Keittiö auki

Bryggeri Helsinki

panimoravintola
Arvosana 4.2 / 5

Pohjoismaista puhdasta ruokaa, oluen ja ruoan liitto huomioiden.


Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen

Arvostelut (40)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Bryggeri tuntuu olevan ruoka- ja olutmaailman moniottelija: tarjolla on helppoa ruokaa oluen seuraksi, mutta myös vaativampaan makuun ja kokonaisen illan kestoon soveltuvaan tarpeeseen löytyy syötävää. Olutvalikoima on luonnollisesti vähintäänkin kattava ja esim. lounaalla tarjottiin lounasannosta parin euron muodolliseen hintaan.

Olen kerran käynyt Bryggerissä illallisella ja käynti jäi mieleen onnistuneena. Nyt oli aika testata lounas. Ajoituksemme oli siinä mielessä täydellinen, että pääsimme sisään samalla ovenavauksella, kun lounaskylttiä tuotiin Sofiankadulle. Tämän vuoksi olimme ensimmäiset paikalla – ja itse asiassa ainoat asiakkaat noin puolen tunnin ajan. Täytyy todeta, että pelottavan hiljaista oli kyllä koko sen kolmen vartin ajan, kun lounastimme. Ehkä toisellekin kyltille olisi tarvetta. Mietimme, että johtuneeko siitä, että aivan lähitienoolla ei toimistoja juuri ole, eikä toisaalta Senaatintorin turistilaumojakaan keskellä marraskuun ankeutta.

On aina nautinto päästä korkkaamaan ensimmäisenä kaunis salaattipöytä. Tarjolla oli pirteä kattaus erilaisia makuja kasvispitoisesta päästä. Sen verran herkullista oli, että pahin nälkä – ja vähän enemmänkin – saatiin taltutettua hyvissä ajoin ennen pääruoan saapumista pöytään. Sen suhteen valintani kohdistui lounaslistan vakiojäseneen eli hampurilaiseen (12,70 €), joka tällä kertaa oli lajia pulled pork, seuralaisenaan viehkeä kasa maalaisranskalaisia. Hamppari oli muhkean kokoinen, mutta koko annos jo lähes valtava. Taistelin, mutta koin lopulta tappion. Majoneesi piristi kivasti burgeria, muuten meno oli tasaisen varmaa suorittamista. Jäätävää kokoluokkaa edusti myös seuralaisen suppilovahverorisotto (12,70 €). Pääsin sitäkin maistamaan. Maku oli kyllä mainio, mutta risottojen kohdalla usein käy niin, että sitä syö kuola valuen vajaa kymmenkunta haarukallista, sitten vielä useamman haarukallisen mielellään, mutta lopulta tulee seinä vastaan, koska varioimaton makumaailma alkaa tökkiä. Niin kävi nytkin. Se ei varsinaisesti ollut Bryggerin vika, vaan risottojen ylipäätään. Aivan, eli syytämme siis kaikkia maailman risottoja.

Kaiken kaikkiaan lounas nousi kuitenkin vähintään keskikastiin, erityisesti salaattipöydän vuoksi. Tarjolla olisi ollut myös keittoa (en valitettavasti katsonut mitä), mutta sen syötyään, olisi voinut perua burgertilauksen. Miljöö kellarikerroksessa on avaran tyylikäs ja kiehtova. Trendikäskin varmasti. Palvelu sujui moitteettomasti lähes tyhjässä lounassalissa. Helsingin lounaskentässä on ehdottomasti Bryggerin mentävä aukko.

Lisää arvosteluja blogissani: http://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 13€ Lisätty: 29.11.2015
Arvosana: 1

Menimme syömään lauantai-iltana. Valitsemamme oluet, vehnä- ja ruisolut, olivat tosi hyviä. Tilasimme ruoaksi lohi- ja possuburgerin rosmariiniranskisten kanssa. Burgerit olivat valitettavasti kuivakoita ja hyvin suolaisia. Ranskisten rosmariini jäi havaitsematta. Odotukset olivat korkeammalla. Toivottavasti muut kuin burgerit ovat parempia, sillä paikalla olisi potentiaalia! Oluita voisin tulla maistelemaan uudelleenkin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 27.09.2015
Arvosana: 0
     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 04.08.2015
Arvosana: 0

Työpaikan bileissä mentiin isolla porukalla Bryggeriin. Koko porukka otti Bryggeri-vadin, josta löytyy monen sorttista maukasta tavaraa ja nälkä lähtee varmasti. Kyytipojaksi otettiin erinomaisia oman panimon oluita. Suosittelen ja varmasti tulee mentyä myös uudestaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 40€ Lisätty: 02.07.2015
Arvosana: 1

Herkullista alkuruokaa ja olutta. Saaristolaislautanen on erinomainen ja melko runsaskin alkuruoka; hyvin ja monipuolisesti laitettua kalaa. Tilliperunat ovat tosin melko säälittäviä, eivät uusia. Pääruoka ei yllä samalle tasolle alkukalojen kanssa: nieriä on hieman kuivakkaa, olkoonkin paahdettua. Olisin kaivannut kokilta tässä kohtaa hieman enemmän rakkautta ja kunnianhimoa kalaa kohtaan. Olutosasto on odotetusti erinomaisen laadukas. Kivat puitteet, mukava palvelu. Palannen uudemmankin kerran saaristolaislautasen ja oluiden ääreen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 49€ Lisätty: 24.06.2015
Arvosana: 0

Kolmas kerta Bryggerietissa syömässä. Hovimestari totutun tyly mutta asiallinen ja tehokas. Toisella tarjoilijalla ystävällinen ja palveleva asenne. Seurue söi wienerschnitzeliä, bbq-burgeria ja club sandwichia. Schnitzeli oli ok mutta burgeri todella suolainen, ei juuri vihanneksia ja ranskalaiset vähissä. Sandwich oli jättimäinen ja näytti herkulliselta mutta oli täysin mauton. Coleslawta ja majoneesia oli todella paljon mutta ei oikeastaan mitään muita makuelementtejä. Olisi edes pienet kanapalat olleet jotenkin maustettuja. Tuntuu että ruoan taso on vähän tippunut viime aikoina ja yrittämisen taso laskenut. Aiemmin ruokalistan vetonauloina olleet kotimaiset kalat ja erikoisuudet ovat häipyneet takavasemmalle. Nyt ollaan samaa tasoa Chikosin ja Amarillon kanssa. Surullista.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 28€ Lisätty: 28.03.2015
Arvosana: -1

Hyvää ruokaa ja tuhdit annokset. Todella mukavan oloinen palvelu ja asiantuntemusta juomapuolen valinnassa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 29.01.2015
Arvosana: 0

Rento ja omintakeinen ilmapiiri ja palvelu. Pääruoka oli oikein hyvää, alkuruokana ollut haukiterriini oli mauton, jälkiruoka oli nimeään parempi. Pääruuan viini oli erinomainen ja olutpaketin oluet paranivat loppua kohti. Söimme Aleksanterin menun.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 44€ Lisätty: 17.12.2014
Arvosana: 0

Hyvää: olut, erityisesti vehnäolut
Huonoa: ruoka, kaksi grillimakkaraa ja haudutettua hapankaalia ei kovin iloiseksi vedä, varsinkin kun varsinaisen tekemisen osuus annoksessa lähellä nollaa. Ei siis pahaa, mutta jotain makujakin olisi toivonut.
Jostain kumman syystä pe-iltana varsinainen ravintolan puoli kiinni mutta baarilistalta sai syötävääkin. Olisko kokitkin olleet laskemassa tuoppeja kun oli helteinen keli ja sisäpihalla ainakin näytti olevan kovasti porukkaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 16€ Lisätty: 29.07.2014
Arvosana: 0

Totta tosiaan, palvelu on "jännää", tosi asiallista, ihan ystävällistä, mutta täysin hymytöntä! Ruoka (sekä alku- että pääruoka) oli tällä kertaa liian suolaista, harmi, maut olisivat varmaan muuten olleet ihan jees. Keittiöön meni kuulemma terveiset, mutta pyydän seuraavalla kerralla suoraan vähemmän suolaa, jos paikalle eksyn.

Saaristolaislautanen kahdelle alkupalaksi - ok, osa tosi hyviä, mutta ois tarvinnut suolaisille kaloille tasapainoa. Pääruoat entrecote ja possu oli mukavan mureita, mutta suolaisia. Pavut tosi maittavia ja sopivasti kypsennetty!

Oluet ja atmosfääri upeita :)

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 06.06.2014
Arvosana: 0


Sijainti

Sofiankatu 2, 00170 Helsinki - Reitti
010 235 2500
http://www.bryggeri.fi/

Vaihtoehtoisia ravintoloita