

Alkuruuaksi otin maistelulautasen paikallisten pientuottajien herkkuja. Lautasella oli juustoa, kylmiä kala- ja lihaleikkeleitä ja paistettua palsternakkaa sekä jonkinlainen hillokkeen tapainen omenalisuke. Kaikki makupalat olivat herkullisia, mutta kylmäsavupossu, haukimousse ja graavisiika kaikki niin suolaisia, että teki mieli juoda monta lasillista vettä. Jonkin noista voisi jättää kyllä lautasesta poiskin ja se olisi silti aivan riittävän runsas. Lautasen olisi halutessaan voinut tilata myös pääruokakokoisena enkä uskalla edes kuvitella sitä janon määrää jos tuon olisi syönyt isompana. Pientä säätöä siis tuossa suhteessa toivoisi.

Pääruokalistan 'lihaa grillistä' -vaihtoehtona oli karitsan karetta ja niskaa vuohenjuustoperunan kanssa. Kare oli grillattu täydellisen roseksi ja eroteltu luullisiksi kyljyksiksi. Niska oli pitkään haudutettua ja taivaallisen mureaa. Täysosuma.

Jälkiruokalistan sitruunakakun kohdalla itselleni tuli ajatusvirhe. Ajattelin sitruunatorttua, sitä missä on torttupohjan päällä sitruunaista kiisseliä. Tämä oli ihan kakkua, joka oli kyllä oikein hyvää muttei kutitellut minussa sitä makuhermoa, jota haaveilin. Oma moka.

Kaksi lasillista kuohuvaa, pääruuan kanssa olut ja jälkkärin kanssa espresso. Yhteensä lasku oli vähän alle 80€. Ruoka oli mielestäni sen arvoinen. Jos tulee liikuttua Jyväskylässä niin mieluusti tulee mentyä kyllä toistekin.

P.S. Beurre Blanc -kastikkeeseen EI tule punaviiniä. Johan sen nimikin kertoo.
_________________

Kävin eilen kaverin kanssa syömässä, kun paikkaa oli minulle kehuttu. Treenien jälkeen aivan järjetön nälkä.

Tulee tilattua intialaisissa tai nepalilaisissa ravintoloissa aina samaa: Chicken Vindaloota. Se vaan yksinkertaisesti on mielestäni herkullista ja pidän mausteisista ruuista. Kaveri tilasi Tikka Masala -version kanasta. Kaikkiin annoksiin tuli lisäksi nan -leipää, basmatiriisiä, raita, kikherneleipää ja vähän salaattia. Salaatin määrä oli kyllä niin symbolinen, että sen olisi voinut jättää poiskin.

Ruoka oli laitettu esille metalliselle tarjoiluvadille, jossa oli kolot kullekin lisukkeelle. Itse Vindaloo tarjoiltiin erillisessä kulhossa, joka oli aivan ääriään myöten täynnä. Ruoka tuoksui ihanalta. Kastike oli paksua ja sakeaa ja kananpalasia oli runsaasti. Tarjoilija kysyi minulta erikseen, olenko varma, että haluan tilata Vindaloon, koska se on tulista. Sanoin, että kyllä olen. Tarjoilija oli oikeassa, ruoka oli tulista ensi haarukallisesta lähtien, ehkä tulisempaa kuin keskivertolafkassa. Kastike oli kuitenkin myös todella herkullista, ei pelkästään tulista. Ihan mielettömän hyvää. Kaveri oli myös tosi tyytyväinen Tikka Masalaansa. Nan -leivät olivat isoja ja tulikuumia. Kaikkea ruokaa en jaksanut syödä (toki jaksoin ottaa jälkiruuaksi banaani-lassia mutta mitä se nyt tähän kuuluu ;) ) ja otin loput mukaani, että saan tänään töissä vielä herkutella.

Palvelu oli erittäin ystävällistä, tosin tilaukseni herätti sen verran ihmetystä että ruokailun jälkeen toinen tarjoilija vielä kävi kysymässä, eikö Vindaloo tosiaan ollut liian tulista. Kun sanoin että ei ollut vaan oli todella hyvää, hän kertoi että ihmisillä yleensä menee ainakin naama punaiseksi sitä syödessä. Olihan se tulista, mutta ei liian tulista vaan herkullista. Alkoi minullakin sitä syödessä nenä valumaan, mutta so what. Lisäksi hymyilytti vinosti, kun automaattisesti oletettiin että tulinen ruoka tuli seuralaiselleni (mies).

Lasku kahdesta pääruuasta, kahdesta jälkkäristä, ja yhdestä oluesta alle viisikymppiä. Lisäksi tulin ihan ähkyyn ja ruokaa jäi vielä ylikin. Menen varmasti toistekin ja haen tuolta takuulla take awaytä tästä lähtien.