Opens at 12:00

Peking

chinese
Rating 2.6 / 5

Customer experience

Child friendly
Vegetarian

Reviews (98)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Ravintola Peking on ensimmäisen aallon kiinalaisia ravintoloita Suomessa – onhan se avannut ovensa jo vuonna 1983. Olen käynyt Pekingissä lounaalla pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla jaoin ystävieni kanssa naudanliha- ja kana-annokset (9,80 €), jälkimmäisellä kerralla panoksia nostettiin ja valintana oli ”liikelounas” eli täyskäsi: alkukeitto tai kevätkääryle, pääruoka normilistalta sekä jälkiruoaksi kiinalaisen keittiön ihastuttava klassikko eli friteerattu banaani jäätelön kera ja toki kahvi (13 €). Normilounaan hintaan ei siis kuulu muuta kuin pääruoka.

Alkuun ottamani kevätkääryle oli rasvainen eikä erityisen kaksinen avaus. Pääruoaksi sai valita joko yhden kokonaisen annoksen tai kaksi puolikasta annosta. Käytin luonnollisesti hyväkseni jälkimmäistä mahdollisuutta ottaen testiin sekä naudanlihaa että possua. Naudanliha vei jälleen pidemmän korren, kuten ensimmäiselläkin käynnilläni, vaikka en bambuista ruoassani välitäkään tuon taivaallista. Possu sekä ensimmäisellä käyntikerralla maistamani kana olivat naudanlihaa valjumpia esityksiä, mutta kastikkeet kaikissa annoksissa sinänsä toimivat. Friteerattu banaani jäätelön ja kinuskikastikkeen kera oli luonnollisesti suunmukainen päätös.

Interiöörissään Peking ei tyydy vähäeleisyyteen, harmonisuuteen tai esimerkiksi vain klassiseen kättä heiluttavaan kissakoristeeseen. Tässä vanhan koulukunnan ravintolassa on ns. puitteet kunnossa. Seiniltä löytyy ties mitä kultaista lohikäärmeornamenttia ja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Sisustus on raskas, mutta positiivisella tavalla överi. Me like.

Lisää ravintola-arvosteluja löytyy blogistani:
https://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Experience: Lunch Price: 13€ Added: 17.03.2019
Rating: 0

Silloin ennen. Kävin Pekingissä heti avaamisen jälkeen 1983 ja kaikki oli uutta eksoottista. Nyt pitkästä aikaa ja lounaaksi tarjolla oli kuivia kananpaloja kiisselissä ja mautonta possua. Parempia kiinalaisia on Helsingissä useita, olkoonkin että lähes kaikki ovat samanlaisia kiinalaista wokattua pikaruokaa tarjoavia. Enää ei eksoottisuudella pitkälle pötkitä, ruoka pitää myös olla laadukasta.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 07.08.2017
Rating: 0

Miellyttävä paikka. Kanaa currykastikkeessa oli hieman mauton,mutta hyvä koostumus muuten. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 18.02.2017
Rating: 0

Peking on se luottokiinalainen. Perinteikäs ravintola kohtuullisin hinnoin, ei mikään arveluttava hämyinen luukku tai autenttisuudella rahastava paikka. Tänne kannattaa tulla Sörnäistä kauempaakin. Palvelu pelaa varmaotteisesti ja suomen kielellä. Siistit tilat, toki asiaankuuluvine rekvisiittoineen.

Noin 15 €:n hintaluokassa on reilusti valikoimaa. Siihen hintaan syö listalta melkein mitä mieli tekeekin, joitakin erikoisuuksia lukuun ottamatta. Noutoruoasta saa vieläpä 20 % alennusta.

Noutoruoka oli pakattu siististi foliovuokiin, riisit erikseen. Ruoka pysyi syömälämpöisenä hyvän aikaa, ei tarvinnut käyttää mikron kautta. Aterimet eivät kuuluneet mukaan.

Viime kerralla moitteen sijaa antoi ainoastaan eri annosten välinen kokoero. Siippani tilasi ilmeisesti jotakin "lohta inkiväärillä", ja yksinäinen kalamedaljonki isolle miehelle oli aika huvittava näky minun runsaaseen tofumättööni verrattuna. Listalla ei kerrottu, missä muodossa kala olisi. Tilatessa emme tulleet sitä tiedustelleeksi, kun olimme tottuneet täyttäviin annoksiin.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 11€ Added: 31.07.2016
Rating: 0

Päivälliskokoonpano D taisi olla kyseessä.

Alkuun Peking -keitto oli mainio, sopivan tulinen.

Pääosiossa olikin sitten syötävää.

Friteerattu kana sitruunakastikkeessa taattua, kuten myös nauta omassa soosissaan. Sen sijaan kampasimpukassa oli hieman sellainen tunkkainen akvaarion maku, ja neljäs laji eli jonkin sortin tofusoosi oli niin suurusteinen että koostumus oli todella liisterimäinen, ei innostanut syömään alkua enempää.

Jälkkärin frittibansku jäätelöllä taas tuttua ja turvallista.

Palvelu oli eleettömän ok, joten kokemuskin kaikkineen ihan jees, ei mitään järisyttävän erikoista, mutta hyväksyttävällä tasolla siistissä ympäristössä.

Erikoismiinuksena täytyy tosin mainita pöydässä ollut tökerö mainos, jossa tyrkytettiin edullista hot-shotia!?!

     
     
     
Experience: À la carte Price: 19€ Added: 06.03.2016 View previous reviews (2)
Rating: 0

Vuosikymmenestä toiseen hyvää peruskinkkiä. En tiedä vaihtuuko sukupolvet kuin Mustanaamiossa, mutta tasaista laatua tulee vuosikymmenestä toiseen. Ainoa ero on, että 90-luvulla tämän tason kiinalainen ruoka oli 10+ tasolla, mutta koko ravintola-ala on Suomessa mennyt niin paljon eteenpäin, että arvosana on enää 8 tasolla.

Hyvää ja varmasti tarpeet täyttävää kiinalaista siis tarjolla, mutta ei mitään yllättävää.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 12€ Added: 23.02.2016
Rating: 0

Helsingin paras kiinalainen ravintola. Ainakin kana kung pon suhteen. Olen kokeillut samaa ruokalajia monissa Helsingin kiinalaisissa, eikä mistään ole vielä tämän parempaa löytynyt.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 15€ Added: 07.02.2016 View previous reviews (2)
Rating: 0

Kokemuksia pelkästään lounaalta. Peking on paikkana varsin viihtyisä, jossa palvelu tuntuu kiireiseenkin lounasaikaan pelaavan vauhdikkaasti.

Lounasannokset ovat keskinkertaisia ja hieman ylihinnoiteltuja.

Proteiinin osuus annoksissa on ajoittain minimissään, korvaavina komponentteina esim kaali ja sipuli. Ei mielestäni oikeuta 10€ hintaan.

Friteeratut ruoat ovat lähes pelkästään taikinaa, eli kalaa tai lihaa on sisällä vain minimaalisesti.

Ala carte-annokset näyttävät paremmilta, annan niille vielä mahdollisuuden mutta lounasaikaan Peking on minut jo valitettavasti menettänyt.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 09.12.2015
Rating: 0

Hyvä kana kung po :)

     
     
     
Experience: À la carte Price: 16€ Added: 23.10.2015 View previous reviews (2)
Rating: 0

Hyvä paikka perinteiseen kiinalaistyyliseeen suuren seurueen syömiseen. Olemme syöneet täällä useita perheillallisia ja siihen tämä paikka soveltuu hyvin. Monet ruokalajit ovat aika vähän maustettuja, mutta niitä saa myös tiukempina versioina jos pyytää. Henkilökunta ystävällistä erityisesti lapsiperheille.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 20€ Added: 12.10.2015 View previous reviews (2)
Rating: 0


Location

Aleksis Kiven katu 16, 00500 Helsinki - Route
(09) 762 633
http://www.ravintolapeking.fi

Options