Onnenlapsi

12 reviews

Badges

Blog link

Reviews (12)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Hotelli Vanha Rauma

Saavuin Raumalle kello kuuden jälkeen heinäkuisena sunnuntai-iltana maha kurnien. Kirjauduttuani sisään hotelliin totesin, ettei ravintolaa varmaankaan kannattaisi enää siihen aikaan etsiä muualta kaupungista, kun alakerrassakin oli vielä kokki paikalla. Taisin tehdä oikean valinnan.

Pääruoka, paahdettua siikaa ja lämmintä perunasalaattia, oli erinomainen, ehkä hivenen liian suolainen. Raaka-aineet vaikuttivat tuoreilta ja laadukkailta. Jälkiruoaksi tilasin paistettua briejuustoa tyrnikastikkeella, joka oli herkullinen sekin. Olin positiivisesti yllättynyt löytäessäni näin tyydyttävän elämyksen kaupungista, jonne olin juuri vasta saapunut ensimmäistä kertaa.

Menu oli ihastuttavan kekseliäs - pisteet erityisesti jälkiruokalistasta, joka sisälsi muutakin kuin joka ravintolasta löytyviä vaihtoehtoja.

Ravintolan tunnelmassa voisi kyllä olla parantamisen varaa. Lisäkseni pienessä ravintolassa oli kaksi muuta seuruetta eikä taustamusiikkia ollut. Ravintolan hiljainen äänimaailma oli toisaalta viehättävän kaurismäkeläistä, toisaalta hieman vaivaannuttavaa. Palvelu oli asiallisen kohteliasta.

Seuraavalla kerralla ollessani Raumalla syön mielelläni ravintolassa uudestaan.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 30€ Added: 07.08.2011
Rating: 3

Restaurant: Eeron Keittiö lunch restaurant

Eeron keittiö kuuluu ehdottomasti Helsingin parhaimpiin ravintoloihin. Olen syönyt ravintolassa vain lounasta, mutta Eeron keittiössä lounaskin tehdään pieteetillä. Juuri tällaista hyvän ruoan tulee olla: annosten lisukekasviksissakin on aina mukavasti suutuntumaa. Täällä lisukkeet eivät tarkoita ylikypsiä porkkanoita.

Lounaalla tarjottava alkusalaatti on laadukas ja leipävalikoima loistava.

Eeron keittiön lounas ei ole kiireisille, mutta jos aikataulu ei ole niin tiukka, se tarjoaa arkeen pientä luksusta. En muista pettyneeni täällä koskaan!

     
     
     
Experience: Lunch Price: 12€ Added: 29.01.2011
Rating: 3

Restaurant: Metro Food

Aika keskinkertainen kokemus. Annos (Iskender kebab) oli kivannäköinen, tarpeeksi iso ja raaka-aineet tuoreita, mutta maku valitettavasti aika mitäänsanomaton. Leipäkuutiot uivat kastikkeessa ja itse kastikkeissa olisi paljonkin toivomisen varaa. Tietääkseni Iskender kebabiin ei kuulu riisiä, jota tässä annoksessa oli kuitenkin mukana leipäkuutioiden ohella.

Miljöö on siisti, mutta samaan aikaan täysillä pauhaavat mainosradio ja -tv-kanava häiritsevät ruokailua ja saavat hakeutumaan pois ravintolasta niin pian kuin mahdollista. Palvelu sen sijaan on hyvää ja ruoan saa nopeasti.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 7€ Added: 22.01.2011
Rating: -1

Restaurant: Rice Garden sushi

Aivan mahtavaa, että sushia saa nyt myös Hakaniemen suunnalta! Olen käynyt ravintolassa ilta-aikaan toistaiseksi kaksi kertaa ja molemmat kokemukset ovat olleet varsin positiivisia. Laadun ja maun puolesta sushissa ei ole ollut mitään moitittavaa. Valikoima ei tosin tarjoa suuria yllätyksiä.

Jos valitsee annoksensa valmiiden sushilajitelmien ulkopuolelta, valikoimassa on erikoisempiakin kaloja. Toivoisinkin listalle hieman erikoisempaa lajitelmaa tyypillisempien yhdistelmien ohella. Joku yllätyslajitelmakin voisi olla poikaa?

Palvelu on ollut molemmilla kerroilla varsin ystävällistä ja nopeaa.

Tila on siisti, mutta ei järin viihtyisä. Kun annokset on syöty, hieman kaikuvaan, kolkkoon ja hiljaiseen tilaan ei tee mieli jäädä pidemmäksi aikaa. Taustalla soiva hittiradio ei oikein sovi ravintolan tunnelmaan.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 17€ Added: 26.02.2011
Rating: 2

Olen käynyt ravintolassa vain lounaalla, mutta siihen aikaan useampia kertoja. Siisti ja suosittu paikka, joka on sen verran iso, että sieltä löytää aina tilaa.

Mielestäni keskivertoa parempi aasialainen buffet. Vaihtoehtoja on joka päivä useampia eikä täydennystä ei joudu odottamaan. Kasvikset ovat pääosin tuoreita. Erityisesti kookosmaitokastikkeet ja phad thai -tyyppinen nuudelijuttu maistuvat. Salaattipöytä kaaliraasteineen, säilykeananaksineen ja -oliiveineen ei sen sijaan houkuttele. Onneksi kasviksia löytyy lämpimän ruoan joukosta runsaasti.

Kasvissyöjälle valikoima ei tosiaan ole järin suuri. Myöskään kala- tai katkarapuvaihtoehtoja en ole buffetissa nähnyt.

Takaosan pöydät ovat harmillisen hämärässä, sinne soisi enemmän valoa. Palvelu on asiallisen ystävällistä.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 23.01.2011
Rating: 3

Restaurant: Ravintola Mäkikupla

Mäkikupla on Kallion pizzerioiden klassikko jo vuodesta toiseen! Lista on vertaansa vailla niin liha- kuin kasvispizzojenkin osalta - valikoimasta löytyy myös muita kuin tyypillimpiä yhdistelmiä. Tilaan lähes poikkeuksetta kasvispizzojen kuninkaan, Pinaton, joka sisältää pinaattia, kesäkurpitsaa, artisokkaa ja parsakaalia. Kasvisvaihtoehtoja löytyy tosiaan useampiakin.

Miinusta lähinnä siitä, että mukaan ei aina mahdu ravintolan suuren suosion vuoksi. Pizzoja joutuu toisinaan odottamaan, mutta muuten palvelu on useimmiten ystävällistä.

Valkoisten pöytäliinojen paikkaa on turha odottaa, mutta tuskinpa sitä moni Mäkikuplasta hakeekaan.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 7€ Added: 23.01.2011
Rating: 2

Restaurant: Tuk Tuk

Tuk Tukista on nopeasti tullut yksi vakkaripaikoistani. Ravintolan pienestä koosta huolimatta olemme mahtuneet joka kerta sisään.

Menu on juuri sopivan mittainen ja sen hahmottamista helpottaa, että jokaiseen liemeen tai paistokseen valitaan erikseen liha, kana, tofu tms. Kerrankin paikka, jossa menu ei ole loputon romaani!

Kaikki syömäni annokset ovat olleet loistavia ja runsaita. Makuvivahteet ovat monipuolisia. Ruoka on saapunut pöytään nopeasti joka kerta.

Kauniit astiat ovat kiva lisä ja tekevät ravintolasta hivenen tavallista thaimaalaista persoonallisemman. Ruokakin on aseteltu kauniisti.

Bonuksena näin kesällä terassin ruokapöydiltä saa ihastella Vaasankadun autenttista, puheensorinasta täyttyvää boheemia tunnelmaa. Juuri nyt Tuk Tuk on ehdottomasti top kolmosessa Kallion seudun ravintoloista.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 13€ Added: 07.08.2011
Rating: 5

Restaurant: Allotria

Allotria on oivallinen ja tarpeellinen täydennys Kallion-Vallilan seudun ravintolatarjontaan. Molemmilla kerroilla kokemus on ollut varsin positiivinen: ruoka on keskivertoa parempaa, palvelu hyvää ja miljöö poikkeuksellisen tyylikäs.

Tattikaalikääryleet juuresmuusilla olivat syksymmällä varsin jees, erityispisteet maukkaasta puolukkakastikkeesta. Toisella kerralla nautittu pääruoka (Salsiccia toscana -makkaraa, tuoretomaattisalsaa ja dijonrisottoa) ei sekään tuottanut pettymystä. Jälkiruoka (roquefort- ja piparkakkujäätelöä lisukkeineen) oli myös herkullista. Myös muut ruokailijat isosta seurueestamme tuntuivat olevan tyytyväisiä sekä pää- että jälkiruokiinsa, erityisesti suklaafondantiin vaniljajäätelöllä.

Juuri sopivan suppeassa annosvalikoimassa on käytetty mielikuvitusta ja persoonallista otetta. Jälkiruokalista poikkeaa ilahduttavasti ravintoloiden tyypillisestä tarjonnasta. Silti seudulla asuvana hieman useammin vaihtuva lista saattaisi vaikuttaa siihen, että kävisin Allotriassa useammin.

Molemmilla kerroilla ravintola on ollut puolityhjä, joka on sääli - Allotrian todella soisi menestyvän ruokaravintolana. Kalliolaisena toivoisin, että itäisen kantakaupungin alueella asiakkaita riittäisi myös muillekin kuin pizza-ja kebabpaikoille tai perinteisestä suomalaisesta ruoasta ja isoista annoksista tunnetuille ravintoloille.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 23€ Added: 05.02.2011
Rating: 5

Restaurant: Ristorante Monte Etna

Olen syönyt ravintolassa useamman kerran ilta-aikaan. Italialaisen ravintolan tulo Kurviin oli itselleni ilouutinen ja soisin ravintolan menestyvän, koska yritystä selkeästi on. Ilta-aikaan se on kuitenkin joka kerta ollut puolityhjä.

Pastat ovat runsaita raaka-aineita myöten, mutta kaipaisin niihin hieman enemmän makua. Suureksi yllätyksekseni paras ravintolassa syömäni pasta on ollut Penne alla Coppola (broileria, sipulia, paprikaa ja gorgonzola-juustoa). Salsiccia Scilliana (italialaista tuoremakkaraa) oli myös tosi hyvä.

Kokemusta täydentäisi ehdottomasti, että parmesania olisi tarjolla pöydässä koko ruokailun ajan. Perinteiset suola- ja pippurisirottimet hämmentävät myös - tuore mustapippurirouhe sopisi paremmin italialaiseen ruokaan.

Ravintola on siisti ja viihtyisä ja ikkunapöydistä on kiva tarkkailla Kurvin vilinää.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 23.01.2011
Rating: 3

Restaurant: Cafe Del Mar pizza

Kallion toinen hyvä dagen efter -pizzapaikka Mäkikuplan ohella. Pizzat ovat todella meheviä ja juustoisia, joten lienee makuasia, onko juustoa liikaa vai juuri sopivasti. Itse kuulun niihin, joiden mielestä juustoa ei ole koskaan liikaa.

Pizzalistan vaihtoehdot ovat aika yllätyksettömiä: erityisesti kasvispizzoihin toivoisi enemmän vaihtoehtoja ja lihaa sisältäviin pizzoihin enemmän kasviksia rinnalle. Perusvalikoimasta pitävä löytänee täältä varmasti sopivan vaihtoehdon.

Pastat ovat pizzapaikoille tyypillisiä: pasta on hieman ylikypsää, juusto mozzarellaa tms. ja maustamisessa toivomisen varaa.

Paikka on siisti, palvelu asiallista ja päivän lehdet aina luettavissa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 9€ Added: 23.01.2011
Rating: 1


Images


Followers