Opens at 12:00

Dragon Spring

fast chinese
Rating 3.3 / 5

Customer experience

Vegetarian

Reviews (50)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Sunnuntain darrasynttäri-illallinen.

Synttärisankari toivoi perushyvää kiinalaistamättöä ja paikka valikoitui edullisen hintatason perusteella. Ravintola oli sunnuntai-illaksi suhteellisen täynnä, ja muutama asiakas kävi hakemassa ruokaa mukaan. Listalta löytyi paljon ns. päivän tarjousannoksia, mutta päädyimme lopulta kolmen ruokalajin menuihin. Alkuun perus kevätkääryle, joka ei nyt erityisemmin jäänyt mieleen. Pääruokana neljä pientä annosta, joista tulinen kana oli hyvää, nauta bambusoossisa oli aika limaista / mautonta. Friteerattujen katkarapujen ja porsaan taikina maistui erilaiselta kuin mitä se yleensä tällaisissa paikoissa on, ehkä käytetty eri jauhoja? Jälkkärinä 'klassinen' friteerattu banaani jäätelöllä on vaikea mokata, ja hyvää se oli tälläkin kertaa.

Palvelu ei noussut loistaviin atmosfääreihin, ja oli paikka paikoin aika hidasta, mutta sujuvaa. Ravintola on pieni mutta siisti, ja räikeät kitch- sisustuselementit ovat siedettävissä määrin esillä.

Suosittelisinko ravintolaa muille? Kyllä, jos haluaa halvalla tällaista ns. ala carte- kiinamättöä ilman erityisiä makuelämyksiä, niin paikka on siihen oikein sopiva valinta vrt. esimerkiksi annakadun kiinalaisiin, joissa joutuu tämän tason safkasta maksamaan paljon enemmän.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 18€ Added: 15.05.2015
Rating: 0

"Neljä pientä annosta" 9,50 €. Eipä ihmeellistä, mutta ihan jees. Viihtyistä paikka ja keskeinen sijainti.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 12.05.2015
Rating: 0

Perushyvää kiinalaista edullisilla hinnoilla. Ystävällinen palvelu ja ihan viihtyisä tila.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 9€ Added: 11.05.2015
Rating: 0

ruoka ok peruskiinalaista, keskivertoa. edullinen, nopea ja siisti paikka, yleensä aina tilaa, ystävällinen henkilökunta.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 10€ Added: 11.01.2015
Rating: 0

Jopa liian suomalaista kiinalaista. Tuliseksikin merkitty kastike oli kovin mietoa; miedoksi merkitty lähenteli mautonta. Liha tuntui kuitenkin laadukkaalta; ei missään nimessä sitkeää tai lössöistä.

Annokset olivat kokoonsa nähden edullisia ja saapuivat todella nopeasti (take-away). Palvelu oli ystävällisen tehokasta.

Ei kovin mieleenpainuva kokemus.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 10€ Added: 18.08.2014
Rating: 0

Menimme illalliselle arkipäivänä keskellä heinäkuuta. Ei varmasti suosituin päivä mennä ravintolaan, ja paikalla olikin vain muutama muu vieras. Tilasin vaihtelun vuoksi kalaa. Tarjoilija kertoi sen olevan hapanta ja makeaa, mielenkiintoinen yhdistelmä. Pöytämme vieressä oli mainos kiinalaisesta oluesta, ja kysyin tarjoilijalta millä tavalla se eroaa suomalaiseen, makeampaa hän kertoi. Tilattiin kaikille seurueessamme kiinalainen olut janon sammuttajaksi. Kala oli maukasta, vaikka erikoista. Näissä paikoissa on mielenkiintoista kokeilla jotain uutta, eikä ottaa kolme tai neljää pientä, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole. Miellyttävän perinteinen ravintola Kampin nykyaikaisuutta huutavan keskuksen vieressä.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 13€ Added: 23.07.2014
Rating: 0

Mukava, siisti paikka ja hyvä ruoka. Nopea ja ystävällinen palvelu

     
     
     
Experience: Lunch Price: 8€ Added: 09.05.2014
Rating: 0

Yllättävän rauhallinen ja siisti paikka, vaikka sijainnin perusteella odotin pahempaa. Palvelu oli ystävällistä, ja tarjoilija ymmärsi ja puhui melko hyvin suomea. Ruokalista on hyvin kattava, joten vaihtoehtoja löytyi myös porukan ainoalle kasvissyöjälle varsin paljon.

Annokset saapuivat nopeasti, ja maku oli odotusten mukainen: hyvää peruskiinalaista, eli juuri sitä mitä tulimme hakemaankin. Ehkä jotain pientä twistiä olisin toivonut, jotain mikä erottaisi tämän ravintolan muista vastaavista. Muuten varsin pätevä paikka jos kiinalaista tekee mieli.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 12€ Added: 21.04.2014
Rating: 0

Good Chinese food. Wonderful Ambience. Must try for once.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 14€ Added: 25.01.2014
Rating: 0

Tylsyys.
Tavastian viereinen kiinalainen on porskuttanut läpi vuosikymmenten. Edelliset muistikuvat olivat hyvin tyypilliset, oli aika antaa uusi mahdollisuus.

Sisustus on jopa kohtuutyylikäs. Pahin kitch loistaa poissaolollaan. Ikkunapenkit ovat kivasti katutasossa. Palvelu on kiinalaisen ystävällistä - silmiin ei katsota, mutta asiat hoidetaan asiallisesti.

Pöytään tilataan kanaa cashewilla sekä vanha kunnon virhe, kolme pientä ateriaa. Noh, hyvä sitäkin on joskus kokeilla. Vähän toki mietityttää jo edeltä. Hinnat kympin molemmin puolin, ihan kohtuullista.

Annokset ovat peruskokoa, nälän luulisi lähtevän. Makukin on niin perus, kun nyt kiinalainen olla voi. Kaikkeen on pakko syöttää runsaasti pöytächiliä, ilman sitä homma on kuin vauvalle maustettu. Kana cashewissä on selkeä pettymys. Tylsiä makuja.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 10€ Added: 22.01.2014 View previous reviews (2)
Rating: 0


Location

Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki - Route
(09) 694 2738
https://www.dragonspring.fi/

Options