Keittiö auki

Sticky Wingers

wings, amerikkalaista
Arvosana 2.3 / 5

Arvostelut (54)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Tampereella käydessäni piti käydä syömässä kanansiipiä. Siipiweikoissa olin jo käynyt joten päätin kokeilla Sticky Wingersiä, kun se vielä oli lähellä hotelliani.
Tilasin mukaan hotellille 8 kappaletta Crispy Sticky Wings -siipiä Smoky Buffalo -kastikkeessa. Noin 20 minuutin kuluttua sain paperipussin jossa siivet olivat ja menin hotellille syömään.
Siivet olivat hyvänmakuisia ja helppoja syödä, liha tuli kaluttua ihan loppuun. Huomasin että olisi helposti mennyt enemmänkin kuin 8 kappaletta mutta yli eurolla per siipi en viitsinyt tilata enempää.
Ruokalistan mukaan valitsemani kastikkeen olisi pitänyt olla aika tulinen kun kerran tulisuusasteeksikin on listattu 3/5. Mutta huomasin että ei siinä tulisuutta kovinkaan paljon tuntunut. Ensi kerralla pitää varmaan valita tulisuusaste 4/5. Silti kastike oli ihan hyvää eikä lainkaan etikkaista.
Palvelu ravintolassa oli ihan ystävällistä. Istuessani pöydässä odottamassa siipiäni miestarjoilija tuli vielä kysymään olenko tilannut mitään. Vastasin että olen joten tarjoilija lähti jatkamaan kierrostaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 14.03.2017
Arvosana: 0

Tilasimme mukaan setin johon tuli tavallisia ja luuttomia siipiä. Tavalliset siivet olivat ihan maittavia, mutta luuttomia siipiä en suosittele, ovat jotenkin todella luonnottoman makuisia. Harmittavaa oli myös se, että saimme väärät kastikkeet. Bataatti-ranut olivat todella hyvän makusia, mutta saisivat olla hieman rapeampia. Ei suurempaa eroa muihin Tampereen siipipaikkoihin.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 20€ Lisätty: 08.02.2016
Arvosana: 0

Tilasimme ruoat 6 hengen seurueessa lähes tyhjässä ravintolassa. Odotimme kauan ja se mitä eteeni sain ei ollut odotukseni arvoista. Tilasin kanalajitelman (Chicken Box) ja koko annos lillui todella rasvaisessa texas pete- sekoituksessa. Suurin osa kanapaloista oli ns. löysiä paloja. Ei rapeutta nähnytkään. Ihan kuin annos olisi ensin friteerattu ja sitten keitetty. Dippejä oli kolme (?). En tiedä miksi. Ehkä sillä yritettiin peittää annoksen huonous. Dipeissä sinänsä ei moitittavaa.

En syönyt ranskalaisten lisäksi juuri mitään. Palvelu oli todella hidasta, mutta ystävällistä. Puitteet halvan oloiset, mutta varmaan rekkamies/juntti/hockey- genrestä tykkäävälle ihan OK.

Jos luet tätä ja mietit mihin menisit siiville, mene Hooksiin tai Siipiweikoille.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 26.11.2015
Arvosana: -1

Erittäin huonolaatuista ruokaa, jota sai odottaa 45 minuuttia. Tilattiin hampurilaiset, joista toisessa oli raakaa pekonia pieni siivu ja omassani ylikypsiä mustia kumimaisia lihasuikaleita. Pihvi oli syötävä, mutta mistä tahansa Tampereen hampparimestasta saat kyllä parempaa. Ranskanperunoita oli erittäin vähän, ehkä noin 15 kappaletta ja niistä oli täysin unohtunut suola, mukaan ei tietenkään kuulunut dippiä. Coleslaw oli huonompilaatuista kuin atrian vastaava ja siitä valui mautonta nestettä ympäri lautasta, minkä vuoksi ne vähätkin ranskalaiset olivat erittäin vetisiä ja hampurilaisen pohja täysin märkä ja kiinnittyi lautaseen. Paikka on muita hampparimestoja selvästi kalliimpi, siksi onkin vaikea käsittää miksi jopa coleslaw on jotain tukkutavaraa ja vieläpä erittäin huonoa sellaista. Ranskalaisia saat enemmän, kun haet suosiolla mäkkäristä mukaasi pienet ranskalaiset. En enää ikinä mene toiste!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 13.11.2015
Arvosana: 0

Ekalla kerralla joskus vuonna 2014 kävimme kavereiden kanssa lauantai-iltaa viettämässä. Tilasin listalta tulisimman mahdollisen burgerin (Habanero Burger, jos oikein muistan). Ruoka oli hyvää ja tulista kuten pitikin. Palvelussa ei moitittavaa. Jotenkin sain tulisen burgerin vedettyä kokonaan yhdellä lasillisella vettä ja järkytyin kuitenkin jokseenkin hinnasta ja etenkin siitä, että jopa vedestä sai maksaa 1 euron lisää.

Toisen kerran kävimme viikko sitten. Tilasin mozarellatikkuja. Hinta oli jäätävät 7 euroa, ja sainkin kokonaiset 5 kpl tikkuja. ja lisäksi vedestä sai taas maksaa lisähintaa. C'mon... Samaan hintaan saisi ison kebab-aterian. Kyllä suomessa ruoka maksaa, mutta ei kai noin paljoa?? Hinta on ainoa asia mikä tässä mestassa kyrsii, ruoka hyvää. -- En mene toiste.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 03.10.2015
Arvosana: 1

Olin kahden kaverini kanssa syömässä. Yksi meistä tilasi normaalin vihersalaatin ja loput kaksi tilasivat hampurilaisateriat. Ravintolassa meidän lisäksemme ei ollut kuin ehkäpä kymmenkunta asiakasta. Kun ruokia oli odotettu n. 50 minuuttia, tarjoilija tuli kertomaan, että kokki oli lähtenyt käymään kaupassa, sillä salaatti oli loppunut kesken. C'mon ihan oikeesti, kokki lähti kauppaan? Voisin ruveta omassa työssäni kans käyttään tota.. Laskuissamme oli jokaisessa noin 1,50€ alennus. Että jos haluatte pettyä asiakaspalveluun ja odottaa ruokianne kohtuuttoman kauan, Sticky Wingers on oikea paikka!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 07.07.2015
Arvosana: 0

Very bad experience! We ordered the twisty wingers thinking we are ordering real meat, real wings and instead we received minced who-knows-what-meat mixed with a lot of flour and who knows what else. We complained that the name was very misleading and ordered another plate, this time real wings and returned the fake wings. At the end, we were charged for both dishes, even though we said we should not be charged for the dish we didn't eat. Customers shouldn't be charged in such occasions and I hope next time they will inform customers that wing-looking wings are not real wings. Definitely won't go again and definitely do not recommend.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 01.03.2015
Arvosana: 0

Olemme käyneet usein poikaystävän j ystävien kanssa siivillä. Siivet ovat maistuneet ja tarjoilu on pelannut. Tarjoilijat ovat olleet mukavan rentoja, mutta olen huomannut, ettei paikassa ole usein tarpeeksi työvoimaa. Suosittelen kyllä siipimestana.Rapeita vohevliperunoita ja hyvää dippiä lisukkeeksi, ai että!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 19.02.2015
Arvosana: -1

Siivet isompia ja maukkaampia kuin muualla tampereella. Kastikevaihtoehtoja riittävästi kuten pitääkin, ja saa myös tulista ja hyvää kastiketta (hotter hot) mikä kilpailijoilla tuntuu olevan vaikeaa tarjota. Etikka ja suola ei ole tulista! Palvelu on ok, mutta joskus joutuu tosiaan odottaan liian pitkään ruokia. Kuitenkin, tampereen parhaat siivet.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 17.08.2014
Arvosana: 0

Kaikkien arvosteluitten mukaan piti ite käydä ja tsiigata mimmonen mesta oli. Jännä urheilubaari länsimaisilla kalusteilla. Kaiken kruunasi khyllä hyvä asiakaspalvelu. Tilattiin kaverin kanssa yhdessä siivet ja ne tulivat n.15min ja olivat iha semi ok, mutta tarjoilija otti huomioon tuoda molemmille erikseen kaikki! Olin yllättynyt. Tarjoilija vielä jaksasi tulla kysellä, että haluuttekos lisää juotavaa pari kertaa. Oli mukava kokemus, tahdon kiittää tarjoilijaa, jolla oli numero 17 paita.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 07.08.2014
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (4)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Tuomiokirkonkatu 17, 33100 Tampere - Reitti
0404554411
http://www.stickywingers.fi

Vaihtoehtoisia ravintoloita