petro

20 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (19)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Ravintola AlppiTori eurooppa, välimeri

Pieni annoskoko yllätti ruokailijan. Paikan saaman suosion perusteella ruokailin paikassa, joka on mielestäni erittäin viihtyisä. Sisutukseltaan, palvelultaan ja yleisilmeeltään ravintola päihittää kaikki alueen ravintolat. Kuten muissakin Kallion paikoissa, myös täällä paistorasvan käry tarttuu vaatteisiin, mikä on epämiellyttävää.

Sitten ruokaan. Asioidessani ravintolassa moni annos oli loppunut kiireisen viikonlopun jälkeen. Esimerkiksi lihapullia ei saanut, jonka johdosta päätin testata talon pekohampurilaista. Annos oli koottu taitavasti, mutta sen sisältö ja koko tuottivat pettymyksen. Pihvin ja juuston kombinaatio toimivat moitteettomasti, mutta sämpylä oli auttamattoman kuivaa (vanhaa?), ja purilaiset muut täytteet eivät jättäneet sen kummempaa fiilistä. Toinen ongelma oli purilaisen koko: Se oli pieni paitsi purilaisen, myös ranskalaisten osalta (isoja ranskalaisia annoksessani oli 4-5 kpl). Annoksen söi helposti viidessä minuutissa.

Koska kyseessä ei ole fine dining, purilaisen täytteet eivät olleet mitenkään spesiaaleja ja alueella on paljon kilpailua vastaavista tuotteista, olisi suotavaa, että ainakin purilaisten annoskokoa kasvatettaisiin. Myös pienen pieteetin lisäämisellä ruoan sisältöön ja makujen harmoniaan paikka voisi olla yksi suosikeistani.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 19.10.2015
Arvosana: 0

Ravintola: Fafa's Kamppi lähi-itä

Lounaalla lihainen falafel fetalla. Ruoka oli mielestäni hyvää, liha ja falafelin täytteet olivat hyviä, mutta annoskoko hintaansa nähden oli pieni. Annoksesta tuli mies juuri ja juuri täyteen. Yli kymmenen euron hinnalla olisi olettanut, että falafelin kanssa olisi tarjoiltu jotain muutakin kuin leipää. Plussaa tuoreista raaka-aineista.

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, ruokaa ei tarvinnut kauan odotella. Ainoa pitkä miinus tulee paikan ilmastoinnista, joka ei toiminut käynnilläni lainkaan. Noin 20 minuutin ruokailun jälkeen kaikki vaatteeni haisivat vahvalle rasvankärylle, mikä loi paikasta epämukavan kokemuksen.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 12.02.2015
Arvosana: 1

Ravintola: Putte's Bar & Pizzeria pizzaa

Tasaista laatua ja ainakin minä sain hyvää palvelua. Olen käynyt joskus lounaalla syömässä pizzaa Putte'sissa, eikä minulle silloin jäänyt erityisen hyvää eikä pahaa sanottavaa paikasta. Uusi kokemus iltakäynnistä oli kuitenkin positiivinen, vaikka en perusta hipster-paikoista lainkaan.

Lättynä otin lammaspizzan, joka oli mielestäni hyvä. Täyte oli maukasta ja päällä ollut rucola toimi pizzan kanssa hyvin tehden siitä hieman kevyemmän. On totta, että pizzan maku alkoi loppua kohden hieman kyllästyttää, mitään erityisiä loppumakuelämyksiä se ei kieleni päälle jättänyt. Mielestäni kyseisellä paikalla Stadin keskustassa hieman paremmassa ilmapiirissä tarjoillusta pizzasta pystyi maksamaan lähiöpizzerian hintaan nähden enemmän.

Kaikki tarjoilijat olivat minulle ja seurueelleni ystävällisiä, eli palvelu oli mielesstäni positiivista. Viikonloppuisin perittävää 2,5 euron narikkamaksua en ymmärrä, kun viikollakin täydessä ravintolassa takit ovat pääosin ruokailjoiden tuolien selkänojilla, eikä tästä näytä aiheutuvan mitään ongelmia. Musiikki ei ollut käynnillä liian kovalla, mutta paikan akustiikka vaikuttaa huonolta, joten isommalla seurueella muille kanssaruokailijoille saa korottaa ääntä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 14€ Lisätty: 12.02.2015
Arvosana: 0

Ravintola: Ravintola Pompier kansainvälinen

Maukas pääruoka, salaateissa parantamisen varaa. Pääruokana nautittu lohi, oli erittäin onnistuneesti valmistettu. Samoin pääruoan lisäkkeet. Salaatit uivat rasvassa (poisluettuna tomaatin ja kurkunpalaset), mikä tappaa tehokkaasti salaattien raikkauden. Keitto perustasoa, no hard feelings. Ravintolan konsepti on hyvä, mutta kaipaa kehittämistä. Ovelle muodostuu pitkä jono, sitä voisi lyhentää esimerkiksi toisella kassalla. Jonotus jatkuu myös buffet-pöytään. Itse jonotin n. 15 minuuttia, ennen kuin minulla oli ruoka edessä. On hyvä, että ravintolassa voi valita monta erilaista lounasvaihtoehtoa, mutta valitettavasti pääruoka + keitto + salaattipöytä -combo on ylihinnoiteltu. Pienellä tsemppaamisella ravintola voisi olla yksi suosikeistani.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 12€ Lisätty: 16.03.2014
Arvosana: -4

Ravintola: Döner Harju kebab

Lihanystävälle jäi luu käteen pitkän odotuksen jälkeen. Poikkesin ravintolaan syömään muun muassa suuren some-hehkutuksen innoittamana. Ruoka oli hehkutukseen nähden hyvinkin perustasoista, tavanomaisista aineksista kasattua settiä. Annokseni kana oli kuitenkin todella kuivaa ja osin jopa palanutta. Erilaisia kanakebabeja maailmalla syöneenä ihmettelen suuresti, miten kanan voi mokata tällä tavalla. Johtuikohan se kenties siitä, että odotin annostani n. 35 minuuttia, jona aikana pääraakaaine ehti mennä yli. Tiedä häntä.

Paikassa oli ystävällinen palvelu, mutta keittiön (todella voimakas) melu kantautui ruokasalin puolelle, mistä johtuen lähes täysi salillinen ihmisiä joutui puhumaan toisille kovaan ääneen. Meluisaa siis. Jos antaisin ravintolalle uuden mahdollisuuden, nauttisin annokseni take-awayna.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 21.06.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Salt & Pepper

Salaattibuffet on tervetullut vaihtoehto kaupunkiin. Syön yleensä sen lounaalla. Vaikka lähes kaikki buffetin ainesosat saa valmiina ja ne myös tuodaan ravintolaan valmiina, pidän silti valikoimaa hyvänä (kolmea erilaista lihaa, kananmunaa, juustoa jne). Isolle lautaselle koottu salaattiannos (9,20 €) saa vaativammankin karpaasin varmasti täyteen. Ravintolan salaattibuffet on myös oiva vaihtoehto hiilihydraatteja välttelevän henkilön lounas/ruokapaikaksi. Palvelu on ollut ystävällistä joka kerralla.

Ainoa asia, jota olen miettinyt joka kerta käydessäni on se, miksi ravintola pihtaa varsinkin salaattipöydän lihatäytteiden esiinlaitossa. Muutaman lounastajan kaavittua viimeiset katkaravut ja kanapalat laarista jäävät seuraavat nuolemaan näppejään tai odottamaan laarin refilliä. Henkilökunnallekin lienee helpompaa täyttää salaattipöytä kerralla usean "juoksutuksen" sijaan.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 27.09.2012
Arvosana: -1

Ravintola: Nuevo espanjalaista

Maukasta ruokaa ja maha täyteen. Yleensä olen poistunut Nuevon omistavan ravintolakeskittymän paikoista nälkäisenä ja rahattomana. Nuevo teki tähän totuttuun kaavaan erinomaisen poikkeuksen. Annoksiini kuuluivat erilaisia tapaksia, possun kylkeä ja makea sorbetti. Ruoka oli erinomaista, maukasta ja kaunista koko ruokailun ajan. Tapakset oli koottu taitavasti, tosin osa annoksista (kalliita raaka-aineita sisältävät) olivat melko pieniä. Jokaiselle ruokailijalle siis omat tapakset. Pääruokana minulla olleita ribsejä en kuvittelisi sallittavan syödä suomenruotsalaisten kansoittamassa pikkurillipystyssä -paikassa, mutta Nuevossa ne kuuluvat asiaan. Vieruspöydän snobimummolta ei mennyt teet väärään sieraimeen, vaikka rouskutin ribsejä käsilläni.Ribseistä löytyi potkua ja makua. Osa Nuevon tarjoilijoista oli jo hommaansa kyllästyneen näköisiä, osa taas vaikutti säteilevän kuin naantalin aurinko jo luonnostaan. Niin, ja tällä kertaa minulta ei mennyt kaikki rahat - ruoka oli sopuhintaista tasoon nähden.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 42€ Lisätty: 22.02.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Happy Food Garden aasialaista

Alamäkeä kilpailun kovetessa. Olen käynyt tässä paikassa useasti jo ennen nimenvaihdosta, aina tosin lounaalla. Mielestäni sushit ja liharuoat ovat olleet perus mättökamaa - siis syötäviä ja täyttäviä, varsinkin pienessä laitamyötäisessa. Viime viikon käyntini perusteella taso on kuitenkin laskenut ja lounaan hinta noussut siten, ettei se enää vastaa odotuksia. Lounaalla tarjoiltiin nahistuneita susheja (tehty ilmeisesti huomattavasti aiemmin valmiiksi), ja lihan laatu kastikkeissa oli jänteikästä. Lisäksi pöytiin oli ilmestynyt kyltit "Jos otat, niin syöt" tms. syö lautasesi tyhjäksi -ukaasia. Naurettavaa. Ilmeisesti hävikkiä pyritään rajoittamaan käskyillä, joita itse antaisin kuusivuotiaille. Onneksi kadun toisella puolella taso säilyy, eikä vastaavia kylttejä ole näkynyt.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 22.02.2014
Arvosana: 1

Ravintola: Fuku sushi asian buffet

Hyvällä maulla ja hinnalla varustettu buffet kellon ympäri. Yllätyin positiivisesti vierailtuani Fukussa ensimmäistä kertaa sushibuffetin monipuolisuudesta ja laadusta. Sushit olivat lounaalla tuoreita ja raikkaita, koska suuresta asiakasmäärästä johtuen ruoan kiertonopeus oli tiheä. Hyvänä lisänä buffetissa on myös tarjolla aasialaista ruokaa, mikäli riisin ahtaminen sushien muodossa alkaa riittämään.

Kehitysideana ravintolalle mainitsen sen, ettei susheista liiemmin löytynyt wasabia ennen kuin sitä itse lisäsi annokseen. Esim. nigireissä sitä voisi olla valmiina kalan ja riisin välissä. Toinen seikka, johon kiinnitin huomiota oli lämpimien ruokien haaleus. Ruoat olivat laakeilla lasiastioilla tarjoilypöydässä, joten niiden lämmönjohtokyky ei ole välttämättä kaikista paras noutopöytää ajatellen.

Lounasbuffet oli mielestäni edullinen (10,90) avajaistarjouksen vuoksi. Pieni korotus tähän hintaan ei tuntuisi pahalta näin mainiosta ruokatarjoilusta. Toivottavasti ravintola onnistuu säilyttämään tasonsa myös avajaisviikonlopun jälkeen.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 11€ Lisätty: 23.09.2013
Arvosana: 1

Ravintola: Kiila Food & Bar

Haaleita lämpimiä ja kylmiä ruokia. Kävin syömässä sunnuntaibrunssin (19,90 €) klo 17 alkavassa kattauksessa. Varaus onnistui samana päivänä ystävällisen naistarjoilijan vastatessa ravintolan puhelimeen. Brunssikattauksia näytti olevan useita sunnuntaisin, mistä kiitos Kiilalle. Yleensä stadin brunssipaikoissa tarjoillaan vain kertaan tai kahteen. Illalla myydään jo samaa ruokaa alacartehinnoin.

Kiilan brunssi ei sytyttänyt minua. Syy on selvä: Samat ruoat olivat olleet ainakin edellisellä kattauksella jäähdyttämättömässä pöydässä - toivon totisesti etteivät jopa pidempäänkin. Olettaisin, että kylmät ruoat olisivat jonkinlaisessa kylmäpöydässä tai ainakin jääpalojen päällä, mikäli niitä säilytetään useita tunteja esillä. Sama ongelma vaivasi lämpimiä ruokia. Ruoat olivat seisseet ties koko päivän lämpöhauteissa ja esimerkiksi lasagne oli illan kattauksessa jo niin kuivaa, että sitä olisi voinut veistellä puukolla.

Mieleeni jäivät katkarapuskagenit ja caesar-salaatti, jotka olivat hyviä. Muu kylmän puolen tarjonta olikin sitten enemmän tai vähemmän elttaantunutta ja purkista otettua. Lämpimällä puolella tarjolla oli lasagnen lisäksi lihapullia, tortilloja, kanaa, pekonia ja kasvispihvejä. Not any hard feelings. Jälkiruokapöydän suklaa tms. vaahto oli hyvää, mutta huoneenlämpöistä.

Minua vaivasi eniten se, ettei ravintolassa ollut näkyvillä, mitä ruokia kussakin astiassa on. Jouduin suorittamaan hakuammuntaa ruokien valinnassa, tosin niin oli tainut kokki tehdä jo niitä valmistaessa. Kerta tässä paikassa riitti.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 06.08.2013
Arvosana: 0


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit