Kitchen is open

Base Camp

Rating 3.8 / 5

Reviews (36)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Kävin kahdestaan syömässä alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -setit. Todella hyvää ruokaa, mukava ilmapiiri ja ystävällinen henkilökunta. Käyn jatkossa useamminkin syömässä listan muita safkoja. Naan ja riisi oli hyvää, tosin riisiä oli tosiaan hieman liikaa.
Hinnat muutamilla euroilla turhan kalliita, esimerkiksi nepalilainen kahvi oli turhan kallis vaikka todella hyvää oli.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 27€ Added: 11.06.2016
Rating: 0

Sunnuntai-iltapäivä, neljä henkeä, neljä annosta: katkarapu, kala, tuorejuusto ja lammas ilmestyivät pöytään melkein tunnin odottelun jälkeen. Muitakin asiakkaita toki oli paikalla muttei ravintola ns. täyteen ammuttu ollut. Annokset olivat tasalaatuisia ja hävisivät lautasilta, mitään eeppisiä tarinoita niistä ei saa aikaan. Annoskoko oli pienehkö, isoon nälkään kannattaa ottaa kolme annosta kahdelle.

Osa ruokailijoista vaihtoi lisukeriisin kasviksiin, jotka olivat vaatimattomia, aivan kuten salaattikin. Naan sitä vastoin oli oikein hyvää!

Kokonaisuutena kokemus oli peruskauraa, mitään suitsutettavaa ruoassa tai miljöössä ei ollut. Tilauksien kanssa oli vähän ongelmia kun yhteistä kieltä ei tahtonut löytyä nuoren tarjoilijan kanssa, ja olikin hyvä kun kävin tiskillä selvittämässä tilauksen oikeellisuuden. Olin unohtaa, juomien hinnat olivat todella kovat, esim. nepalilainen kahvi maksoi 5€!

     
     
     
Experience: À la carte Price: 15€ Added: 05.02.2016
Rating: 1

Ei paras maku ja vähemmän mausteinen.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 20.10.2015
Rating: -1

Pari annosta take away. Tosi maukasta chiken tikkaa ja tofua. Myös nan oli hyvä.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 29.09.2015
Rating: -1

Tilataan aina listalta ruuat ja hyvää on ollut joka kerta.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 14.05.2015
Rating: -1

Pääruoka oli ok ja tarjoilu 6 hengelle suht. nopea. Pääruoan hinta oli varsin edullinen n.13e - 17e.

Vettä tarjoiltiin lisää kitsaasti: kun pyydettiin lisää, kommentti siihen oli "teillä on vettä" viitaten toisessa kannussa oli jäljellä n. 0,5 litraan (kuudelle). Toi lisää vasta toisella pyytämällä. Palvelu oli muutenkin hieman epäystävällistä ja kömpelöä. Tarjoilija ei jaksanut aina kiertää pöytää vaan laittoi asiakkaat ojentelemaan annoksia toisillensa.

Jälkiruoaksi banaania hunajakastikkeessa oli liian makea. Peruskahvi oli kammottavaa, seissyttä ja tosi kallista: pieni kuppi 3,5e.

Kukaan seureesta ei ole hyvinkääläinen, emmekä siis tiedä paikkakunnan tasoa. Tämä ravintola ei miellyttänyt.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 25€ Added: 26.04.2015
Rating: 0

Perjantain lounaslistan malai kofta sulaa suuhun. Parhaimpia etnisiä paikkakunnalla. Salaattipöytä nyt on mitä on.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 14.01.2015
Rating: 0

Maukasta nepalilaista ruokaa. Lounaalla saa vatsan täyteen. Nepalilainen tee ei ollut niin hyvää kuin mitä olen nepalilaisesta ravintolasta aiemmin saanut. Palvelu nopeaa. Ravintolatila hieman synkkä.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 30.12.2014
Rating: 0

Erittäin hyvä Nepalilainen. Hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti kärkipaikka Hyvinkäällä.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 20€ Added: 20.12.2014
Rating: -1

A la carte listalta ruoka ja jälkiruoat todella hyviä. Palvelu nopeaa ja ystävällistä. Riisiä annoksessa hiukan liikaa.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 35€ Added: 23.11.2014
Rating: -1

Community

Fans (1)

These people have marked this restaurant as a favourite.

People interested in this restaurant (1)


Location

Hämeenkatu 13-17, 05800 Hyvinkää - Route
0440399901
http://www.ravintolabasecamp.fi/

Options